Minne se ovi katosi? – Villi Itä(-Helsinki) #2

Vietin nuoruuteni pahamaineisen hämyisessä Itä-Helsingissä. Kaupungin vuokra-asuntojen ja Itäkeskuksen kauppakeskuksen varjoissa sattui aina välillä kaikenlaista. Joskus jopa ihan naapurissa. 

Haaleasävyinen kuva tiestä, jonka taustalla Itäkeskuksen maamerkki

Oletteko koskaan heränneet syvästä unesta keskellä yötä suurin piirtein kolmen aikaan arkiyönä? Oletteko kuunnelleet rappukäytävästä ihmeellistä kolinaa, mekkalaa ja ihmisten huutoja. Tai nähneet poliisiauton pysähtyvän kerrostalon rapun alaovelle? Minä olen, ja muistan sen aina. 

Kun olin ala-asteella, niin naapurissamme asui vähän Andy McCoyn näköinen kaveri, muusikko henkeen ja vereen. Nimenkin muistan, mutta koska kaveri löytyy edelleen vaikkapa Facebookista, niin en sitä viitsi tähän kertoa 😀. Puhutaan hänestä vaikka Rapena. 

Rape oli henkeen ja vereen Rock’n’Roll miehiä. Kitara soi ja meininki oli kovaa. Keikkojen (tai baari-iltojen) jälkeen kaveri römysi kotiin milloin mihinkin aikaan. Ainakin kerran yritti päästä meillekin sisään omalla avaimella, mutta onneksi löysi oman ovensakkin hetken yrittämisen jälkeen. Harmiton kaveri ainakin meille lapsille. Paitsi kerran…

Herättiin koko perhe kolmelta yöllä, kun rapusta kuului kovasanaista riitelyä ja kolinaa. Hetken päästä myös poliisi tuli paikalle. Kävi ilmi, että Rape oli tullut taksikyydillä kotiin, mutta ilmoittanut kuskille rapun edessä, että eipä ole rahaa maksaa. Sotahan siitä oli syntynyt ja taksikuski oli seurannut Rapea aina asunnon ovelle asti. Ongelma vaan oli, että kun poliisit tulivat paikalle, niin koko naapurin ovea EI NÄKYNYT MISSÄÄN!

Oli käynyt niin, että taksikuski oli suutuspäissään nostanut naapurimme oven saranoilta ja kantanut pois. Oli huudellut perään, että oven saa takaisin, kun maksaa kyydin… Onneksi poliisi oli tullut paikalle nopeasti, eikä taksikuski ollut päässyt lähtemään. Ovi löytyi rappukäytävästä ja siinä yön pimeinä tunteina poliisit auttoivat oven paikalleen ja toivottivat hyvät yöt Rapelle (ja ehkä myös taksikuskille). Tarina ei kerro, tuliko taksimatka koskaan maksettua. 

Arvostan suuresti tarinan jokaista osapuolta. Poliisia siitä, että hoitivat homman ammattitaitoisesti loppuun asti. Taksikuskia siitä, että sillä oli pokkaa ja kekseliäisyyttä pölliä taksikyytinsä ovi 😀. Ja Rapea siitä, että vaikka oli jurrissa ja ongelmissa, niin väkivaltaa ei käytetty. Lopulta kenellekkään ei käynyt mitään ja jokaisella on varmasti yksi hauska tarina kerrottavana kiikkustuolissa. Aivan kuten minulla siitä yöstä, kun taksikuski varasti oven. 

Vaikka aina välillä Idässä sattui ja tapahtui, niin oikeasti se oli todella mukava paikka viettää lapsuutta ja nuoruutta. Kaikki oli lähellä merenrantaa myöten ja metrokin vei pois tarvittaessa muutaman minuutin välein 😊. 

Piikkihuumeita rappukäytävässä – Villi Itä(-Helsinki) #1

Vietin nuoruuteni pahamaineisen hämyisessä Itä-Helsingissä. Kaupungin vuokra-asuntojen ja Itäkeskuksen kauppakeskuksen varjoissa sattui aina välillä kaikenlaista. Joskus jopa meidän omassa rappukäytävässä. 

Harmaa kuva, jossa kulunut toteemipaalu ja Itäkeskuksen maamerkki

Kun olin ala-asteella, niin aika usein vietin iltapäiviä yksin kotona, jos en sattunut menemään kavereille. Asuttiin silloin kerrostalossa, jonka muissa asunnoissa asui aika ajoin vähän hämärämpääkin porukkaa. En kyllä koskaan kokenut oloani uhatuksi tai pelännyt ketään. Ainakin meitä lapsia kohtaan kaikki naapurit oli joko ystävällisiä tai suomalaisen väliinpitämättömiä.

Yhtenä iltapäivänä, kun tulin koulusta kotiin, huomasin meidän rappukäytävässä kierreportaiden alla jalat. Sammuneita ihmisiä olin nähnyt puistoissa ja toreilla ennenkin, joten en asiaa sen suuremmin ihmetellyt. Vähän vaan sitä, että miksi tyyppi nyt meidän rapussa on. Ei niitä nimittäin aikaisemmin ollut näkynyt. 

Kurkkasin tarkemmin kaveria. Pieni pelko ja järkytys hiipi mieleen, sillä sammuneen herran oikea hiha oli vedetty ylös ja kyynärtaipeen yläpuolella oli kiristysletku käden ympärillä. Kyynärsuonessa roikkui piikki. Ehkä siinä oli jotain, ehkä ei, mutta aika pahalta kaveri siinä meidän portaiden alla näytti. Silloin en asiasta varma ollut, mutta taisi olla heroiinia, jota kaveri oli itseensä pistänyt. 

Hämärä kerrostalon rappukäytävä.

Tiedättekö, kun koulussa kerrotaan, mitä pitää tehdä, jos näkee jotain pelottavaa tai vaarallista? Että pitää heti soittaa hätäkeskukseen ja pyytää apua? Tai yrittää ehkä herätellä? Arvatkaa mitä itse tein? Kiipesin kotiini toiseen kerrokseen syömään välipalaa ja tekemään läksyjä. En vain saanut itseäni soittamaan apua, pelotti.

En olisi tiennyt mitä sanoa tai mitä siihen olisi suhtauduttu, kun kyseessä oli huumeet. Koulussakin oli niistä peloteltu. Näin vanhempana kaduttaa. Etenkin kun tiedän useamman soiton jälkeen, että sieltä hätäkeskuksesta olisi kyllä osattu auttaa myös pienempää minua. 

En tiedä, mitä kyseiselle tyypille kävi. Rappusten alla ei enää tämän jälkeen ollut ketään, vaikka paljon muuta talossamme sattui ja tapahtuikin. Mutta edelleen muistan tilanteen ja piikin kaverin suonessa. Se ei ollut kaunis näky. Arvostan nykyään suuresti kaikkia huumeita käyttävien kanssa töitä tekeviä. Ja myös heitä, jotka ovat omasta huumehelvetistään päässeet irti.  

Tarinan opetus? Jos näet jonkun, joka tarvitsee apua, niin auta. Soitto häkeen ei vie paljoa aikaa, mutta voi pelastaa jonkun hengen. Kannattaa myös muistaa, että se huumeita käyttävä on ihminen. Ihminen, joka on ehkä tehnyt vääriä valintoja. Ihminen, joka ei ehkä pysty auttamaan itseään. Ihminen, jolla on ihan samat oikeudet kuin muilla. Se usein unohtuu, kun näemme vain huumeen, piikin ihmisen suonessa. 

Vaikka aina välillä Idässä sattui ja tapahtui, niin oikeasti se oli todella mukava paikka viettää lapsuutta ja nuoruutta. Kaikki oli lähellä merenrantaa myöten ja metrokin vei pois tarvittaessa muutaman minuutin välein 😊. 

BuenoTalkin porukka viettää joululomia.
Mukavaa joulua ja erinomaista uutta vuotta kaikille!
Joululoman aikana sivut kyllä toimii, mutta esimerkiksi kysymyksiin vastamme vasta tammikuussa.