16-06-2023
Monelle nuorelle kesätyöt ovat ensimmäisiä työelämän kokemuksia. Siksi olisikin hyvin tärkeää, että kesätyö olisi nuorelle mieluisaa ja käteen jäisi positiivisia
17-10-2022
Lapsuuteen kuuluu outojen asioiden suuhun pistäminen. Pienen lapsen kehitykseen kuuluu maailman havaitseminen, etenkin tuntoaistin kautta ja suu on erityisen herkkä
17-12-2021
Teollisuushamppua tai toiselta nimeltään myös hyötyhamppua käytetään päihtymistarkoituksen sijaan erilaisten hyödykkeiden tuotantoon. Hyötyhampusta voidaan tehdä kosmetiikkaa, öljyjä sekä tekstiilejä. Suomessa viljellyt
08-10-2021
Tuttu tunne. Jokainen on kaunis omalla uniikilla tavallaan ja epätäydellisyys tekee susta just kiinnostavan. Tämä taitaa olla tähän kysymykseen tyyppivastaus,
27-08-2021
“Tyhmä saa olla, mutta ei idiootti” - on lause, jonka olen sanonut useallekin nuorten ryhmälle. Joskus puhuttelu on pidetty pienistä ja
10-06-2021
Kesä on virallisesti langennut kylmän Suomen päälle ja helteet ovat saaneet suomalaiset jo hikoilemaan ilmastoimattomissa busseissa. Koulut ovat loppuneet, joten
04-06-2021
Jos sulla on tylsää kesällä, kun sataa, niin ei huolta. BuenoTalk auttaa! Alla timanttisimmat vinkit, kun kesäpäivän sijaan nautitaankin “Suomen
21-05-2021
Muistan vielä, kun mulle ensimmäistä kertaa sanottiin päin naamaa, että taidan olla kontrollifriikki (tai itse asiassa muotoilu taisi olla ”tykkäät
23-04-2021
Ensi viikolla vietetään yhtä vuoden lempijuhlistani: vappua! Vapussa viehättää karnevaalitunnelman mukanaan tuoma väri- ja asuiloittelu, kun porukka villiintyy sutaisemaan glitteriä
06-04-2021
Äärimmäisen mielenkiintoinen kysymys, josta on kiistelty tieteessäkin aika paljon. Monella tavalla voisi sanoa, että me ei ihan varmasti tiedetä, miksi
02-04-2021
Pääsiäinen on kaikille tuttu juhla, mutta mitä tiedät pääsiäisestä? Miksi se pitkäperjantai on juurikin pitkä? Ja mistä ylipäätään nimitys "pääsiäinen"
05-03-2021
Valitettavasti lähestymiskieltoa ei voi hankkia eläimelle. Ei siis lähestymiskieltoja hevoselle, koiralle, kissalle tai vaikkapa undulaatille. Oletuksena nimittäin sinä voit pitää
04-03-2021
Kiitos kysymyksestäsi. Minulla ei ole pätevyyttä vastatata näihin kysymyksiin, siksi ohjaan sinua eteenpäin. Suosittelen sua olemaan yhteydessä Rikosuhripäivystykseen tai poliisiin,
04-03-2021
Harmillinen juttu, että suhun sattuu. Toivottavasti tähän mennessä sun oireet ovat jo menneet ohi. Tärkein ja ensisijainen hoitomuoto on nesteytys.
04-03-2021
Tällainen tilanne huolestuttaa varmasti. Suosittelen sua olemaan yhteydessä terveydenhuoltoon tai apteekkiin saadaksesi tarkemman vastauksen. En ole terveydenhuollon ammattilainen, joten en
25-02-2021
Ainakaan Suomessa hevoset, tai mitkään muutkaan eläimet, eivät maksa veroja. Veroja Suomessa maksavat lain mukaan kaikki luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt.
25-02-2021
Kyllä, on väärin vihata kristyttyjä. Samoin on väärin vihata kaikkiin muihin uskontokuntiin kuuluvia, tai ylipäätään mitään yksittäistä ihmisryhmää. Tämäntyyppiselle vihalle
12-02-2021
Oh shit, mun piti kirjoittaa tää blogi valmiiksi jo aiemmin. Mulla on muitakin tehtäviä, jotka ovat jo myöhässä. Tää viikko
20-01-2021
Lotossa voit voittaa pelaamalla. Tätä varten sinun tulee olla 18 vuotta vanha, valita 7 satunnaista numeroa vähintään yhdelle riville ja maksaa euro. Ainiin, ja lisäksi
26-11-2020
Vapaaehtoiset supermummot ja -papat chattailevat lasten ja nuorten kanssa Muruset-nettimummolassa. Chatatessa roiskuu, eli välillä chatissa vierailee myös monenkirjavia trolleja testailemassa