Armotonta riitelyä ja kavereiden karkottamista

Seba täällä kirjoittelee piiiitkästä aikaan, moi. Olen monta kertaan aloitellut blogin kirjoittamisen, mutten oikein koskaan saanut kunnolla inspiraatiota aiheesta, ja sitten olen hylännyt koko ajatuksen. Nyt kuitenkin päätin (tiimikavereideni loputtomilla uhkauksilla ja painostuksella) ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa ihan vaan… jotain.

“Nyt en kuitenkaan aio keskittyä siirappiin vaan lähinnä tahmeaan ja pilaantuneeseen sinappiin.”

Mulla on tässä tosiaan aiheita juossut mielessäni vaikka kuinka monta, ja ehkä olenkin hieman yliajatellut koko juttua. Ehkä se paras kirjoitus lähteekin, kun vaan alkaa kirjoittamaan eikä liikoja mieti. Tämä blogikirjoitus tulee nyt kertomaan täysin 100 % omista kokemuksistani ja sisältää ehkä jopa hieman paljastuksia mitä ihan kaikki eivät lähipiiristäkään välttämättä tiedä, etenkään uusimmat tulokkaat. Aloitin seurustelemaan nykyisen vaimoni kanssa 13 vuotta ja 2 kuukautta sitten. Aika pitkä aika. Osa lukijoista on varmaan samanikäisiä kuin suhteemme. Tässä kohtaan joku varmasti jo miettii että hyi mitä siirappikirjoitusta tässä on oikeen tulossa. Nyt en kuitenkaan aio keskittyä siirappiin, vaan lähinnä tahmeaan ja pilaantuneeseen sinappiin. Tämä blogi tulee kertomaan riitelemisestä.

Ehkä helpointa onkin myöntää se nyt heti eikä jättää lukijalle arvioitavaksi. Kyllä, olin suhteemme alussa kovinkin mustasukkainen tyyppi. Ja niin oli vaimonikin (puhun nyt tässä kirjoituksessa vaimosta, vaikkei näihin aikoihin naimisissa siis luonnollisestikaan vielä oltu, vaan vasta tavattu). Olin btw tuolloin 19 ja hän 18.

Psst… Onko sinulla joku SEURUSTELUUN liittyvä kysymys? Kysy meiltä täältä anonyymina! Katso samalla vastauksemme aiemmin esitettyihin kysymyksiin.

Tikittävä aikapommi

Sen lisäksi että olimme mustasukkaisia, olimme (ja olemme) myös kumpikin persoonina melko räjähtäviä, mikä osittain onkin ihan kiva asia, sillä erimielisyydet saadaan nopeasti alta pois. Kumpikaan meistä ei ole millään tavalla mököttävää sorttia. Siinä on puolensa. Hyvä puoli tosiaan on se, että asiat saa pois alta heti eikä jää roikkumaan ja huono puoli on tähän liittyvä, eli ne asiat on saatava pois nyt ja heti! Mustasukkaisuuden ja räjähtävyyden lisäksi olimme myös kovin jääräpäitä kumpikin. Tätä olemme tosin vieläkin. Aika ihana kombo eiks vaan?

Olimme suhteemme alussa yhdessä siis melkoinen aikapommi. Huvittavaa vaan tässä on se, ettei me juuri muuten riidelty, paitsi kun kuvioissa oli kolmas pyörä nimeltään alkoholi. Silloin alkoikin räjähdellä. En tiedä mikä siinä oli, mutta se oli aika lailla varma juttu, että kun olimme yhdessä juhlimassa, riitelimme. Oltaisko pari kertaa onnistuttu olemaan ilman riitaa ja sekin varmaan johtuen siitä, että toinen joi vähemmän ja ymmärsi toimia järkevästi tilanteessa. Mutta jos kumpikin juhli, riitahan siitä tuli.

Näin 10-13 vuotta myöhemmin on jopa aika vaikea muistaa mistä nämä kaikki ylityperät riidat syntyivät. Ihan rehellisesti, en muista tarkalleen yhdenkään riidan syytä! Eikä syynä ole se, että oltaisiin oltu hirveässä humalassa tuolloin, vaan se että riitojen aiheina kertakaikkiaan oli jotakin niin typerää, ettei ne edes ole muistamisen arvoisia. Sanoisin että 99 % riidoista johtui siitä, ettei osannut antaa periksi. Ei osattu tehdä kompromisseja. Egojen yhteenotto. Juhlimme tuohon aikaan myös melko paljon, jolloin tästä voi kukin tehdä intron perusteella päätelmän, että riitelimme siis myös melko paljon.

Vaikka aivoni ovatkin selvästi tahtoneet unohtaa nämä kaikki riitelyaiheet, muistan kuitenkin hyvin sen kaiken sotkun, mitkä ne jätti jälkeensä. Me ei oltu ulospäin ehkä se kaikkein hehkein pari, koska kun meidän kanssa vietti iltaa, pystyi olemaan varma että jossain kohtaa taas räjähtää. Eihän se ole reilua ketään kohtaan. Tätä emme kuitenkaan tuolloin tajunneet.

Kahdestaan kaikki oli hyvin ja kavereiden kanssa juhliessa riehuttiin kuin mitkäkin villi-ihmiset. Ongelmana kun oli juuri se, ettei kyetty jättämään niitä riitoja myöhemmälle. Jos vaivasi että vaimo puhui jonkun toisen jäbän kanssa (KYLLÄ, riidat saattoivat saada alkunsa tämänkin tyyppisistä asioista), sitä ei vaan kyennyt pidättelemään vaan se syöksyi ulos systeemistä kuin mikäkin tulivuorenpurkaus. Ja koska me kummatkin olimme yhtä tuittupäitä, sitä paskaa ei sitten kuunnellut sekuntiakaan ja esimerkiksi näin sota saattoi saada alkunsa. Välillä paljon tyhmemmistäkin asioista. Kerran riitelimme muistaakseni avaimista. En ole vieläkään ihan varma, mistä se riita kokonaan kertoi tai sai alkunsa. Muistan vaan kuinka festareiden leirintäalueella huusimme mielipuolisesti toisillemme jotain näistä avaimista ja kaverit luikkivat ympäriltä pakoon.

Viimeinen niitti

No, mitä sitten lopulta kävi? Kyllä, olemme siis nykyjään naimisissa ja sanoisin että olemme oppineet jotakin. Emme kuitenkaan mitenkään kovin nopeasti ja ehkä myös hieman kantapään kautta. Oikeastaan tähän on kaksi versiota. Kerron ne molemmat. Yksi ystävämme päätti kerran, kesken yhtä megasuurta riitaa yksissä juhlissa, ottaa meidät kummatkin riitapukarit sivuun ja piti meille tunnin mittaisen saarnan siitä, kuinka v*tuttavaa meidän kanssa on juhlia kun aina riitelemme. Hän otti puheeksi kaikki menneet riidat ja myös iski totuuden päin kasvoja: kaverit eivät enää halua olla meidän kanssa, koska pilaamme aina hyvän tunnelman. Ja näinhän se oli. Sitä kun vaan ei sieltä adrenaliinivyöryn keskellä ymmärtänyt, että siitähän siinä oli kyse. Toisten illan pilaamisesta. Ystäviemme illan pilaamisesta. Me oltaisiin hyvin voitu niellä nämä erimielisyydet ja jatkaa niitä kotonamme. Näin ei kuitenkaan osattu tuolloin tehdä.

Riitoja ja erimielisyyksiä on parisuhteessa aina. Niiltä ei voi välttyä. Näitten käsittelyyn on monia tapoja ja se onkin jokaisessa parisuhteessa opeteltava asia. How I met your mother -sarjasta tutut Lily ja Marshall tekivätkin sitä, että laittoivat riitansa pauselle ihmisten ilmoilla, tai kun eivät muuten vaan jaksaneet sillä hetkellä riidellä. Tämän nyt voi kukin tulkita toimivaksi tai ei, mutta lopultahan ne riidat on kuitenkin käytävä. Tai… onko?

Toinen herättävä tekijä meidän tapauksessamme oli se, että viimein tajusimme riitelyaiheiden typeryyden ja opimme säätelemisen jalon taidon. Riidat ei ensinnäkään ikinä jatkunut aamuun, ne olivat niin turhia. Niitä harvemmin edes muistettiin aamulla, ne oli niin turhia. Ei niitä ollut mitään järkeä jatkaa myöhemmin, niin miksi edes aloittaa koko riitaa.

Ehkä suurimmaksi ongelmaksi oli muodostunut se, ettei juuri puhuttu näistä riidoista etukäteen. Eikä myöskään jälkikäteen. Ne käytiin sillä hetkellä läpi ja sitten ne kuopattiin. Jos niistä oltaisiin puhuttu enemmän heti alkuun, analysoitu mistä ne johtuivat ja miksi niitä oli, oltaisiin päästy varmasti paljon helpommalla. Ja ystävämme myös. Tajusimme lopulta että meillä on jonkinlainen luottamusongelma. Riidat lähtivät usein kasvamaan, kun alkoholin vaikutuksen alaisena estot pienenivät.

Anna asioiden olla, helppoa eiks vaan?

Kun lopulta opimme käsittelemään näitä riitoja, ei se sitten loppupeleissä enää ollutkaan niin vaikeaa. Se vaan vaati sen, että kummankin oli opeteltava antamaan olla. Harjoittelun myötä meistä tulikin lopulta aika hyviä tässä ja riidat loppuivat kuin seinään. Ihan tosi! Kun alkoi ottaa päähän, antoi vaan olla. Helpoltahan tämä kuulostaa näin sanottuna, mutta meidän tapauksessa älyttömän vaikeeta. Teimme sen kuitenkin kavereiden takia. Päätimme ettei koskaan enään riidellä muiden edessä.

Välillä se voi tuntua täysin mahdottomalta mutta asian voi miettiä näin: jos se on oikeasti iso asia, sen voi yhtä hyvin antaa odottaa myöhempään, laittaa pauselle, Lilyn ja Marshalin tapaan. Kun asiaa on saanut rauhassa itse miettiä hetken, on sen puheeksi ottaminen myös helpompaa eikä sitä välttämättä esitä niin jyrkästi. Omassa tapauksessa tajusinkin usein, ettei koko asiaa kannata ottaa enää puheeksi, koska aihe on niin tyhmä eikä sen puheeksi ottaminen johtaisi yhtään mihinkään. Ainoastaan riitaan. Lyhytkin ajattelutuokio saattaa tuoda ihan uusia tulokulmia ja sitä tajuaa tässäkin, ettei kyseessä ole aina siitä, kumpi on oikeassa. Kännissä etenkin saattaa tämän oivaltaminen olla melko mahdotonta ja siksi onkin parempi odottaa, kunnes pää selvenee.

Lähestymme kirjoituksen loppua, pikku pätkä enää.

En väitä, etteikö riitoja enää olisi. Tottakai on. Ne ovat vaan luonteeltaan täysin erilaisia. Parisuhteessa kyse on aina kompromisseistä ja yhteispelistä. Kun tämän tajuaa, asiat helpottuu. Tiedän myös parhaiten koko maailmassa, kuinka pääsen vaimoni ihon alle ja mitkä asiat ottavat häntä päähän. Pyrin välttelemään näitä asioita, koska riiteleminen on perseestä. Suhteemme alussa, nuorempana, vasta opettelin näitä asioita ja käytinkin niitä aseena riidoissa. Ei näin.

Nyt tässä on siis roikuttu yhdessä jo teini-iän verran. En voi täysin pokkana väittää, etteikö me enää koskaan riideltäisi muitten edessä, mutta riidat ovat korkeintaan enää kinastelua ja se nyt on mielestäni ihan ok nahistella sillon tällöin. Kunhan siitä ei tule säänöllistä ohjelmanumeroa jokaiseen illanviettoon. Kaikesta ei voi olla samaa mieltä toisen kanssa, eikä pidäkään olla. Jos olet suhteessa jossa riitelette paljon, älä lannistu siitä. Tämä on vaan asia, mitä pitää harjoitella. BLÄÄÄÄÄÄÄÄH tulihan sitä siirappiakin viimein!!!!

Pakko vielä riitelijänä todeta, että en ihan tajua suhteita, joissa ei koskaan riidellä! Siis miten se muka on mahdollista? En usko että tälläisiä oikeasti on. Se on vaan kulissia 😜

Herätys! Blogikirjoitus loppui. Nyt voit jatkaa selailua, vaikka videoidemme pariin. Kiitos kun torkuit mukana <3

– Seba, entinen riitapukari, nykyinen Romeo. NOT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.