Terveisiä kontrollifriikiltä!

Muistan vielä, kun mulle ensimmäistä kertaa sanottiin päin naamaa, että taidan olla kontrollifriikki (tai itse asiassa muotoilu taisi olla ”tykkäät pitää kaiken elämässäsi kontrollissa” – onko tuo sana kontrollifriikki vähän kyseenalainen muidenkin mielestä?). Kyseessä ei edes ollut äkäinen ex-kumppani, vaan mun terapeutti!

Voin sanoa, että kun tuollaisen huomion tekee ammatti-ihminen, tuntuu se vähintään yhtä pahalta kuin riitelyn tuoksinassa heitetty ajattelematon kommentti omalta rakkaalta. Ja vaikka tilanne ja tuon kommentin tyyli oli rauhallinen ja toteava, reagoin siihen kuten riitelytilanteessakin helposti teen: puolustautumalla.

Patsas, jossa pitkähiuksinen lapsi istuu kaksinkerroin kädet puuskassa kivitolpan päällä.
fiilis oli kuin tällä patsaalla Holland parkissa, lontoossa!

Kuka nyt haluaisi tulla luonnehdituksi kontrolliin hurahtaneeksi? Kuka haluaisi olla kontrollifriikki? Kontrolloivasta ihmisestä tulee mieleen muiden ihmisten tekemisten rajoittaminen, kyttäys, huumorintajuttomuus ja ties mitkä ikävät asiat. En halunnut tulla nähdyksi sellaisena! Sitä paitsi kaverini luonnehtivat mua rennoksi heittäytyjäksi. Miten se kuvaus muka sopii kontrollifriikkiin?

Suunnitelmallinen, vai kontrollifriikki?

Kun selvisin tästä alkukuohunnasta, aloin tutkailla asiaa tarkemmin, ja koin oivalluksen. Olin aiemmin ajatellut olevani vain suunnitelmallinen ja pikkutarkka, mutta nyt tajusin niiden taustalla piileksivän kontrollin tarpeen. Haluan joka tilanteessa tietää etukäteen, mitä tapahtuu. Jos vaikka osallistun kaverin tupareihin, mietin hyvissä ajoin etukäteen ainakin näitä:

  • miten juhliin mennään
  • monelta minun pitää lähteä, jotta ehdin ajoissa perille
  • keitä muita juhliin tulee
  • miten pääsen juhlista pois.

Aikaisemmin laitoin tämän kaiken suunnitelmallisuuden piikkiin, mutta tajusin, että tällä itse asiassa eliminoin epävarmuutta ja mahdollisia yllätyksiä. Kontrollinhakuinen ei siis välttämättä ole pomottaja, joka haluaa määrätä muidenkin elämästä, vaan etsii turvallisuuden tunnetta.

Kontrollin tavoitteena on itse asiassa tunteiden säätely – jos asiat menevät kontrolloijan toivomalla tavalla, ovat ne ennustettavissa ja turvallisia, eikä kontrolloijalle synny sellaisia ikäviä tunteita kuin epätietoisuutta, häpeää tai pelkoa.

Itselleni tällainen käytös on lapsuudessa opittu malli, kun ympäristö ja tilanteet eivät aina olleet tasaisia tai ennustettavissa. Se tuntui pelottavalta. Varmaan siksi opinkin arvostamaan sitä, kun asiat sujuvat kuten olen suunnitellut, ja tiedän mitä odottaa.

Tällainen etukäteisvarmistelu on aika stressaavaa ja väsyttävää puuhaa, vaikka myös nautin asioiden suunnittelusta. Nykyään koitan miettiä, mikä motiivi mulla on suunnitteluun: saanko siitä iloa ja energiaa, vai luonko varmistelulla itselleni turvallisuuden tunnetta?

Olen hyvä just tällaisena!

Jossain vaiheessa olisin antanut mitä vain ollakseni sellainen rento zen-munkkimainen tyyppi, joka ottaa asiat vastaan sitä mukaan kun ne tulevat eteen – sellainen joka menee bussipysäkille katsomatta aikataulua etukäteen, tai lähtee ulkomaanmatkalle varmistamatta etukäteen reittiä kohdemaan lentoasemalta hotellille.

Kuvassa rauhallinen peltomaisema, jonka poikki kulkee pitkospuut
tällaisessa ympäristössä mäkin osaan olla zen-munkki!

Mutta tiedätkö mitä? Olen hyvä tällaisena, ja mulla on ymmärrettävä syy toimia kuten toimin. Ja ihmisessä voi olla monia ihan täysin vastakkaisiakin puolia: me voidaan olla samaan aikaan rentoja ja tarkkoja, positiivisia ja melankolisia, heittäytyviä ja varautuneita. Välillä saatan uppoutua kontrollin tuottamaan turvallisuuden tunteeseen, toisinaan taas jätän tietoisesti etukäteisvalmistelut ja -varmistelut tekemättä, ja vaan menen ja teen.

Säkin olet hyvä just noin ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.