Kannabis valmistetaan hamppukasvista. Itse asiassa kannabis on yleisnimitys, sillä hammpukasvista voidaan valmistaa hyvin eri tyyppisiä valmisteita. Suomessa nimitystä kannabis käytetään melkeinpä synonyyminä marihuanalle, joka valmistetaan kuivattamalla hamppukasvin kukintoja. Hamppukasvin pihkasta voidaan tehdä esimerkiksi hasista. Kasvin eri osia voidaan myös puristaa öljyiksi.  

Erilaisia hamppukasveja on valtavasti, eikä niistä kaikista voida tehdä päihdyttäviä valmisteita. Esimerkiksi Suomessa on pitkään viljelty hyötyhamppua, joka ei sisällä päihdyttäviä ainesosia. Näistä on valmistettu muun muassa köysiä ja esimerkiksi raamatun ohuet sivut saattavat olla hamppukuidusta valmistettuja. 

Päihdyttävän kannabiksen valmistukseen on pitkän ajan kuluessa jalostettu omia hammpulajeja. Päihdehamppujen jalostuksessa on pyritty maksimoimaan kasvin päihdyttävien ainesosien määrä. Päihdehamppu ja hyötyhamppu ovatkin siis varsin erilaisia kasveja, vaikka periaatteessa ovatkin samaa lajia. 

On myös olemassa laboratoriossa valmistettavaa “synteettistä kannabista” (oikeasti synteettisiä kannabinoideja, sillä itse kasvia ei valmisteta synteettisesti). Synteettiset kannabinoidit valmistetaan yleensä puhtaasti päihdekäyttöön ja voivat olla vaarallisen voimakkaita. Varsinaiseen kannabikseen niitä ei edes pitäisi verrata, sillä kyseessä on täysin eri tuote. Synteettisissä kannabinoideissa negatiiviset vaikutukset ovat moninkertaisia ja aineiden käyttöön sisältyy jopa kuolemanvaara. 

Lisää kannabiksesta voit tsekata vaikka näistä videoista:
Parantaako kannabis syöpää (ja muita myyttejä)?
Onko kannabis hyvää?

Mikael 

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta