BuenoBlogi

Been there done that

Voiko täydellistä pelaajaa olla olemassa?

Viime perjantaina 12.4.2019 järjestettiin Buenotalk Live. Kyseessä on parituntinen rutistus, jossa vieraaksi on pyydetty kivoja tyyppejä juttelemaan jostain teemasta. Tällä kertaa aiheena oli pelaaminen. Lähetyksen juonsi kävelevä tietosanakirja e-urheilulegenda Teemu ”wabbit” Hiilinen. Hänellä oli ihan mahtava kyky heittäytyä tilanteisiin ja pitää keskustelua yllä.

Vieraana ekan tunnin aikana meillä kävi vloggaaja Ilona Ylikorpi sekä Sekasin Gamingista tuttu Joosua ”Zavo” Valkonen. Tokan tunnin täytti ex-ammattilaispelaaja Roope ”Tomsku” Simpanen ja pelitubettaja Reetta ”ReettaJ” Järvenpää.

Me mietittiin paljon sitä, että voiko täydellistä pelaajaa olla olemassakaan? Jos satsaa pelaamiseen, saattaa koulunkäynti ja ihmissuhteet kärsiä. Jos taas satsaa muihin asioihin, ei todennäköisesti tuu kaikista taitavimmaksi pelaajaksi. Eli käytännössä sitä pyllistää johonkin suuntaan, riippuen siitä mihin kääntyy. Mistä löytyy tasapaino pelaamisen ja arjen välillä?

Sano sinä.

Välillä on hyvä vaan tuijottaa lehtiä

Tiedätkö sen hetken, kun sä oot tehnyt niin paljon hommia, että oot unohtanut itsesi aivan täysin? Mulle on käynyt nyt vähän niin. Oon painanut menemään ihan liian pitkään. Mulla tulee silloin itku. Tänään tuli. Ajattelin ensin kirjoittavani jonkinlaisen huikentelevaisen tekstin kannabikseen liittyen, mutta nyt en kyllä jaksa. On maailman tärkeintä pitää itsestä huolta.

Nää ihanuudet löytyvät Helsingin kasvitieteellisestä puutarhasta. Talvipuutarha on myös ihan mun suosikkini Suursuositus rentouttavalle käynnille. Keitä mukaan vähän teetä ja voitele leivät, sitten vaan kohti lehtivihreää. ❤

Mitä sun sukupuolesi osaa?

Joku vuosi sitten sain tarpeekseni siitä, mitä mun sukupuolelta odotettiin. Siihen kuului esimerkiksi palaverikahvien keittäminen, alati iloinen käytös, tapahtumien koristeluvalmius, siivoamisinto ja muu järjestämishalu sekä huolehtimisvalppaus. Mä ajattelen näin – jokainen joka on päässyt työelämään kykenee ihan varmasti keittämään kahvia, tää ei oo sukupuolisidonnainen asia. Huomaan ärsytyskynnyksen nousevan myös silloin, kun miehiä kutsutaan paikalle, kun on tarve kantaa jotain, miettiä teknisiä ratkaisuja tai ajaa autoa.

On olemassa tehtäviä jotka sujuvat kaikilta ja sitten niitä tehtäviä, jotka sujuvat henkilökohtaisen osaamisen, ei sukupuolen takia. On tärkeä muistuttaa itseä työnjakoa tehdessä, että vahvistaako parhaillaan pinttyneitä ajattelumalleja siitä kuka kykenee ja mihin. Ilmoittaudu reippaasti keittämään kahvia, jos sulle tuntuu jakautuvan helpommin autonajopuuhat ja niin edespäin.

Me ollaan kaikki vastuussa siitä, että kommunikoidaan paremmin mikä on ookoo ja mikä taas ei. Jos susta tuntuu, että kontollesi kasautuu helposti sukupuolellesi oletettuja tehtäviä, kokeile ehdottaa tehtävien vaihtamista. Mun on todella syytä sanoa useammin ei. Toimin aivan liikaa muiden ulkoisena kovalevynä ja jeesinä.

Älä ymmärrä mua väärin – kyllä kaveria tulee auttaa. Välillä tulee vaan autettua enemmän kuin mikä itselle on hyväksi. Kun muiden pyynnöt tuntuvat ärsyttäviltä joko siksi, että joku ajattelee sukupuolesi antavat sulle maagista intoa muiden passaamiseen tai ihan vaan siksi, että toinen on laiska, mulla on sulle ratkaisu. Valloittava työtoverini antoi läksiäislahjana valmiita lauseita, miten kieltäytyä pyynnöistä kohteliaasti. Ota sinäkin nämä hyötykäyttöön:

”Ehkä ensi kerralla.”

”Voinko vastata tähän myöhemmin?”

”E.”

”Minulla on nyt kova kiire.”

”Tekisin sen mieluusti, mutta minulla on nyt muita työtehtäviä.”

”Anna minulle hetki, niin mietin.”

”Tiedän, että tämä on sinulle tärkeää, mutta juuri nyt en pysty siihen.”

”Pahoittelen, mutta en pysty juuri nyt.”

”En taida olla etsimäsi ihminen.”

”Kiitos, kun ajattelit minua. Toivoisin itsekin, että kykenisin tähän työtehtävään.”

”Kuulostaa kivalta, mutta en ole juuri nyt tavoitettavissa.”

”Oletko jo googlannut, tai katsonut Youtubesta?”

Hyvää tasa-arvon päivää,

Minna

Kun ystävyys satuttaa

Tiedätkö sen hetken, kun tulee jotain kinaa ystävän kanssa ja sä ajattelet, että tämän voi vielä selvittää? Kun sydän vielä jaksaa toivoa. On ihan älyttömän musertava tunne, kun huomaa että ystävyys onkin ohi, eikä toinen halua antaa mahdollisuutta puhua välejä kuntoon.

Mä sain just kysymyksen, jossa tiedusteltiin, onko väärin katkaista ystävyys yhden väärinkäsityksen takia? Mikä asia voi olla niin suurta, että se katkaisee ystävyyden lopullisesti? Varsinkin, jos kyse on väärinkäsityksestä?

Mä oon sen verran useasti kinannut ystävieni kanssa, joten mulle on ehtinyt kertyä tästä jo jonkin verran ajatuksia ja kokemusta. Mulla on aina ollut elämässäni ystäviä ja kavereita. Alakoulussa meillä oli tosi pimeä kiusaamisrinki, jossa vuotta vanhempi Anu päätti vuoron perään, ketä meistä kolmesta alemmalla luokalla olevasta tytöstä kiusataan. Vaikka tästä on useita vuosia aikaa, muistan vieläkin miltä minusta tuntui seistä yksin koulun portailla, Anun ilkkuessa esimerkiksi mun ruutuhousuja tai liian isoa pipon tupsua.*

Mä mietin, että miksi mulla on jäänyt tämä mieleen, ja miksi minusta tuntuu vieläkin vaikealta luopua tästä ajatuksesta ja antaa anteeksi. Mä luulen, että siksi, etten oo koskaan sanonut tästä Anulle. Me kaikki vuorollaan kiusatut kolme luokkakaveria olimme huojentuneita, kun Anu lähti yläkouluun, eikä kiusaaminen jatkunut meidän kolmen kesken hänen lähtönsä jälkeen. Se jätti kuitenkin jäljen.

Jos on tilanne, että kavereita riittää, niin silloin voi helposti tulla vähän ylimieliseksi. Ei välttämättä jaksa kiinnostaa ryhtyä selvittämään välejä, kun kavereista ei ole pulaa. Voihan se toki johtua muustakin, kuten siitä että tilanteen selvittäminen pelottaa. Mulla on yksi ystävä, jonka kanssa meillä on ollut välit poikki useasti usean vuoden ajan. Mä olen ollut se, joka on ottanut yhteyttä ja sovitellut tilannetta. Kysyin häneltä joskus, miksi hän ei ole ollut aloitteellinen näissä selvittelytilanteissa. Hän kertoi, kuinka hän on pelännyt mun reaktiota, etten antaisi hänelle anteeksi, joten hän on päättänyt olla tekemättä mitään. Mulla taas on ollut aina vahva luotto siihen, että asiat voi aina selvittää juttelemalla.

En tiedä mikäli se lohduttaa sua, jonka kaveritilanne koulussa on tällä hetkellä vähän hataralla pohjalla, mutta mä oon tavannut aikuisällä itselleni tärkeimmät ystävät. Nuoruuden koulukavereiden valikoituminen on aika sattumanvaraista. Tai mieti, on aika paljon vaadittu, että sun täytyy kyetä viettämään aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat sattuneet syntymään samaan aikaan kuin sinä ja asuvat samalla paikkakunnalla. Ei siinä välttämättä synny heti mitään loputonta sydänten rakkaustarinaa.

Ystävyyssuhteet ovat niitä, joissa pääsee harjoittelemaan ihmissuhdetaitoja. Nuorena kokemusta ei ole vielä niin paljoa, joten tällaiset tilanteet voivat jännittää ja tuntua mahdollisesti vähän pahemmalta, kun ei ole kokenut niitä aiemmin huomatakseen, että tilanteita voi ratkaista ja näistä pääsee yli ajan kanssa. Mä tiedän, että ”aika auttaa” -sanonta on ihan auttamattoman kulunut klisee, mutta hitto soikoon, totta se on. Aika auttaa.

Tämä saattaa kuulostaa siltä, että ihmissuhteita joutuu treenaamaan vain nuorena. Voin kuitenkin paljastaa salaisuuden: näitä treenejä joutuu jatkamaan läpi elämän. Kukaan meistä ei synny täydelliseksi ihmissuhdeguruksi vaan sitä pääsee treenaamaan joka päivä koulussa, kotona, töissä ja harrastuksissa.

Voisin luetella kymmeniä välirikkoja ystävieni kanssa. Osa niistä ihmissuhteista sai perustellustikin jäädä historiaan, mutta on niitäkin, joissa kumpikin on antanut periksi, ja ymmärtänyt toisen näkökulmaa. Sekin vaatii harjoittelua, että osaa päästää irti oikeassa olemisen tarpeesta ja siitä, että osaa hyväksyä toisen ajatukset ja antaa anteeksi. Kuten psykoterapeutti Katja Myllyviita sen kirjassaan hienosti toteaa: Tunteet syntyvät niistä tulkinnoista, joita me tehdään. Tunne ei ole koskaan väärässä, mutta tulkinta voi olla aivan vinossa.

Ja sitä se väärinymmärrys on. Tulkintaa tilanteesta. Mä oon oppinut melko hyväksi anteeksipyytäjäksi ja välien selvittäjäksi. En ole ollut sitä aina. Hyvä anteeksipyyntö koostuu niistä ajatuksista mitä itselle on syntynyt tilanteesta. Ei siten, että lataa täyslaidallisen mikä toisessa tyypissä on pielessä. Löysin yhden anteeksipyyntöni, jonka olen esittänyt ystävälleni:

”Mä jäin miettimään sitä meidän riitaamme. Mulle tuli siitä tosi surkea fiilis, kun sä merkkaat mulle tosi paljon ja haluan selvittää meidän välit. Tulin jotenkin epävarmaksi ja tulkitsin sun ajatuksen pahimman kautta. Mulla on ollut muutenkin tosi huono viikko ja oon reagoinut herkästi asioihin. Löydätkö sä paikan sydämestäsi selvittää tätä asiaa, koska olet mulle tosi tärkeä.”

Tämä anteeksipyyntö johti keskusteluyhteyteen ja se lujitti ystävyyttämme. Voihan olla, että ystävä sanoo, ettei ole kiinnostunut selvittämään asiaa. Silloin ystävyyden loppumista voi alkaa surra. Vaihtoehtoisesti ystävä saattaa löytää paikan sydämestään lähteä selvittämään asiaa. Epämääräinen tila on mun mielestä kaikista vaikein, koska sitä saattaa mietiä vielä vuosienkin päästä. Ehkä mun olisi aika kirjoittaa viesti mua kiusanneelle Anulle ja kertoa, että se mitä hän teki ei ollut okei?

Terkuin,
Minna

*) Anu, you suck!

Moi, mä oon Minna ja mä oon roskannut

Viime aikoina ei ole voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että ympäristöasioista puhutaan vähän joka puolella. Jotkut haastavat itsensä somessa muokkaamaan omia kulutustottumuksiaan erilaisilla ostolakoilla, toiset taas satsaavat bloggaajien matkustustahdin syynäämiseen ja antavat siitä huutia. Nämä osallistumistavat tuntuvat itselle vähän etäisiltä ja olenkin antanut muiden Jodelissa viihtyvien hoidella sen osuuden. Oon yrittänyt vaientaa huonoa ympäristöomaatuntoani lisäämällä roskien lajittelua. Tehtiin tästä video viime vuonna.

Oon miettinyt mun lentomatkustamista. Aiemmin olin vähän polleana, kun lähdin Helsinki-Vantaan lentokentälle, että on täs nyt tehty vähän hommia ja on palkinnon, eli lentomatkustamisen aika. Tämä ei tunnu enää kovinkaan ajankohtaiselta, kun omatunto kolkuttaa Daruden Sandstormin tahtiin. Oon ymmärtänyt katsella kestävämpiä valintoja kuin hetken kestävän lomarusketuksen. Saan itseni kiinni selittelemästä itselleni kuinka olen melko hyvä tyyppi, joita tällaiset kulutuksen rajoittamiset ei niinkään koske, koska asunhan kaupungissa, käytänhän julkisia kulkuvälineitä, syön kasvispainotteisesti*, minulla ei ole jälkikasvua, lajittelen roskani jne. Eli ehkä mä voisin tällä perusteella kuitenkin lentää?

Kun huono omatuntoni on saavuttanut kyllääntymispisteensä alan käymään kauppaa. Oon huomannut pääni sisällä sen ilkeän pienen luontoa vihaavan kyseenalaistajan, joka ehdottaa että mitä sä siitä ympäristöstä välität, kun pian kuitenkin kuolet, etkä halua lapsiakaan, joten anna mennä ny vaan. Eihän se oo sun asiasi. Samaan aikaan vedin tosi paljon kieppiä ystävälleni, joka puolusteli omaa lentomatkusteluaan sillä, että ellei hän nyt matkusta koko ajan joka paikkaan, niin hän pelkää ettei tule näkemään tätä maapalloa sellaisena kuin se on. Hän odottelee insinöörien ratkaisevan ilmasto-ongelmat ja jatkaa itse matkusteluaan. Hyvällä omallatunnolla, kuten hän asian ilmaisi. On sanomattakin selvää, että tuli sanottua.

Tollainen itsekäs ajattelu hävettää, aij jestas miten se hävettää. Asia, josta haluaisin myös sanoa on tupakantumpit. Nuo oranssit pienet viattomat filtterit, jotka on helppo nepata luontoon, on sekä maailman että Suomen yleisin roska. Olen itse polttanut ja heitellyt sujuvasti filttereitä ympäristöön. Kiusallista! Mä teen vieläkin katumusharjoituksia siltä ajalta. En saata ymmärtää miten mä oon voinut olla niin tyhmä. Viime kesänä keräsin yhdeltä rannalta satoja tupakantumppeja, kun ne suututti mua niin suuresti. On niin pieni vaiva kerätä mukaansa omat roskansa, että mua ihmetyttää se helppous tehdä toi pieni ympäristörikos.

Tupakointiurani loppuvaiheessa keräsin sujuvasti tumppini matkaan pieneen filmirullaan, jota tyhjäsin isompiin roska-astioihin. Kanssani tupakoinut henkilö otti myös omaksi asiakseen kannella filtterit roskiin, kun mä tein sitä niin uutterasti. En tiedä mikäli hän jatkoi tätä muulloinkin, vai vain silloin kun kohtasimme. Oli syy mikä tahansa, lopputulos kiinnostaa mua.

Mikä sai mut tekemään tämän asennemuutoksen? Mun on vaikea sanoa mikä on ollut mun toimintaa muuttanut tekijä. Ehkä vaan empatian sisäistäminen ja ihan puhdas järki. Kai se on sitä, kun joka puolelta tuputetaan samaa infoa niin jossain vaiheessa saa luotua käytännön jostain asiasta. Kaikki tietävät roskaamisen olevan väärin, mutta silti sitä tehdään. Jos tutkimukset puhuttelevat sua, niin tiedoksi: Filtterit ovat muoviksi luokiteltava materiaali, eli ne sisältävät selluloosa-asetaattia, joka muuttuu suurimmaksi osaksi muovia. Selluloosa-asetaatti ei maadu, vaan hajoaa esimerkiksi meressä yhä pienemmiksi hiukkasiksi planktonin joukkoon, tiivistää Yle.

WWF on puhunut siitä, kuinka olemme ensimmäinen sukupolvi, joka tuntee ilmastonmuutoksen vaikutuksen ja viimeinen sukupolvi, joka voi tehdä sille jotakin. Mä ymmärrän, että ympäristön fanittaminen on paljon enemmän kuin tupakantumppien kerääminen. Ainakin me voidaan aloittaa jostain. Jos mä sain mun kaverin keräämään roskansa talteen, ehkä sinäkin voit katsella itsesi ja sun kaverisi perään ottamalla asian hänen kanssaan puheeksi?

Terkuin,
Minna, ex-kelmi, joka nykyään larppaa omasta mielestään melko hyvää kansalaista.

Ja ps. Sama koskee myös nuuskapusseja ja -kiekkoja.

*) Niin just, söin viimeksi eilen jauhelihalasagnea


Mikä sinusta tulee isona?

Kysymys, jonka me kaikki nuoret ja ehkä hieman vanhemmatkin olemme kuulleet liian monta kertaa. Olenko ainut joka näkee punaista aina, kun kuulee tuon kysymyksen? Tuo kysymys saa aina miettimään, että tarvitseeko minun ihan vielä tietää mikä minusta tulee isona, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, missä asun ja millaisessa perheessä elän? Unelmia ja haaveita pitää olla, mutta täytyykö oman identiteetin olla vielä ihan valmis?

Mikä edes on identiteetti? Mietin sen sanan määritelmää pitkään. Wikipedia kertoo meille näin: “Identiteetti tarkoittaa psykologiassa ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Identiteetin perustana ovat ihmisten omat persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua tai kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa”. Okei no niin, nyt tiedämme, mitä identiteetti tarkoittaa. Mikä on minun merkitykseni ja tehtäväni tässä elämässä? Hirmu vaikea kysymys.

On vaikeaa uskoa, että kaikki aikuisetkaan osaavat vastata tuohon kysymykseen, joten miksi nuorten pitäisi osata vastata? Ysiluokan yhteishaku on hetki, joka koittaa jokaisen elämässä. Silloin pitäisi osata tehdä päätös, mitä sitä haluaa lopun elämän tehdä. Siltä se ainakin tuntui, kun kävin juttelemassa opon kanssa ollessani aivan hukassa tulevaisuuden suhteen.

Haluan kuitenkin antaa yhden vinkin sinulle, jolla on ysiluokan yhteishaku edessä. Älä stressaa! Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta älä välitä vanhempien tai opon painostuksesta. Sinä ehdit opiskella vielä monta ammattia itsellesi, jos et heti ole varma, mitä haluat tehdä. Se on myös todella okei! Nykypäivänä useamman ammatin opiskelu voi helpottaa elämää huimasti töitä etsiessä. Älä myöskään menetä toivoa, jos ensimmäisellä kerralla ei onnista päästä juuri siihen kouluun, johon olisit halunnut. Asenne ratkaisee tässäkin.

On varmasti myös niitä nuoria, joilla on suunnitelmat selvänä jo ysiluokalta lähdettyä. Se on ihailtavaa. Tarkoittaako se siltikään sitä, että kaikkien pitäisi olla varmoja tulevaisuudesta?

Aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa muutakin kuin ammatin saamista ja töissä olemista. Usein nuoret muuttavat pois kotoaan kasvaessa aikuisiksi ja perustavat oman perheen. Perhe-sana on hieman pelottava, koska se voi tarkoittaa niin montaa eri muotoa. Minulla on ainakin semmoinen fiilis, että kun äiti puhuu minulle tyylillä: “Sitten kun sinulla on oma perhe ja…”, niin hän tarkoittaa sitä, että minulla on puoliso, lapsia, omakotitalo ja lemmikkieläimiä. Entä, jos en halua lapsia? Entä, jos en ikinä muuta omakotitaloon? Miten voisin tässä kohti ennustaa sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Haluan nyt vain sanoa, että mielipiteet ja elämäntilanteet voivat muuttua moneen kertaan. On ehkä toisaalta ihan hyväkin, että kaikkea ei ole lukkoon lyöty, sillä silloin on usein avoin mahdollisuuksille, joita ei muuten olisi huomannut. Kenenkään ei tulisi ottaa stressiä siitä mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Sen sijaan nuoruudesta kuuluu nauttia opiskelujen ohella. Isoja päätöksiä ehtii tekemään myöhemminkin ja asioilla on tapana loksahdella paikoilleen juuri silloin, kun niiden eteen ei yritä hirveästi mitään tehdä.

Mietin juuri sitä, että onko oma identiteetti välttämättä hukassa, vaikkei tietäisi mitä tulevaisuudelta haluaa. Ehkä se on niin… Ainakin, jos Wikipediaan on luottamista. Tai sitten jokaisella on oikeus määrittää se, mitä omalla identiteetillään meinaa. Onko sillä edes lopulta väliä? Samassa sopassa me kaikki joka tapauksessa lillutaan.

Toivotan tsempit sinulle, joka pohdit omaa tulevaisuuttasi ja elämän vaikeita kysymyksiä. En voi muuta sanoa kuin, että koita olla stressaamatta. Älä anna aikuitsen painostuksen haitata, vaan muista nauttia nuoruudesta. Kukaan meistä ei ole yksin, koska meitä hukassa olijoita on monia. Itse ajattelen, että asiat vaan kolahtavat paikoilleen sitten, kun on sen aika. Sitä odotellessa…


Terkuin, Neea
nuorisoalan opiskelija

Miksi on niin vaikea tehdä liikunnasta elämäntapa?

Siinäpä vasta ongelma ratkaistavaksi. Kuulun itse siihen ihmisryhmään, joka haluaisi vajota maan alle aina, kun koulussa on liikuntaa tai jokin “mahtava” urheilupäivä. En hirveästi pidä joukkuelajeista, mutta pari poikkeusta löytyy. Olen harrastanut melkein koko elämäni ratsastusta. Siinä saa tehdä asioita juuri siihen omaan tahtiin, yksinään, eläimen kanssa. Toisaalta sitten olen kuullut elämäni aikana useasti lausahduksen “Ei ratsastus ole urheilemista”. Noh, joo… Tämä ei nyt ollut tämän postauksen pointti! Sen sijaan aion kertoa teille hyviä vinkkejä, miten liikkumisesta voisi saada ihan hauskaa.

Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn mukaan n. 20 % kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista nuorista liikkui vähintään tunnin päivittäin. Hengästyttävää liikuntaa korkeintaan tunnin viikossa harrasti noin 24 %. Suositusten mukaisesti, jokaisen nuoren tulisi harrastaa liikuntaa 1–1,5h päivässä, josta vähintään puolet tulisi olla sykettä nostattavaa.

Kyseiset luvut ovat huolestuttavan pienet suositukseen verrattuna. En kuitenkaan aio alkaa saarnaamaan tästä sulle, mutta kerron pari syytä mistä arvelen prosenttien vähyyden johtuvan.

Ensimmäinen syy on perheiden kasvavat taloudelliset ongelmat. Perheessä saattaa olla rahahuolia ja useampi lapsi hoidettavana. Kalliit harrastukset ovat silloin täysi mahdottomuus. On ymmärrettävää, että toinen lapsista ei pysty harrastamaan jääkiekkoa ja toinen ratsastusta, kun kulut saattavat mennä kuukaudessa jo helposti yli tuhannen euron…

Toisena syynä on se, mikä tilastoissakin näkyy pidempää aikajaksoa seuratessa, eli nykyteknologia. Ennen perheissä ei ollut pelikonsoleita, tietokoneita, televisioita, tabletteja ja puhelimia. Silloin lapset ja nuoret joutuivat itse kehittämään tekemistä. Usein se oli jotain liikunnallista, kuten ulkona leikkimistä tai metsässä juoksentelemista. Nyt teknologian ansiosta on helpompaa jäädä sisälle katselemaan tai pelaamaan milloin mitäkin, joka taas automaattisesti vähentää liikkumista huomattavasti.

Kolmantena asiana mieleeni tulee sosiaaliset paineet. Voi olla suuri kynnys lähteä harrastamaan mitään, jos ei ole ihan sujut itsensä kanssa ja se taas on murrosiässä hyvin yleistä. Harrastuspiirit eivät välttämättä innosta kaikkia. Pelkkä ajatus toisten edessä mokaamisesta saattaa olla jollekin kauhistuttavaa. Toiset taas saattavat pelätä yksin jäämistä, riita- tai kateustilanteita. 

Kaikki eivät siis jää laiskuuttaan kotiin katsomaan Netflixiä silloin, kun pitäisi urheilla. Toki niitäkin henkilöitä löytyy. Täytyy myöntää, että huonon sään iskiessä tulee mietittyä kahteen kertaan sitä, että hakeeko pyörän kellarista vai käveleekö lähimmälle bussipysäkille. Opiskelijana raha – tai ennemmin sen puute – saattaa vaikuttaa kulkuvälineen valintaan.

Miten siitä liikunnasta sitten saisi mielekästä ja mieluiten vielä semmoista, että sitä jaksaisi harrastaa vähintään sen 1,5 tuntia päivässä?

Ensimmäinen vahva suositukseni on se, että kulje kaikki kohtuulliset matkasi kävellen/pyöräillen/skeittaamalla tai ihan millä tavalla vain, joka tuntuu itsellesi mieluisimmalta. Itse olen huomannut olevani koulussa paljon pirteämpi, kun aamulla ensimmäisenä kävelen tai pyöräilen viisi kilsaa sinne. Illalla uni tulee huomattavasti paremmin, kun on liikkunut raittiissa ilmassa. Lopulta huomaa, että päivän liikuntasuositus tulee äkkiä täyteen, jos käy koulussa ja kaupassa päivän aikana kävellen.

Toinen suositukseni on se, että tee ystävien kanssa yhdessä! Asia on tietysti eri, jos et tykkää joukkuelajeista, mutta usein yhdessä futiksen potkiminen voi olla hauskempi idea kuin lenkkeily yksinään. Toki toisille oivana keinona toimii laittaa napit korville ja lähteä metsään samoilemaan. Pointtini kuitenkin oli se, ettei aina tarvitse käydä kalliissa seurassa urheilemassa, jotta liikkumisesta saisi mielekästä.

Kolmantena sanoisin, että kokeile rohkeasti uutta ja tee erilaisia juttuja! Jokaiseen asiaan pätee varmaankin se, että uuden kokeilu on hyväksi. Mistä sitä tietää, jos sattumalta siinä sivussa löytyisikin joku toinen budjetille sopiva unelmalaji. On myös hyvä vaihdella liikuntamuotoja, jos todella aiot liikkua joka päivä. Aivot tykkäävät vaihtelusta ja usein vaihtelu kehittää erilaisia kykyjä. Näin et myöskään kyllästy niin helposti.

Viimeisenä ehdotan tekemään töitä unelmien eteen! Kirjaimellisesti! Jos unelmasi on aloittaa pelata jääkiekkoa, voit koittaa etsiä itsellesi ilta- tai viikonlopputöitä koulun ohelle ja kerätä taskurahaa harrastuksen aloittamiseksi. Mikä olisikaan palkitsevampaa? Töissä on vielä se hyvä puoli, että siellä usein tulee hyötyliikuntaa!

Näillä helpoilla ja ehkä jopa ihan hauskoilla neuvoilla pääset edes hieman lähemmäs 1,5 tunnin tavoitetta. Ja hei, älä ota stressiä, vaikka et joka päivä pääsisi tavoitteeseen. Pienikin lisä tämän hetkiseen tilanteeseen on muutos, ja se on ainoastaan positiivista. Haastan sinut kokeilemaan rohkeasti jotain uutta ja ottamaan itsellesi jonkin pieni henkilökohtainen tavoitteen!

Tsempit kaikille, jotka uskallatte tarttua haasteeseen!

Terkuin, Neea
nuorisoalan opiskelija

6 vinkkiä miten mokata kesätyöhaussa

Jokaiselle nuorelle ajankohtainen asia: KESÄTYÖT! En ole varmasti ainut, jolle on useampana vuonna käynyt niin, että olen huhtikuussa havahtunut ajatukseen, että niitä kesätöitä olisi varmaan pitänyt jo hakea? Onnekseni olen joka vuosi töitä saanut, mutta niiden saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Kesätyö ei aina ole se ajattelemasi unelmatyösi. Työ ei välttämättä ole juuri sitä mitä kesähelteillä haluaisit tehdä, kun ystävät ovat rannalla uimassa. On kuitenkin hyvä muistaa, että se on ainoastaan positiivista kokemusta sinulle! Siitä voi olla paljon hyötyä tulevaisuuden työnhaussa ja onhan se aina kiva saada säästöihin hieman rahaa, vai mitä?

Keräsin neuvoja siitä, miten kesätöitä ei kannata hakea. Laitan myös vinkkejä, miten vältät kyseiset tilanteet, jotta meillä kaikilla olisi hieman paremmat tsäänssit saada töitä vielä tälle kesällä, kun se ei toistaiseksi ole myöhäistä. Aloitetaanpa!

Olisko se hakemus pitäny tehä? Jep, olishan se tietysti ollu ihan hyvä…. Huonolla hakemuksella ei kuitenkaan tee yhtiskä mitään. Hakemuksen tarkoituksena on herättää lukijassa mielenkiintoa, joten jos et käytä hakemuksen tekemiseen kahta minuuttia pidempää, on turha kuvitella, että lukijakaan viitsisivät käyttää hakemuksen lukemiseen kauhean pitkää aikaa. Hakemuksessa usein kehutaan itseään ja omia vahvuuksiaan. Se on hyvä ja oikea tapa, mutta älä kuitenkaan liioittele! Hakemusten lukijat ovat alan ammattilaisia, he huomaavat kyllä sun sepitetyn ansioluettelosi.

Protip: Hyvä hakemus on avainsana kaikelle. Siitä se homma lähtee käyntiin. Käytä aikaasi hyvän hakemuksen tekoon ja lue se useamman kerran läpi ennen lähettämistä. Voit myös pyytää palautetta työhakemuksestasi joltain luotettavalta tyypiltä. Hakemukseen on hyvä liittää mukaan kuva itsestäsi, joka on mahdollisimman ajan tasalla oleva. Kerro myös kaikki edelliset työkokemuksesi ja mahdolliset suositukset. Jos sinulla on jotakin erityisosaamista, kerro sekin. Yritä kirjoittaa hakemus mielenkiintoiseksi, jotta se jäisi lukijan mieleen erityisesti. Toisinaan taas voi olla parempi kävellä suoraan työpaikalle ja kertoa kiinnostuksesi työtä kohtaan.

Ei mul ookkaan motii… Kun työpaikalta soitetaan ja pyydetään tulemaan haastatteluun, niin ei kannata haukotella vastaukseksi. Työ ei ole välttämättä ole juuri se mieluisin, mutta hei! Onko muuta työtä tarjolla, sen hakemuksen jälkeen, johon olet käyttänyt kaksi minuuttia aikaa..?

Protip: Tutustu työhön etukäteen. Jos työpaikalla on esimerkiksi nettisivut, käy lukemassa heidän toiminnastaan ennen haastattelua. Silloin voit loistaa tietämykselläsi.

Mitä sitä suotta panostamaan… Edellisenä iltana ei ehkä välttämättä jaksaisi millään käydä suihkussa. Äitikään ei oo justiinsa sattunut pesemään pyykkiä, eikä kaapissa ole puhtaita vaatteita. Muutenkin työhaastatteluun voi lompsia sisään kuin mikäkin maailman omistaja. Onneksi lippis pelastaa likaiset hiukset.

Protip: Ei näin. Tee palvelus itsellesi ja muille paikalla olijoille… Käy suihkussa edellisenä iltana tai samana aamuna. Laita päällesi mahdollisimman asialliset ja siistit vaatteet. Muista myös paikalle mentäessä hyvät käytöstavat, tervehdi, katso kätellessä silmiin ja esittäydy kertomalla kuka olet.

V*ttu, ku ei vois vähempi kiinnostaa.  Haastattelutilanteessa ärräpäiden lentely voi olla suuri turn off työn saannille, varsinkin, jos haet palvelualalle. Monelle on saattanut jäädä vapaa-ajalta tapa kiroiluun, mutta työhaastattelussa se ei ole sopivaa. Pese siis suusi saippualla ennen haastatteluun lähtöä.

Protip: Kiroilun sijasta on hyvä muistaa kohteliaat puhuttelutavat. Esimerkiksi: Muiden päälle puhuminen ei ole kovin sopivaa ja kannattaa etukäteen miettiä, miten puhuu haastattelijoille. En suosittele puhumaan 50-vuotiaalle haastattelijalle nuorisoslangia – hän ei välttämättä ymmärrä sinua.

Hups, nukuin pommiin. Työhaastattelusta myöhästyminen ei anna hyvää kuvaa sinusta. Vaikka se olisikin vahinko, voi haastattelija olettaa sen kuuluvan normaalistikin sinun tapoihisi. Jos kuitenkin myöhästyt, muista pahoitella sitä.

Protip: Työhaastatteluun mennessä valitse mieluummin bussi, joka on reilusti etuajassa kuin semmoinen, joka olisi juuri oikeaan aikaan paikalla. Ikinä ei voi tietää, jos bussi myöhästyy tai eksyt matkalla. Annat hyvän kuvan itsestäsi, kun olet ajoissa paikalla. Näin vältyt myös suurelta häpeän tunteelta, kun et tule myöhässä paikalle.

En mä nyt haluukkaan tulla teille… Kun sinulle ilmoitetaan työstä, ota se vastaan! Annat huonon kuvan itsestäsi, jos kieltäydyt työstä ilman pätevää syytä. Niin myös varmistat sen, että he eivät ota sinua seuraavanakaan vuonna töihin.

Protip: Ole innoissasi sinulle tarjotusta työstä ja anna sen kuulua puhelimen välityksellä. Sovi oma-aloitteisesti, milloin työt alkavat ja milloin menet kirjoittamaan työsopparin. Näin hekin varmistuvat, että ovat palkanneet juuri oikean henkilön heille töihin. Jos olet kuitenkin saanut jo työpaikan, kieltäydy työstä ystävällisesti ja selitä tilanne.

Muista, että sana kiirii työpaikkojen välillä! Varsinkin pienillä paikkakunnilla maine saattaa lähteä äkkiäkin leviämään. Kukaan ei varmaan halua evätä kaikkia työpaikkamahdollisuuksiaan, joten kannattaa panostaa työnhakuusi!

Näitä ohjeita noudattamalla olet astetta lähempänä työn saamista…, ehkä! Niin ja mikä tärkeintä… Aloita työn haku NYT! Muuten voi olla liian myöhäistä.

Täältä löydät lisää hyviä vinkkejä työnhakuun: https://duunitori.fi/tyoelama/kesatyonhakuvinkit/.

Jos sinulla ei ole vielä työkokemusta, katso parhaat vinkit työhakemuksen tekemiseen.

Samaiselta sivustolta löydät muutenkin paljon kattavaa tietoa kesätöistä ja mikä parasta, sieltä löytää myös työpaikkoja, jotka etsivät nuoria kesätyöntekijöitä!

Toivotan onnea joka ikiselle kesätöitä etsivälle! Se ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella…

Terkuin, Neea
nuorisoalan opiskelija

Supersankaritkin mokailee

Puhutaanpa hetki itsetunnosta. Itsetunto aka EGO on jotakin mitä meillä kaikilla on. Se muokkaantuu ja kehittyy elämän aikana tapahtumien ja eri kokemusten kautta. Hyvä itsetunto tekee elämästä helpompaa ja hauskempaa. Huono itsetunto hankaloittaa elämistä ja heijastuu eri muotoisena epävarmuutena. Liian iso ego tuo toki omat haasteensa myös. Etenkin jos se on aivan valtava ja näkyy kilometrien päähän. Sillon se sekoittuu helposti itsekkyyden ja itserakkauden kanssa, mikä ei välttämättä aina ole kovin kaunista katseltavaa ulkopuolisen näkökulmasta.

Mainitaan tähän väliin kaksivuotias poikani, jonka ego on niin törkeän kokoinen, että sillä täyttäisi helposti Olympiastadionin. Ehkä tässäkin, kuten monessa muussakin elämän asiassa, tomisi ajattelu: kohtuus kaikessa. Ei sen egon tarvitse olla niin iso ettei ovesta mahdu kävelemään sisään, etenkin kun on vaahtosammuttimen kokoinen kaveri kyseessä. On ihan hyvä, jos huoneeseen mahtuu lisäksesi myös muita kuin egosi.

Olisi kuitenkin suotuisaa, että jonkinlainen ego löytyy ja mieluummin paremman kuin heikonpuolinen. Huonolla egolla on vaikea luottaa itseensä taikka arvostaa itseään sellaisena kun on. Elämä potkii välillä turvakengillä naamaan ja joskus vielä oikeen räkäisesti nauraenkin. Hyvällä egolla on helpompi selviytyä näistä iskuista. Hyvä ego auttaa myös esimerkiksi lähestymään muita ihmisiä. Se myös auttaa selviytymään uusista, vieraista ja epämukavista tilanteista. Ylipäätään asioiden tekeminen, kuten esiintyminen, harrastaminen, puhuminen tai seurustelu sujuvat huomattavasti helpommin, kun kaikki keskittyminen ei mene mahdollisen epäonnistumisen epäröimiseen. Hyvän egon avulla uskaltaaa mennä eteenpäin, eikä keskity niinkään siihen mitä takana luuraa on.

Entäpä sitten jos välillä epäonnistuu? Olisi aika pirun kummallista jos ei ikinä epäonnistuisi tai kokisi jotain tosi noloa! Kuin Supermies? HA! Suurena supersankari-ystävänä kerron että tämä ylisankari on mokannut lukemattomia kertoja! Sen sijaan että pohtii: ”Osaankohan minä nyt, mitä jos munaan tän jutun, entäpä jos vaikka kompastun lahkeisiini ja lennän naamalleni?”, voikin ajatella: ”DAMN I’M GOOD” ja antaa palaa vaan. Mokaaminen voi tuntua välillä ikävältä takaiskulta, mutta niitä sattuu meille kaikille. Ihan oikeesti, kaikille! Ja kun sen osaa ottaa vastaan oikealla tavalla, sitä huomaa että whateva.. ei sillä nyt oikeastaan ollutkaan niin suurta väliä! SELVISIN! Aina voi mennä Youtubeen katsomaan muiden mokailuja, sekin voi välillä tuntua ihan kivalta kun huomaa: kyllä ne muutkin!

Kun kerta kaikista nyt puhutaan, todettakoon että kaikki ovat myös ihan hemmetin noloja! Jokaisesta löytyy ihan taatusti jotakin mikä on jonkun mielestä jotenkin noloa.. tai jotain. Olipas outo lause. Anyway, sehän riippuu täysin katsojasta minkä juuri hän näkee nolona asiana. Ihan esimerkkinä vaan: omasta mielestäni on tosi jees ulkoiluttaa koiraa iltaisin pelkässä kylpytakissa, kun taas vaimoni ja varmaan suurin osan naapuristostani on sitä mieltä, että onpas nolo tyyppi. Tärkeintä on itse olla ok jonkun asian kanssa. Toki välillä sopii tietenkin pohtia, minkä viestin sitä antaa muille itsestään kun tepastelee pitkin katuja kylpytakissa.

No mutta, takaisin aiheeseen. Noloja tilanteita tulee aina, mutta ne myös menevät. Etenkin menevät! Joskus jonkun nolon tilanteen sattuessa, sitä saattaa miettiä että ”Voi jestas nyt mä kuulen tästä loppuelämäni”. Ei se niin vaan mene. Jengi ei kauaa jaksa muistella vanhoja juttuja. Asioita sattuu ja tapahtuu kaikille. Vaikka asioita kuinka suunnittelee, yllätyksiä ja noloja tilanteita tulee. Noloja selkkauksia voi yrittää vältellä. Niitä voi koittaa paeta tai piilotella. Juosta karkuun. Mennä ison kiven alle jemmaan. Siirtää huomiselle. Kieltää niiden olemassaolo. Usein kuitenkin sitä kaivaa itselleen vaan entistä isomman kuopan näin tehdessä. Nolot tilanteet saattavat myös näin tehdessä muuttua entistä nolommaksi. Eläminen voi olla myös hieman rajoitteista jos sitä on kokoajan varpaillaan.

Me kaikki kohdataan nolot tilanteet omalla tavallamme. Tehokkaaksi havaittu tapa nolon tilanteen sattuessa on ottaa se vastaan. Antaa sen tulla sellaisena, kun on tullakseen. Se voi kirpaista ja tuntua ikävältä. Ei elämä siihen kuitenkaan romahda. Itseasiassa, näistä selviäminen vahvistaa meitä. Nolot tilanteet tuntuvat myös kaikista noloimmalta meistä itsestämme. Usein muut eivät edes tajua tilannetta noloksi. Ja entä sitten, jos huomaavat? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Noloutta voi myös hieman yllyttää. Toivota se tervetulleeksi. Silloin et myöskään ylläty niin paljon kun se päättää tulla kyläilemään. Testaa vaikka itse tekemällä tahallisesti nolo tilanne ja huomaat, ei se niin vaarallista ollutkaan. Niitä on turha pelätä, koska niitä tapahtuu meille kaikille joka tapauksessa jossain vaiheessa. Jopa niille supersankareillekkin… varsinkin niille.

– Seba, joka kohtaa noloja tilanteita päivittäin. En tiiä mikä siinä on, mutta nolot tilanteet tuntuvat tykkäävän minusta. Alan nyt vihdoinkin 30v ikäisenä ymmärtämään, että ei ne noloudet ole vaarallisia, ja uskaltaisin jopa väittää tykkääväni hieman takaisinkin päin. Kun niille osaa nauraa, ne itseasiassa tuo elämään aika paljon hauskuutta ja hupia. Ei se ole niin vakavaa!

Ei kaikkeen tarvita selitystä

Keskustelkaamme hetki viinasta. Tai ei nyt välttämättä nimenomaisesti juuri viinasta, mutta yleensäkin dokaamisesta. ”Mennäänkö yhille?”– ja kaikki hajoaa: YHILLE?!? HA-HA-HAA olet hauska!

Tänään vedetään perseet! Nyt otetaan! Naamat! Tillintallin! Lärvit! Nakit silmillä! Seipäät! Tunnelissa, pikku tumut sekä tuubat…

Kun puhutaan juhlimisesta, puhutaankin todellisuudessa nelinkontin ojanreunalla olemisesta hienoimmat juhlavaatteet päällä peitettynä omaan oksennukseen ja kaverin vereen. Tämän lystin saavuttamiseksi on kehitelty lukuisia juomapelejä ja muita askarruttavia jippoja mahdollisimman nopean ja tehokkaan humalatilan saavuttamiseksi. Olemme kekseliäs kansa. Luetellaan vaikkapa peräkkäin koirarotuja tai etsitään Ismoa Salkkareista. Sitten kun Ismo lopulta vaivautuu näyttäytymään ruudulla, saa sitä oikein ansaitusti kiskaista tequilashotin parhaan ystävän deitin navasta, todeta perään ”hyi vittu” ja ei kun seuraavaa shottia kärsimättömänä odottelemaan. Edellinen shotti kiertää vielä mahassa, mutta sieltä se Ismo taas hypähtää ruudulle, ja on aika hulauttaa seuraava kurkusta alas. Humps, kas noin, sinne se meni. Ennen koko illan toivottua kliimaksia, eli örvellystilaa, ei kaverille ole juuri mitään sanottavaa. Kun se tila sieltä sitten vihdoin ja viimein saapuu, on oman puheensyötön filtteri humalan vaikutuksesta toimimaton ja tulee sanottua asioita, jotka olisi ollut parempi jättää kotiin.

Se ei kuitenkaan haittaa, koska kaverikin on niin naamat, ettei kuitenkaan mitään muista. Joko olet liian selvinpäin tai sitten liian seipäässä, koskaan ei ole sopiva. Humalahakuinen ihminen on kuin avokado: not yet, not yet, not yet, TOO LATE! Koska sitten olisi hyvä hetki keskustelulle? HA-HA-HAA taas olet hauska, nyt ryypätään eikä keskustella! Joka tapauksessa se lopettaminen tulee taas melkeinpä aina toivottua nopeammin ja näin saavummekin siihen kohtaan, millä tämä kappale alkoikin. Olemme nyt siellä ojanpenkassa heittämässä purjoja tai aikaisemmin sinä iltana nauttimamme makkaraperunat. Joku reppana saa sitten kunnian toimia oksentamisen virallisena valvojana ja taluttaa sankarit turvallisesti nukkumaan.

Viikko tästä eteenpäin sitä mietitään yhdessä ystävien kanssa, kuinka legendaarinen ilta oli. Todellisuudessa muisti katkesi neljännen shotin kohdalla ja suussa maistuu yhä ystävän deitin napanöyhtä. ”Mä en enään koskaan aio juoda” on ehkä yleisin seuraavan päivän kommentti. Kaikki yhdenkin krapulan kokeneet tietänee mistä siinä on kyse, mutta silti sitä vaan toistetaan samaa kaavaa. Krapulalle usein jopa buukataan kalenterista ihan oma päivä. Viikko ennen itse juhlapäivää:

”Nähäänks ens sunnuntaina?”
”Sori, ei pygee, oon darras sillon.”
”Aa oke, toisen kerran sit. Mo.”

Entä sitten, jos kuuluukin siihen porukkaan joka ihan tosi, ei tahdo olla pöhnässä tai ne nakit silmillä? ILONPILAAJA! Entä jos haluaisi käydä ihan kunnon keskusteluja illan aikana, ilman äänen korottamista, väittelemistä tai väärinkäsityksiä? HAPANNAAMA! Entä jos haluaisi kyetä tekemään jotain seuraavanakin päivänä, mutta ei kuitenkaan halua jättäytyä pois illan vietosta? NIHKEILIJÄ!

Tämä on täällä meidän maassamme välillä siis yllättävänkin hankalaa. Ei juomattomuuteen tarvitse olla mitään syytä! Silti sitä ajautuu usein tilanteisiin, joissa joutuu kehittelemään jotakin peitetarinoita juomattomuudelleen, tai selittelemään miksi tänään ”ei oikeen lähde”. Todella outoahan se on, että se on noin päin, eikä toiste päin. Miksi juominen on se normi ja juomattomuus se mikä kaipaa selitystä? Jos seuraavana aamuna on esimerkiksi joku peli ja haluaa olla skarppi, miksi pitää silti selitellä?

”Hei kamut, en nyt tänää oikee pysty vetää päätyyn asti, ku kröhöm, mulla ois aika tärkee matsi huomenna”.

Eikö vaan voi sanoa että, en? Voihan sitä, mutta sitten sieltä tulee melkeinpä 100% varmuudella takaisin: ”Ai, miksi et?”

Kysyimme kirjailija Ani Kellomäeltä, mikäli hän olisi tynnyrissä elänyt alieni, ja nyt olisi aloitettava päihteidenkäyttö, mistä hän lähtisi. ”Hätä ei ole lainkaan tämän näköinen, koska tässä maassa voi mennä mihin tahansa kohteeseen ja aina on alkoholia tarjolla”, sanoo Kellomäki. Näinhän se on, kun alkoholia tosiaan kaipaa, sitä löytää lähes mistä vaan. Se on jostain syystä paljon hyväksyttävämpää kuin muut päihteet. On ihan normaalia antaa alkoholia lahjaksi, sanotaanko vaikkapa lasten luokanopettajalle pullo viiniä tai konjakkia, mutta jos viemme hänelle kartsan röökiä tai tornillisen nuuskaa, se herättää varmasi jonkin verran hämmennystä. Tynnyrissä eläneen alien-Annin ensimmäinen juoma olisi jokin makea juoma. ”Nykyäänhän on valikoimaa, että se ei aina oo välttämättä Baileys”, hän toteaa.

Juontaja ja mediapersoona Sampo Marjomaa ihmettelee sitä, kun häneltä on kysytty, onko hän luotettava, kun ei ole ihan megakännissä. ”Muut luulee, että mä oon kontrollifriikki ja teen muistiinpanoja niiden kännistä. Se oli musta jotenkin hyvin paljastava repliikki. Se, että osallistutaan johonkin kollektiiviseen rituaaliin, ja jos mä en oo siellä konttaamassa, niin mä oon jotenkin epäluotettava. Mikä on musta kiinnostavaa ja jotenkin myös vähän loukkaavaa”, Marjomaa toteaa.

Mainitsin ohimennen kirjoituksen alussa, kuinka kekseliäitä ihmiset ovatkaan ultimaattisen kännin saavuttamiseksi. Kysyimme vierailtamme heille annetuista kyseenalaisista neuvoista tai vinkeistä juomiseen liittyen:

”Tulee vaan mieleen jännittäviä niksejä, kuten klassinen tamponi vodkaan ja suoraan sokeaan silmään, minne aurinko ei paista – ja täähän on tosi vaarallinen tapa. Se oli jonkinlainen villitys, ja ehkä myös urbaanilegenda. Jotkut tekivät sitä, koska sitten sä et jää kiinni juomisesta porukoille ja sun henki ei haise – ja ei aavista mitään, kun teholta soitetaan että hei, lapsenne on täällä [naurua]. Sit sieltä perseestä tulee ulos naru, ja ne on silleen explain.” mietiskelee Marjomaa.

”Tyhjään mahaan vetäminen on ollut aika kyseenalainen neuvo, ikään kuin pääsee halvemmalla känniin, ja sitten on jotain näistä, kuinka alkoholi imeytyy limakalvon kautta, superepämiellyttävä, en ole kokeillut. Ja sitten muistan oudon urbaanin legendan, jota tyrkytettiin lapsuudessani Vantaalla, että jos joisi piimää, niin se tekisi sellaisen kalvon, ikään kuin se vuoraisi hyvän kalvon vatsalaukkuun ja se kestää paremmin ja enemmän viinaa tai jotain tämän tyyppistä. Ja sitten klassinen, jos on booli, niin sitten kannattaa aina myös imuroida ne hedelmät pohjalta, koska se kaikki alkoholi, on mennyt niihin”, Kellomäki muistelee.

Tämän kirjoituksen osittain hieman yliammuttujen esimerkkien ja niissä esiintyvän käyttäytymismallin syy, piilee lopulta kuitenkin toisten hyväksynnässä. Sitä haluaa olla osana jengiä, jonka takia helposti sortuu selittelemään juomattomuuttaan, ajautuu ryypiskelemään tai ”käyttämään jotain sukkia talvella, jossa ei ole nilkkoja ”, kuten Marjomaakin huomauttaa.

-Seba, joka toivoo että voisimme rohkeasti olla ketä olemme, ilman minkäänalista syyllisyyden tunnetta tai selittelyn tarvetta. Mä vedän tänää pelkkää vettä jos mä haluun vetää pelkkää vettä, tai vedän kahvini kauramaidolla. On se kumma, jos kaikkeen pitää olla jokin selitys.