Haluaisin tappaa kaverini :D saanko??

Aiheet

Haluaisin tappaa kaverini :D saanko??

TL:DR
Et saa tappaa kaveriasi. Mikäli et ole tästä tietoinen, niin kannattaa ottaa yhteyttä johonkin luotettavaan aikuiseen, jonka kanssa voit jutella siitä, mikä on oikein ja mikä ei. 

Pidemmin
On muutamia asioita, joista ei kannata vitsailla jo Suomen lainkin takia. Yksi niistä on toisen ihmisen tappaminen. Kaverin tappamisella uhkailu, vaikka se olisi “vain läppä”, voidaan tulkita laittomaksi uhkaukseksi. Tästä taas voi seurata pahimmillaan kaksi vuotta vankeutta.  

Kaverin uhkailu kuolemalla voi myös kertoa siitä, että henkilöllä ei ole työkaluja käsitellä ongelmia tai puhua asioista. Itse lähtisin tässä tapauksessa pohtimaan, mitä tälle asialle voisi tehdä? Olisiko mahdollista opetella juttelemaan asioista ja unohtaa kaverin tappamisen ajatukset kokonaan? Tämänkaltaiseen työskentelyyn voi saada myös ammattiapua. 

Olisin myös huolissani, jos ihminen ei itse ymmärrä sitä, saako toisen ihmisen tappaa. Yleensä moraalikäsitykset alkavat kehittyä varhaislapsuudessa viimeistään 4-5 –vuotiaana. Jos nuorena ei vielä ymmärrä, että halu tappaa toinen ihminen on väärin, niin moraalikehityksessä on voinut mennä jotain pieleen. Tähänkin on onneksi mahdollista saada apua esimerkiksi koulupsykologilta. On myös samasta syystä huolestuttavaa, jos tappamista pidetään vitsinä. 

Tiivestettynä siis. Et saa tappaa kaveriasi, vaikka haluaisit. Ja jos mietit asiaa, etkä näe asiassa mitään ongelmaa, niin suosittelen etsimään apua. 

– Mikael 

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta. 

Edellinen Mitä ilkivallan taustalla on ja mitä siitä voi seurata?
Seuraava Ookko hiiro vai mikko?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.