Piikkihuumeita rappukäytävässä – Villi Itä(-Helsinki) #1

Vietin nuoruuteni pahamaineisen hämyisessä Itä-Helsingissä. Kaupungin vuokra-asuntojen ja Itäkeskuksen kauppakeskuksen varjoissa sattui aina välillä kaikenlaista. Joskus jopa meidän omassa rappukäytävässä. 

Harmaa kuva, jossa kulunut toteemipaalu ja Itäkeskuksen maamerkki

Kun olin ala-asteella, niin aika usein vietin iltapäiviä yksin kotona, jos en sattunut menemään kavereille. Asuttiin silloin kerrostalossa, jonka muissa asunnoissa asui aika ajoin vähän hämärämpääkin porukkaa. En kyllä koskaan kokenut oloani uhatuksi tai pelännyt ketään. Ainakin meitä lapsia kohtaan kaikki naapurit oli joko ystävällisiä tai suomalaisen väliinpitämättömiä.

Yhtenä iltapäivänä, kun tulin koulusta kotiin, huomasin meidän rappukäytävässä kierreportaiden alla jalat. Sammuneita ihmisiä olin nähnyt puistoissa ja toreilla ennenkin, joten en asiaa sen suuremmin ihmetellyt. Vähän vaan sitä, että miksi tyyppi nyt meidän rapussa on. Ei niitä nimittäin aikaisemmin ollut näkynyt. 

Kurkkasin tarkemmin kaveria. Pieni pelko ja järkytys hiipi mieleen, sillä sammuneen herran oikea hiha oli vedetty ylös ja kyynärtaipeen yläpuolella oli kiristysletku käden ympärillä. Kyynärsuonessa roikkui piikki. Ehkä siinä oli jotain, ehkä ei, mutta aika pahalta kaveri siinä meidän portaiden alla näytti. Silloin en asiasta varma ollut, mutta taisi olla heroiinia, jota kaveri oli itseensä pistänyt. 

Hämärä kerrostalon rappukäytävä.

Tiedättekö, kun koulussa kerrotaan, mitä pitää tehdä, jos näkee jotain pelottavaa tai vaarallista? Että pitää heti soittaa hätäkeskukseen ja pyytää apua? Tai yrittää ehkä herätellä? Arvatkaa mitä itse tein? Kiipesin kotiini toiseen kerrokseen syömään välipalaa ja tekemään läksyjä. En vain saanut itseäni soittamaan apua, pelotti.

En olisi tiennyt mitä sanoa tai mitä siihen olisi suhtauduttu, kun kyseessä oli huumeet. Koulussakin oli niistä peloteltu. Näin vanhempana kaduttaa. Etenkin kun tiedän useamman soiton jälkeen, että sieltä hätäkeskuksesta olisi kyllä osattu auttaa myös pienempää minua. 

En tiedä, mitä kyseiselle tyypille kävi. Rappusten alla ei enää tämän jälkeen ollut ketään, vaikka paljon muuta talossamme sattui ja tapahtuikin. Mutta edelleen muistan tilanteen ja piikin kaverin suonessa. Se ei ollut kaunis näky. Arvostan nykyään suuresti kaikkia huumeita käyttävien kanssa töitä tekeviä. Ja myös heitä, jotka ovat omasta huumehelvetistään päässeet irti.  

Tarinan opetus? Jos näet jonkun, joka tarvitsee apua, niin auta. Soitto häkeen ei vie paljoa aikaa, mutta voi pelastaa jonkun hengen. Kannattaa myös muistaa, että se huumeita käyttävä on ihminen. Ihminen, joka on ehkä tehnyt vääriä valintoja. Ihminen, joka ei ehkä pysty auttamaan itseään. Ihminen, jolla on ihan samat oikeudet kuin muilla. Se usein unohtuu, kun näemme vain huumeen, piikin ihmisen suonessa. 

Vaikka aina välillä Idässä sattui ja tapahtui, niin oikeasti se oli todella mukava paikka viettää lapsuutta ja nuoruutta. Kaikki oli lähellä merenrantaa myöten ja metrokin vei pois tarvittaessa muutaman minuutin välein 😊. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.