Random (page 2)

Meille voi esittää kysymyksiä joihin sitten vastaamme. Osasta sitten teemme tämän kaltaisia huippuja videoita 😉
Ok, boomer! Kyseessä ei ollut varsinainen kysymys, mutta koska se tuli meidän kysy/fråga-paltsalle, muutimme sen kysymykseksi fiksuja kavereita kun olemme,
Käytiin nuuksion pöpelikössä kertomassa kalatarinoita toisillemme (ja myös teille) ja samalla selvitimme, kuka meistä on kovin pokerinaama ja kenen tarinat
Yksi Mikaelin lempparikysymyksiä mitä olemme saaneet. Nämä ovat hänen erityisosaamista ja jos kaipaat lisää saman tyylisiä, niin käy heittämässä samanlaisia
Erimielisyyksiä tiimissä! Seba on sitä mieltä että kaverille täytyy aina maksaa velat, kun taas Mikael on toista mieltä! Kuinka käy
Unicefin kautta miljoonalla saisi ostettua noin 260 000 lapsellen mahdollisuuden käydä koulu tai vaihtoehtoisesti 2570 vesipumppua, josta koko kylä saa
BuenoNews kerää tuoreimmat ja kiinnostavimmat uutiset maailmalta. Tai ainakin melko tuoreita ja edes vähän kiinnostavia, ja lähtökohtaisesti nyt ainakin Suomesta.
Istutettiin kesätyöntekijämme piinapenkkiin. Tässä lopputulos.
Viime viikkoina on ollut tiedotusvälineissä paljon puhetta katuväkivallasta ja erityisesti Helsingissä pyörivästä 100-150 nuoren jengistä. Useiden lehtien pääkirjoituksissa, asiantuntijoiden lausunnoissa
Ihmismiehen peniksen pituutta on tutkittu monissa eri tutkimuksissa. Näissä on aina päädytty tulokseen, että miesten penisten keskipituus on noin 9,2 cm
Saimme nettisivujemme kautta mielenkiintoisen kysymyksen: mitä ilkivallan taustalla on ja mitä seurauksia sillä voi olla? Ilkivallalle, kuten melkein mille tahansa
TL:DREt saa tappaa kaveriasi. Mikäli et ole tästä tietoinen, niin kannattaa ottaa yhteyttä johonkin luotettavaan aikuiseen, jonka kanssa voit jutella
Kiitos tästä sangen mielenkiintoisesta kysymyksestä 🙂 Päätin tarttua siihen aiheen vaatimalla vakavuudella. Oletan että"hiiro" :lla tarkoitetaan tässä yhteydessä hiirtä. Siis
Hirviä on maailmassa monia eri lajeja, mutta erinäisistä lähteestä löytyi tieto, että hirven penis on noin 28 cm pitkä. Jos sinulla on
Myönnän, että minulla on vähän outoja harrastuksia. Yksi niistä on aina välillä laitaa YouTuben hakukenttään termi “flat earth” tai “conspiracy theory” ja ryhtyä tutkimaan, minkälaisia ovat uusimmet
Jos haluat helposti myydä nuuskaa ja tehdä perhebisneksen, niin yrityksen perustamiseen, liiketoimintasuunnitelman tekemiseen ja lakiasioihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Itse
Suomessa vallitsee edustuksellinen demokratia. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jokainen täysi-ikäinen suomalainen saa äänestää erilaisissa vaaleissa ja vaaleissa läpi päässeet edustajat tekevät sitten
Ikä ei tuo viisautta arjen puuhiin. Edelleen huomaan, että liian paljon aikaa kuluu asioissa, joiden sisältö tulee oman itsen ulkopuolelta,
Palataanpa ajassa 15 vuotta taaksepäin. Internet oli silloin hyvin erilainen paikka tähän päivään verrattuna. Ei ollut Twitteriä ja Facebook oli vain vuoden ikäinen pikkutekijä. YouTubekin oli vasta samaisena vuonna 2005 perustettu videonjakopalvelu.
Moikka! Oot saattanut törmätä oppilaitoksissa nuorille järjestettävillä Hubu-tunneilla tähän merkilliseen neljään kirjaimen. Mä aion nyt kertoa mistä tuo lyhenne tulee.