Tää korona vie järjen!

Onhan tästä puhuttu vaikka kuinka paljon, että korona uuvuttaa. Syitä huoleen on niin monia, että niitä on vaikea luetella. Korona ei oo mikään reilu kaveri, vaan hyvin eriarvoistava sellainen. Tämä tauti ja sen lieveilmiöt eivät iske kaikkiin samanlaisella voimalla.

On vaikea eritellä, että onko oma yllättävän kuormittunut fiilis peräisin tästä perhanan koronasta, kevään liiallisesta valosta, omasta elämästä vai mistä. Läsnäolo vaatii pinnistelyä, ja koko ajan tuntuu joltain, kun kaikesta on tullut vähän vaikeampaa.

Korona syö motivaation

On vaikea keskittyä ja motivaatio on nollassa. Arki tuntuu raskaalta ja väsyttää. Ensin odottaa tosi paljon pääsevänsä lähiopetukseen, mutta nyt se ei tunnukaan kovin hyvältä. Kouluun meno ahdistaa, kun kaverit eivät ole osuneet samoille tunneille.

Tyhjä luokka, jossa on pulpetteja, mutta ei oppilaita.
Ahdistaa, ei ahdista. Ahdistaa, ei ahdista.

Eikä niitä omia koulukavereitaan oikeastaan edes kunnolla tunne, kun ei heitä näe. Kun ei oo mitään harrastuksiakaan, niin tulee selviydyttyä paljon itsekseen. Koulupäivät ovat vaan tylsiä ja pitkiä. Tulee istuttua koko päivän, eikä tule tehtyä mitään järkevää. Etäopiskelussa on helppo sluibata, eikä tule tehtyä riittävästi.

Etäkoulussa on helppo avata videoyhteys ja jatkaa unia. Ei osaa kokata ruokakassista saatuja ruokia, eikä jaksa lähteä koululle syömään. Ravinto alkaa olla hieman yksipuolista. Kun mieli seikkailee päivisin, on helppo jäädä jälkeen koulussa. Sitä paikatakseen tulee tehtyä läpi yön kestäviä läksymaratoneja. Eikä seuraavana päivänä jaksa keskittyä.

Korona uuvuttaa

Toisille etäopetus on suuri helpotus, toisille painajainen. Taustalla pyörivät perheenjäsenet häiritsevät keskittymistä, ja näytön välityksellä on vaikea innostua sisällöstä. Jollekin toiselle taas etäaika auttaa keskittymään, kun välillä voi venytellä ja tehdä nopeasti välipalan itselleen.

Päässä pyörii ajatuksia. Valmistunko ajoissa? Kauanko tämä kestää? Mistä mä saan rahaa? Miten mun perhe pärjää? Tulenko mä ikinä löytämään töitä mistään? Kuumottaa, että olenko mä tulevaisuudessa kilpailukykyinen työntekijä.

Opettajat eivät pysty keskittymään oikein kumpaankaan – etä- tai lähiopetukseen. Säädetään tekniikan kanssa, ja opettaja toistaa asioita kuin papukaija. Koulukaverit ahdistuvat ja masentuu silmissä. Koulun käytävälle on kirjoitettu kuinka voisi tappaa itsensä.

Miten selvitä ahdingosta?

Ihminen muodostaa käsistään sydämen muotoisen eleen.
Nyt tarvitaan jotain muuta kuin sydänemojeita ja jaksuhaleja.

Paukkuuko ensimmäisenä mielenterveys vai popcornit? En *ittu tiiä. Tätä loppukiriä on jo vedetty tässä hyvä tovi. Kysyin yhdeltä koronatutkijalta, että mitä kannustavaa haluaisit sanoa tässä vaiheessa nuorille. Hänen piti miettiä vastaustaan, koska tarpeet ja toiveet ovat tosi erilaisia nuorten kesken, kuten yllä voi huomata.

Jos jotain, niin ainakin sitä, että täytyy tarjota jotain muuta kuin naiivia sympatiaa. Ei jaksuhaleilla kauan eletä. Toivotus ”koita kestää” ei tarjoa sellaista lohtua mitä nyt kaivataan. Puhuttaisiin mieluummin siitä, että onko mahdollista saada joustoa opintotukiin, sakkaaviin opintoihin ja muuhun mikä painaa.

Älä toivota sikana tsemppiiiiii, vaan sano että ongelmat on kuultu ja ne noteerataan. Kädenlämpöinen ”kyllä se siitä” -toivotus ei oo mitään konkreettista.

Minna

Ps. Kun tarviit jonkun jolle purkaa tän kaiken etänä [sic] on Sekasin-chat sua varten.

Miten maailma on nyt parempi kuin ennen?

Tiesitkö, että elämämme on tällä hetkellä huomattavasti parempi kuin maailma, jossa vanhempamme eli? Ja he elivät paremmassa maailmassa, kuin omat vanhempansa? No nyt tiedät 😊. 

Viime vuosi ja tämänkin vuoden alku on ollut hankalaa. Eikä tietenkään vähiten sen takia, että koronaepidemia on laittanut aika monen elämää uusiksi ympäri maailmaa. Vähän suuremmassa mittakaavassa pitää kuitenkin muistaa, että maailma muuttuu koko ajan parempaan suuntaan! Tässä kymmenen syytä miksi. 

1. Olet parempi, tai ainakin älykkäämpi kuin vanhempasi! 

Jokainen uusi ikäluokka on edellistä parempi, ja etenkin älykkäämpi. Ihmisten älykkyysosamäärä kasvaa kesimäärin kolme pistettä kymmenessä vuodessa. Koulutus kehittyy maailmassa koko ajan ja nykyisin meillä on myös tietoa paremmin saatavilla kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Vähemmän intuitiivinen syy älykkyyden kasvamiseen taas on se, että myös ihmisten elinolot kehittyvät. Parempi ravinto, puhdas ympäristö ja abstraktin ajattelun mahdollistava elämäntilanne ovat myös tärkeä osa oppimista. 

Opettaja ja ollipas ison liitutaulun edessä, jossa sekalaisia matemaattisia kaavoja.
Olet fiksumpi kuin vanhempasi!

2. Emme edes muista suuria sotia! 

Viimeinen maailmanlaajuinen sota loppui 70 vuotta sitten. Vaikka sotia on edelleen, niin me elämme maailmanhistorian rauhaisimpaa aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen tehdyt sopimukset ovat (pääpiirteissään) pitäneet ja YK:lla on edelleen sille tarvittavaa arvovaltaa. Lisäksi koko maailma on tällä hetkellä niin sidoksissa toisiinsa, että kolmannen maailmansodan mahdollisuus on aika olematon.  

3. Kotitöihin menee vähemmän aikaa! 

Noin sata vuotta sitten pyykin pesemiseen meni noin 12 tuntia viikossa. Tällä hetkellä tuo aika on noin 1,5 tuntia. Tästä on kiittäminen pyykinpesukonetta. Sama on tapahtunut myös astianpesukoneen, imurin ja viime vuosina erilaisten robottisiivousvälineiden kanssa. Edelleen se oma huone pitää siivota, mutta nykyisin se on paljon helpompaa kuin ennen. Parempi elämä kehittyy yhdessä tekniikan kehityksen kanssa.

Nainen ottaa pyykkiä pois pyykinpeukoneesta.
Parempi pesukone antaa myös paremman elämän

4. Peruskoulu kuuluu (melkein) kaikille! 

Tällä hetkellä maailmassa jo noin 90% lapsista pääsee peruskouluun. Näin ei todellakaan ollut vielä 25 vuotta sitten. Mikä hienointa, niin nykyisin myös tytöt pääsevät opiskelemaan paljon entistä useammin. Jokaista 100 poikaa kohden koulun aloittaa jo 95 tyttöä. Ei siis olla vielä ihan tasoissa, mutta sitä kohti ollaan koko ajan matkalla!  Parempi koulutus takaa yhä paremman elämän kaikille maailman ihimisille.

5. Ihmisillä on yhä enemmän vettä joutavaksi! 

Vuodesta 1990 lähtien noin 2,3 miljardia ihmistä on saanut pääsyn puhtaan juomaveden piiriin. Meillä Suomessa ei ehkä edes osata ajatella, miten tärkeää elämän kannalta on se, että pihdasta vettä on saatavilla. Se on perusedellytys niin ruuanlaittoon kuin terveydenhuoltoon, ja tietysti peseytymiseen. Edelleen on ihmisiä, joilla ei puhdasta vettä ole, mutta kehitys menee koko ajan eteenpäin! 

6. Elämämme on pidempi, ja parempi, kuin ennen! 

Ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut noin 80 vuodessa yli 20-vuotta. Me siis elämme paljon pidempään kuin aikaisemmin. Suurimmat syyt kehitykseen ovat lapsikuolleisuuden vähentyminen sekä terveydenhuollon parantuminen ympäri maailmaa. Villeimmissä arvioissa on sanottu, että tänään syntyvät lapset voisivat elää jopa 200 vuotiaiksi! En tiedä onko se hyvä asia, mutta saavutus se ainakin olisi. Lisäksi elämämme on koko ajan parempaa kuin ennen.

Nainen seisoon parvekkeella kädet levitettyina kirkkaassa auringonpaisteessa.
Elämme pidempään ja paremmin kuin ennen

7. Demokratia on pop! 

Maailmassa ei ole koskaan ennen ollut niin paljon demokraattisia maita kuin tällä hetkellä. Toki demokratiassa on ongelmansa ja monessa demokraattisessa maassa on ongelmia. Nykyään kuitenkin jokaisella ihmisellä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä demokratian kautta kuin koskaan ennen.  Parempi mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään lisää itsearvostusta ja toivoa tulevasta.

8. Köyhyys vähenee koko ajan 

Tilastojen mukaan maailmassa on nyt vähemmän köyhiä kuin koskaan. Useat köyhyydestä kärsineet maat ovat voittaneet pahimmat ongelmat ja ihmiset ovat päässeet irti köyhyyden aiheuttamista ongelmista. Köyhyys on edelleen suuri ongelma ja etenkin lapset kärsivät köyhyyden takia. Parempaa kohti ollaan kuitenkin menossa! 

9. Internet on useampien saatavilla 

Vuonna 2005 noin 1,1 miljardia ihmistä pääsi internettiin. Viime vuonna jo yli 4 miljardia ihmistä pääsi käsiksi maailmanlaajuiseen tietoverkkoomme. Internet mahdollistaa yhteydenpidon ja tiedon jakamisen. Se auttaa oppimaan ja näkemään maailmaa uudesta näkökulmasta. Mitä useampi ihminen pääsee internettiin, sitä fiksummiksi me kaikki yhdessä voimme tulla. Vielä kun kehittäisimme itseämme niin, että Internet istessään olisi parempi paikka olla, niin kaikki olisi hyvin.

10. Parempi maailma on se, mitä me haluamme!

Maailmassa on aina huolehdittu tulevaisuudesta. Jokainen sukupolvi on halunnut tehdä hyvää ja toiminut oman aikansa arvojen ja ajatusten mukaan. Nykyinen sukupolvi ei ole mikään poikkeus. Me haluamme, että ihmisillä olisi parempi olla ja teemme asioita sen eteen. Välttämättä se ei ihan joka päivä uutisissa näy, mutta maailma on täynnä ihmisiä, jotka taistelevat paremman tulevaisuuden puolesta. 

Vanhemman ja lapsen kädet pitävät käsissään pientä maapalloa.
Me haluamme, että maailmamme on parempi!

Tietysti maailmassa on vieläkin ongelmia. Ilmastonmuutos, tiedevastaisuus, somen aiheuttamat paineet ja polarisoituminen jne. Kyllä tässä maailmassa haasteita riittää!

Kaiken negatiivisuuden ja uhkakuvien keskellä pitää kuitenkin osata myös iloita asioista, joita ihmiset ovat saavuttaneet! Me ihan oikeasti rakennamme koko ajan parempaa maailmaa, eikä ole mitään syytä, miksi kehitys ei voisi jatkua. 

– Mikael

Onko mun vaatteet nolot?

Ensi viikolla vietetään yhtä vuoden lempijuhlistani: vappua! Vapussa viehättää karnevaalitunnelman mukanaan tuoma väri- ja asuiloittelu, kun porukka villiintyy sutaisemaan glitteriä naamaansa, laittamaan päällensä hienot vaatteet ja värjäämään tukkansa riehakkailla sprayhiusväreillä. (Tässä kohtaa voidaan unohtaa ne, jotka vetävät normiasunsa koristeeksi maksimissaan ylioppilaslakin, ja oikein tosissaan innostuessaan kietovat pätkän serpentiiniä kaulaan. Heitä ei lasketa.)

Selfie naisesta, kasvoilla timantteja ja glitteriä, pukeutuneena paljettikimonoon
tämä glitterasu kuului itse asiassa euroviisujen kisakatsomoon, ei vappuun

Olen visuaalinen ihminen, ja värikkäät ja kiiltävät asiat ovat silmäkarkkia verkkokalvoilleni. Glitterin säihke ja paljettien kimallus saavat mut iloiselle mielelle. Mulle meikkaaminen ja vaatteet ovat itseilmaisun muoto, vaikka arjessa viihdynkin pitkälti mustissa mekoissa ja melko hillityssä meikissä (aamu-unet ovat prioriteettilistalla laittautumista korkeammalla). Siksi erilaiset juhlat ovat mahtava tilaisuus suunnitella asukokonaisuus ja siihen yhtenevä meikki kaikessa rauhassa fiilistellen. Laittautuminen takaa mulle täydellisen irtioton arjesta.

Olen aina syttynyt erilaisista teemajuhlista ja naamiaisista. Muistan yllättyneeni tajutessani, että läheskään kaikki eivät nauti kyseisen kaltaisista tilaisuuksista! Kun työkaverini kysyi multa, mitä saan teema- ja naamiaispukeutumisesta, aloin miettiä vastakysymykseksi: minkä vuoksi jokainen ei haluaisi tilaisuuden tullen pukeutua hassusti, erikoisesti ja omasta tyylistään poikkeavasti?

Nainen pinkissä seeprakuvioisessa mekossa, kasvoilla vahvat drag-meikit ja päässä peruukki
tämän lookin loin, kun olin menossa katsomaan drag-esitystä

Pelottaako, mitä muut ajattelee?

Tunnen harvoin häpeää pukeutumisestani, vaikka jonkun muun mielestä saatankin näyttää nololta. En oikeastaan välitä, mitä täysin tuntemattomat ihmiset musta ajattelee – jos he kokevat mun vaatteet typeränä, lapsellisena tai nolona, eivät he todennäköisesti ole muutenkaan sellaisia ihmisiä, joiden arvostusta tai seuraa edes kaipaisin. Silti en kaipaa tuntemattomien huomiota tai kommentteja asustani, etenkään vähätteleviä sellaisia.

Mulla oli nuorena musta huppari, jonka hupussa oli söpöt vaaleanpunaiset kissankorvat. Tykkäsin siitä hupparista mielettömän paljon, sillä se oli samaan aikaan tavallinen ja tylsä, mutta siinä oli myös hauska pieni yksityiskohta. Kerran kävelin tuo kissankorvahuppu päässä ravintolan terassin ohi, ja jotkut aikuiset naiset nauroivat mun asulle ja huutelivat perään. Mua ei oikeastaan hävettänyt, mutta se (asiaton!) huomio tuntui tosi epämukavalta.

Introvertti yksisarvisasussa

Vaikka juhlapukeutumiseni viestii varmasti muuta, en nauti esilläolosta tai viihdy huomion keskipisteenä. Se ei estä mua pukeutumasta hassunhauskasti, mutta oloani helpottaa huomattavasti, jos myös ympärilläni olevilla ihmisillä on jotain joukosta erottuvaa päällään. Siksi vappu onkin mulle mieleinen juhla – silloin en pistä silmään joukosta, ja mun ympärillä on paljon mielenkiintoista katseltavaa. Toinen lempijuhlistani on, yllätys yllätys, halloween. Siihen kuuluu samat pukeutumis- ja laittautumisriitit, ja aina löytyy muitakin tyyppejä, jotka ovat pukeutuneet jonkinlaiseen naamiaisasuun.

Nainen pukeutuneena naamiaisasuun, joka muistuttaa jänistä Liisa Ihmemaassa -sadusta
Yhtenä halloweenina pukeuduin liisa ihmemaassa -sadun jänikseksi.

Mitä saan pukeutumalla naamiaisasuun, näyttävään glittermeikkiin tai paljettikimonoon? Se nostattaa omaa (ja ehkä välillä muidenkin) juhlafiilistä, ja tarjoaa väylän itseilmaisulle. Ehkä pukeutumiseni kertoo myös siitä, etten larppaa liian tosissani aikuista. Mielestäni tämä maailma kaipaa lisää hassuttelua ja leikkiä kaiken vakavuuden keskelle!

Matkamme kohti Tiktokin ihmeellistä maailmaa

Täällä Seba taas moi. Olisi jälleen minun vuoroni kirjoitella blogia. Nyt kun on tässä hypätty mukaan Tiktokin ihmeelliseen maailmaan, sainkin ehdotuksen kirjoittaa jotain siitä. Tämänpä teen, kirjoitan siitä nimenomaan jotain. Tänään aiheena siis TikTok.

Kuvakaappaus TikTokin feedistä, jossa lähinnä puhuvia päitä.
aika monta leijuvaa päätä

Kuvioissa on oltu nyt noin puolitoista kuukautta ja kerään tähän eri oivalluksia mitä olen tämä huikean jännittävän matkan aikana kohti Tiktokin huippua kokenut. Aistitko ironian?

TikTok on ihan oma maailmansa. Se on jotain ihan muuta verrattuna YouTubeen ja Instagramiin, jossa olemme jo vaikuttaneet pidempään. Videot ovat lyhyitä, niitä tulee aivan älyttömiä määriä, etkä sinä itse voi päättää mitä videoita katsot. TikTokin oma algoritmi tekee päätöksen puolestasi.  

Tiktok paikkana

Olen aina pitänyt YouTubea eräänlaisena videoiden kaatopaikkana. Enpä pidä muuten enää Tiktokiin tutustumiseni jälkeen. Youtubessa videoiden tekoon, noin niinkun enimmäkseen ainakin, laitetaan aikaa ja tekemiseen nähdään vaivaa. Tiktokissa määrä voittaa laadun ja sen myös näkee heti sisään kirjauduttuaan. Toki sielläkin on seassa vaikka mitä suurenmoisia taidekappaleita mutta aivan eri tasolla.

Idea kuitenkaan Tiktokissa ei tunnu edes olevan siinä, että yhteen videoon laitetaan mahdottomasti aikaa ja työpanosta. Tälleen suppeasti: päätä tyyli, tee samankaltaisia videoita tuhat ja menestyt varmasti. Suurin osa mitä siellä vastaan tulee, on omalla älypuhelimella nopeasti kuvattu esim omassa makkarissa tanssimista, vitsejä tai ihan vaan puhetta. Minuutissa kuvatussa videossa voi näyttökertoja helposti olla useampia miljoonia. Aika hullua.

TikTok pelkkää pyllyn sheikkaamista?

Asenteeni kyseistä alustaa kohtaan on muuttunut tässä viikkojen aikana kyllä paljon. Aluksi pidin sitä pyllynheilutusalustana ja olinkin jo kirjoittanut valmiiksi muutamia koreografioita oman bootyni sheikkaamiseen. Nopeasti kuitenkin huomasin, että onhan siellä myös muutakin kun pelkkää pyllynheilutusta, etenkin jos näille ei anna näyttöaikaa.

Algoritmi muokkaa tämän sinulle syötetyn videotarjonnan jopa pelottavan hyvin sinun omiin silmiisi sopivaksi. Toki tulee sieltä yhäkin sellaista tavaraa vastaan, mitä en välttämättä olisi halunnut nähdä, mutta melko nopeasti sen “sinulle”, eli FYP- palstan saa siivottua. For You Page on se sivu mikä sinulla on siinä ikään kun päätasolla kun softaan kirjaudut sisään.

Kuvakaappaus TikTokin sinulle-feedistä, jossa kissavideo.
Jokaisen “fyp” näyttää erilaiselta kun tiktokille on vaan antanut aikaa tutustua sinuun.

En myöskään halua siis ottaa mitään pois tanssivideoilta, joihin pyllynheilutuksella tässä viittaan. Siellä on aivan uskomattoman hienoja videoita. Ne eivät vaan ole minua varten. Ja muutaman käyttöpäivän jälkeen myös Tiktok oppi tämän. Alustan todellinen potentiaali, tulee siis esiin vasta jonkin ajan kululttua.

Hauska esimerkki algoritmin aggressiivisuudesta on se, kun olin vaikuttanut alustalla pari viikkoa aika lailla yksikseni, ja sitten työkaverini kävi siellä piipahtamassa. Huomasin tämän heti, sillä yhtäkkiä pääsivumme olikin täynnä kissavideoita. Yhden ainuttakaan kissavideota ei ollut aikaisemmin ja nyt niitä oli joka kolmas vastaantulevista videoista. Aivan mainota. Ne myös poistui yhtä nopeasti, kun mitä sinne alkujaan tuli.

Tiktokin mystinen logiikka

Mennäänpä vielä tuohon meidän omaan tiliimme ja videoiden menestyksen logiikkaan. Hah! En siis todellakaan tiedä mikä se logiikka siellä on. Kunpa tietäisin. Minusta tuntuu, että aina kun oletan että joku video menestyisi, käy juuri päinvastaisesti. Sama koskee toiseen suuntaan.

Parhaiten menestyneelle videollamme on tällä hetkellä 100 400 näyttökertaa. Tätä ennen tein täysin samalla kaavalla, samalla hetkellä kuvatun videon, joka sai vaivaiset 1 500 näyttökertaa. Tykkäyksiä prosentillisesti tällä huonommin menestyneellä on huomattavasti enempi. Siltikään se ei vaan menestynyt. Oma teoriani epäonnistuneesta menestyksestä on se, että TikTok sattui olemaan huonolla päällä julkaisu hetkellä. Mene sit ja tiedä mikä totuus on..

Mies pitää kädessään puhelinta, jossa on auki TikTok.
Hienointa tiktokissa omasta mielestäni on se keskustelukulttuuri mikä siellä on.

Samalla kun tämä TikTokin arvaamattomuus on raivostuttavaa, on siinä jokin myös mikä hieman kiehtoo minua. Ehkä juuri yllätyksellisyys ja se, kun et koskaan voi tietää miten videosi käy. On myös myönnettävä tässä jo pieni riippuvuuden kaltainen piirre, jonka olen itsessäni huomannut TikTokin kohdalla. En käy siellä juurikaan katselemassa muitten videoita, mutta en millään malta olla tarkistamatta lähes tunnin välein, miten oma tilimme tällä hetkellä voi. Onko tullut uusia tykkäyksiä tai kommentteja? Onko TikTok päättänyt nostaa esiin jotain vanhaa videoo? 

Rohkeasti kohti uutta

Aluksi mietin pääni puhki, että mitä tuonne alustaan nyt oikeen lähtisi syöttämään. Jotain mihin ei mene paljon aikaa, näyttää hyvältä, on asiaa jne jne jne. Vaatimuksia oli aluksi hirveästi, kunnes totesin vaan: IHAN SAMA, laitetaan sinne jotain. Vähä kuten tämäkin blogi sai alkunsa, sai myös BuenoTok-kavana alkunsa, tekemällä jotain vaan.

Niinkun ehkä jo huomasit, ei minulla ole juuri mitään järkevää sanottavaa TikTokista taikka sen loogisuudesta. En tiedä onko kenelläkään. Se on mystinen paikka, jonne saa helposti tunteja vierähtämään. Jos et vielä ole tiliimme tutustunut, teeppäs se nyt. Löydät sen täältä.

-Seba, Tiktok-faija

Miksi on niin vaikea hakea apua mielenterveysongelmiin?

Mä oon ollut se tyyppi, joka on aina ollut muiden apuna. Aivan liikaakin. Jopa niin paljon, että jo odotin muiden rajoittavan mun auttamishalua. Lopulta suutuin sisimmässäni siitä, kuinka ihmiset kehtasivat toistuvasti vastaanottaa tarjoamaani apua. Kuulit oikein. Mun mielessä toisen olisi pitänyt tajuta vastaanottaneensa jo aivan tarpeeksi sitä apua, mitä olin jalomielisesti tarjonnut. Ei se ollutkaan minulta ihan niin jaloa, kun näin jälkeenpäin mietin.

En oo vielä varma, että ymmärrätkö kuinka avulias olin. Yhtenä kesänä mulla oli viidet avaimet eri kavereille, joiden asioita hoidin. Luvalla sanoen, v*ttu että v*tutti.

Olen saanut monta pyyntöä, jossa on sanottu, että en kehtaa kysyä muilta, siksi pyydän sua. Mä en ole oikein varma siitä miten tällainen pohjustus tulisi ymmärtää.

Ehkä siten, että olen niin läheinen, että minulta uskalletaan pyytää apua? Minun edessäni kehtaan pyytää tätäkin? Omassa mielessäni ajattelin, että en ole arvoasteikossa ihan niin merkittävä, että minulta uskalletaan toistuvasti kysyä tekemään tällaisia (paska)nakkeja, mitä ei a-listan ystäviltä kehtaa pyytää.

Eihän tässä mitään järkeä ollut. Oli sanomattakin selvää, että mä olin se, jonka kuului muuttua.

Ja muutuinkin. Keksin silloin sanonnan, että auta sen verran, ettei se tee sua katkeraksi. Mulle tämä oli hyvä oivallus, ja olen välttynyt aiemmilta suuttumuksilta, kun olen osannut asettaa itselleni ja auttamiselleni terveemmät rajat.

Kirjoittaja Minna kissansa kanssa yhteiskuvassa.
Yksi mun parhaista tukijoista on kissani, joka on maannut vierelläni kuuntelemassa kaikki itkut.

Suutarin lapsilla ei ole…

Siihen nähden miten paljon mä oon tuputtanut omaa apuani muille, on mun ollut vastaavasti vaikea vastaanottaa apua itse. Kun ystäväni on tarjoutunut käymään kaupassa puolestani ollessani kipeä, se on tuntunut vaikealta. Ei mun takia tarvitse! Kyllä mä pärjään. Saan hoidettua itse. Tästä on sulle turhaa vaivaa!

Yhden lajin ennätys oli se, kun sain ruokamyrkytyksen. En silloinkaan ajatellut, että olisi järkevää vastaanottaa apua. Sen sijaan piirsin mieleeni kartan siitä missä lähikortteleiden vessat sijaitsevat, ja lähdin nopeasti käymään hakemassa elektrolyyttijuomaa apteekista ja mustikkakeittoa ruokakaupasta. Onneksi olin muistellut lähikorttelin avoimet vessat, sille tiedolle oli nimittäin käyttöä.

Miten onkaan helppo neuvoa muita?

Silloin, kun en ole auttanut ystäviäni jossain käytännön asioissa, olen auttanut kuuntelemalla huolia. Olen kannustanut kavereita, joilla on mielenterveysongelmia, tietenkin hakemaan apua lääkäristä, koska sehän on fiksua. On helpompaa nähdä asioita etäältä kuin silloin, kun on lähellä. Tapaan sanoa, että on helppo ratkoa muiden ongelmia omalla kapasiteetillaan.

En meinaa kehtaa sanoa, kuinka hankalaa mun on ollut myöntää tarvitsevani apua, kun kyseessä on ollut oma pää. Mieleni saadessa kolhuja, olen valinnut kehittää omaa itseterapointitaitoani ja jauhanut asiasta kavereiden kanssa ennemmin kuin mennyt lääkäriin. Se on tuntunut harmittomalta.

Pino mielenterveyttä tukevia kirjoja.
Olen lukenut elämäni aikana kaikenlaista tietoa mielenterveydestä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten tarvitsisi ongelmiini ulkopuolista apua.

Miksi kaveri on helpompi ohjata lääkäriin kuin itsensä? Mikä avun hakemisessa niin pelottaa? Jos jalka on kipeä, on itsestään selvää mennä lääkäriin.

Olen jutellut satojen nuorten kanssa avun hakemisesta Sekasin-chatissa, ja eniten sen vaikeudesta. Olen silmät loistaen ja näppis sauhuten kertonut miten upeaa on saada apua omaan tilanteeseen. Siitä, kuinka tunteet eivät ole pysyviä. Tunteet liikkuvat, ne tukalimmatkin! Avun pariin noin vaan!

Sanoma on hyvä. Minulta löytyy tosi paljon ymmärrystä sille, että avun hakeminen on matka. Kun riittävän monesti saa kuulla myönteistä puhetta ja motivointia asian ympäriltä, saa se lopulta varaamaan sen ajan. Kaikista pahinta on mielestäni se ajanjakso ennen kuin rohkaistuu tekemään ajanvarauksen ja saapuu odotusaulaan. Vatsaa vääntää, mieleen tulee erilaisia pelkoja ja tekee vaan mieli pärjätä itse.

Avun hakemista mielen ongelmiin on jarruttanut kohdallani eniten pään sisäinen vähättely, pelko ja epävarmuus.

Ei tämä nyt varmaankaan omalla kohdalla ole niin paha tilanne? Oon ennenkin osannut ajatella asiat kohdilleen. Olkoonkin, että iltaisin vähän itkettää ja öisin nukuttaa huonosti. Aamuisin tuntuu siltä kuin olisin jäänyt jyrän alle, päivisin saan nieleskellä kyyneliä ja olen koko ajan herkillä. Entä mitä muut tästä ajattelee? Itsensä johtamisen taitoakin aina niin kehutaan, että sellaista pitäisi olla, ja eihän mulla oo, jos mä voin huonosti. Varmaan tää menee ohi. Kyllä tää tästä.”

On vaikea olla tuntematta tätä kaikkea epäonnistumisena, kun en ole ajoissa osannut painaa jarrua ja hakenut apua. Ja sitten yrittää pärjätä vielä vähän lisää.

Kaveri vai ammattilainen?

Huomaan rakentaneeni identiteettini paljolti auttajan roolin varaan. Oma tulkintani on ollut sellainen, että ystäväni ovat vuosien aikana kantaneet minulle ison vuoren verran huoliaan, ja mä olen ollut heitä varten, enemmän kuin he minulle. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi itse kuormittanut ystäviäni ongelmillani myös.

Kun oli mun aika sairastua, tuntui nololta olla se, joka tarvitsee apua mielenterveyteensä. Kun minähän olin se, joka osasi auttaa, ja joka oli hankkinut keittiöpsykologikoulutuksen sisustusmessuilta.

Jossain vaiheessa tällainen kaverituki alkoi kääntyä itseään vastaan. Ei ole mikään tähtihetki tajuta, että omien asioiden purkaminen kaverille kuluttaa myös hänen jaksamistaan. Huolimatta siitä miten perehtyneitä olemme mielenterveyteen liittyviin asioihin, on eri asia puhua siitä ulkopuoliselle ammattilaiselle.

Olen itse ollut uupunut ja ärsyyntynyt kuuntelemaan omien ystävien huolia, kun ne junnaavat paikallaan. Ja kuten aiemmin jo sanoin, omalla kapasiteetilla nämä asiat ratkaistaisiin helposti, joten on ollut helppo turhautua kuuntelemaan kaveria. Olen vienyt asiaan väsymistäni eteenpäin vielä toiselle ystävälle, joka on joutunut kuuntelemaan purkautumistani kaverin kaverista. Tämä kertoo myös siitä, miksi on tärkeä hakea apua ammattilaiselta – jotta ystävyys säilyisi ystävyytenä, eikä väljähtyisi väsymiseen.

On tervettä, että se ajatus itsestäni mahtavana auttajana on saanut kolhun. Jos jotain, niin olen huomannut, ettei minulla ole varaa olla sellainen päsmäri suhteessa ystäviini, vaan tasavertainen ja yhtä lailla sekasin kuin kaikki muutkin. Jokainen meistä on sitä välillä.

Hae apua sitten joskus. Lakkaa kääntämästä itseapuoppaiden sivuja ja kuormittamasta kavereita. Se kannattaa, vaikka tuntuu kaikkein huonoimmalta vaihtoehdolta ja pelottaa. Ehkä tähän voisi muokata sitä mun sanontaa ”Auta sen verran, ettei se tee sua katkeraksi” muotoon ”Auta itseäsi sen verran, ettei se tee muita katkeraksi”.

Niin minäkin tein,

Minna