Nyt heilahti tunneosastolla!

Tiedätkö sen fiiliksen, kun korvissa kohahtaa veri ja rintalastan läpi kulkee polttava tunne? Nyt en puhu verenkierrosta, vaan siitä hetkestä, kun jokin onnistuu ärsyttämään sua. Mä tiedän, koska sitä tapahtuu säännöllisesti mulle. Viimeksi noin kymmenen minuuttia sitten. Temperamenttini on sellainen, että kiihdyn nopeasti – hyvässä ja pahassa. Tämä viimeisin kiihtyminen johti tärkeisiin toimenpiteisiin. Poistin aloittamani viestiketjun keskustelupalstalta, nimittäin sen verran heilahti tunneosastolla. Mua oli loukattu ja vielä pilkattukin! Oikeutettu teko! Kerron pian mitä tänä aamuna tapahtui.

Mä oon aikuinen. Tunnen vieläkin ilmeisen paljon. Pysäyttävää oli, kun kerroin eräälle nuorelle mun ja ystäväni välienselvittelystä sekä tilanteesta, joka oli johtanut kaaokseen. Nuori totesi kuvitelleensa, ettei aikuisilla olisi enää tällaisia lapselliselta kuulostavia draamoja. Hehe, se on saman sarjan valhe kuin se, että mustapäät ja finnit kuuluvat vain nuoruuteen.

Blogin kirjoittaja ja lainaus aikuisuus, hyvää aikaa! Minna Lehtinen - suuri ajattelija.

Miten tällainen tunteilla käyvä sitten pärjää eri tilanteissa? Voisin sanoa, että paremmin silloin kun on tasaisempi elämänvaihe. Nyt kun mulla on ollut vähän heikompi kausi elämässäni, huomaan olevani useammin tilanteessa, jossa tuohdun, suutun, teen nopeita johtopäätöksiä ja tuomitsen sadasosasekunnissa. Tää on aika raskas tunne.

Mulle oli tosi avaavaa lukea Katja Myllyviidan kirjasta Tunne tunteesi, että tunteet syntyvät niistä tulkinnoista, joita me tehdään. Tunne ei oo koskaan väärässä, mutta tulkinta voi olla aivan metsässä. Tää kirkasti mun mielen todennäköisesti pysyvästi. Se on niin totta! Tulkinnastahan tässä on kyse! Aiemmin mä ajattelin sillä tavalla, että mä oon oikeassa ja oon todellakin oikeutettu tunteisiini. Jos joku loukkaa mua, niin mun on todella okei antaa palaa ja paukkua. Voin sanoa kaikkea törkeetä takaisin, koska toinenkin on ollut inhottava.

Mä en moiti itseäni siitä, että tunnen. Mutta se mitä mä voin itseltäni pyytää, on pysähtyminen ja asioiden varmistaminen. Onko kyseessä mun tulkinta, vai onko tää totta. Hengittää vähäsen ja esimerkiksi kysyä toiselta, että miten sä ton asian tarkoitit? Tai kertoa, että kun sä sanoit noin, mulle tuli siitä huono fiilis. Usein käy niin, ettei toinen oo tarkoittanut asiaa niin kuin mä oon tulkinnut. Tai jos onkin, mitä ei oo koskaan tapahtunut, niin silloin voikin olla luvan kanssa raivona. Tää on säästänyt multa paljon energiaa ja ystävyyssuhteita. Ei se tunnekuohuja lopeta, mutta tekee niistä huomattavasti lyhytkestoisempia.

Ja ai niin, mistä tää aamun ärtyminen johtui? Joo siitä, että yksi tyyppi oli kommentoinut mun kirppisilmoitusta ivalliseen sävyyn. Toinen tyyppi oli kommentoinut laittamalla enemmän vettä myllyyn. Mä en tajunnut mikä siinä oli hauskaa ja mä ärsyynnyin niin, että poistin koko ilmoituksen kiukun vallassa. Noin kaksi minuuttia poistamisen jälkeen tajusin, että ilmoitustani oli kommentoitu fingerporityyliin, hyödyntämällä sanavitsiä. Mä en tajunnut sitä heti, vaan tulkitsin hänen nälvivän mua. Itse asiassa nyt kun tajusin ton, niin sehän oli ihan hyvä vitsi!

Että tervetuloa, tällaista on aikuisuus! ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.