Viime tippaan viivyttämisen taito

Viivyttely

  • yllättävän moni harrastaa
  • yllättävän moni on siinä hyvä
  • yllättävän monessa tilanteessa osoittautuu huonoksi ratkaisuksi

Mun oli tarkoitus kirjoittaa edes kaksi blogia kahden päivän aikana, maanantaina ja tiistaina. Maanantaina oli maanantaifiilis eikä homma vaan lähtenyt käyntiin. Tiistaina laskin sen varaan, että kirjoitan ne hetken päästä, sehän on ihan pikkuhomma… Keskiviikkona kello 1.07 löysin itseni kirjoittamassa aiheesta, josta mun ei alunperin ollut edes tarkoitus kirjoittaa.

Viivyttely, eli prokrastinaatio, ei ole sama asia kuin laiskuus tai pelkkä motivaatiopula. Viivyttelyä ei ole myöskään, jos jollakulla ei todella ole voimavaroja tehdä jotakin asiaa. Prokrastinaatio on yleisintä tilanteissa, joissa työn määrää on vaikea hahmottaa ja aikataulua ei ole tai se on epämääräinen.

Mikäs siinä… Kello 1.08 tekstiä pursusi aiheesta viivyttely. Minulla on ikävä kyllä paljonkin taipumusta viivyttää asioiden tekemistä. Tarvitsen sen oikean moodin, että saan asioita aikaiseksi. Mutta joskus asiat on vain pakko saada tehtyä ja silloin pitää laskea rima alas (kröhöm… kello 1.10, rima ON ALHAALLA).

Keskiviikko kello 1.13:

Nyt vaan teen edes jotain ja se riittää, piste.

Maanantain syy olla tekemättä, “tänään nyt vaan oli tosi maanantaifiilis…”

Tiistain syy olla tekemättä “mä teen sen ihan kohta”

Mitä tein tiistaina? Juttelin koko päivän kaverin kanssa puhelimella ja makasin myttynä lattialla.

Keskiviikko kello 1.16

Punainen lanka missä olet?! Läpsy poskelle. Koita vielä pysyä hetki hereillä!

Keskiviikko kello 1.17

Asioiden viivyttelyn jalo taito. Noniin siis… Voisin olettaa, että kaikki viivyttelevät jonkin asian kanssa joskus, oli se sitten koulutehtävä tai pyykinpesu. Haluaisin kuitenkin, että seuraavalla kerralla kun alat viivyttelemään kysyt itseltäsi: “Onko tämä ennen johtanut mihinkään hyvään? Millä todennäköisyydellä tämä nyt johtaa mihinkään hyvään? Mitä hyötyä viivyttelystä on minulle?”

Omat vastaukseni:

  • Viivyttely on joskus johtanut nerokkaisiin viime hetken ratkaisuihin, tai raivokkaaseen työskentelyyn, joka on myöhemmin palkinnut
  • Todennäköisyys huipputulokseen on pieni, sillä yleensä asia alkaa lopulta ahdistamaan vain enemmän ja jälki ei ole yhtä hyvää kuin ajoissa aloitettuna
  • Viivyttelystä ei oikeastaan ole mitään hyötyä, se tuottaa lähinnä ahdistusta, stressiä ja pahaa mieltä myös sille ajalle, jonka viivyttelen

Keskiviikko kello 1.22

NUKKUMAAN…

Jos sä oot samanlainen asioiden viime tippaan viivyttelijä kuin mä, kokeile Pomodoro-tekniikkaa. Tiedän, toi nimi saattaa kammoksuttaa (tarkoittaa italiaksi tomaattia), mut tekniikka on naurettavan yksinkertainen ja sitä voi hyödyntää esim. kouluprojektien tekemisessä.

Pomodoro-tekniikan idea on jakaa iso tehtävä pienempiin osiin ja keskittyä yhteen osaan kerrallaan. Välissä pidetään taukoja.

Valitse tehtävä, jonka tekemistä olet viivytellyt

  • Laita ajastin päälle ja omista 25 minuuttia elämästäsi intensiiviseen keskittymiseen ilman puhelinta yms muita häiriötekijöitä.
  • Pidä 5 minuutin tauko. Vaikein osa, ÄLÄ AVAA SOMEA NYTKÄÄN…
  • Toista 3 kertaa ja pidä pidempi tauko.

Voi olla että tää auttaa, voi olla että ei.

Näkökulmaa. Viivyttelystä voi seurata hyviä ja huonoja juttuja, enkä mä siis halua täysin monsterisoida koko hommaa. Viivyttely voi antaa asioille mittakaavaa, esim. “Kuinka tärkeä tää asia todella on mulle? Kuinka paljon vaivaa mun kannattaa uhrata tän asian eteen?” Usein nää asiat saattaa kuitenkin alkaa tuntua vaikeammilta ja ikävämmiltä mitä enemmän viivytellään. Olis tärkeetä, että tiedostaa viivyttelevänsä ja sitten kyseenalaistaa omia fiiliksiään: “Miksi mä nyt oikeastaan viivyttelen?”

Viivytelkää mun puolesta kuitenkin myös jatkossa, joskus se aiheuttaa neronleimauksia, joskus ei… Aika kusipäistä on kuitenkin viivytellä, jos se vaikuttaa myös muiden ihmisten elämään. Varmaan kaikki tietää jonkun, joka ryhmätöissä ei tee omaa osuuttaan, tai vetkuttaa sen tekemistä viime hetkeen… SE EI OO FRESH!

Joskus on vaan pakko ohittaa oma fiilis ja tarttuu toimeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.