Mulle työ on vaan työtä

Ensimmäinen haaveammattini oli kirjailija. Sitten se vaihtui astronautiksi. Graafikoksi. Psykologiksi. Kunnes monen mutkan kautta päädyin hakemaan sosionomiopintoihin, ja pääsin opiskelemaan ammattikorkeakouluun keväällä 2009.

Sosiaalialan töitä kutsutaan usein kutsumukseksi, ehkä sen vuoksi, ettei tällä alalla tahkota isoja palkkoja bonuksineen. Puhtaasti vain rahan takia en työtäni teekään – tärkeintä on, ettei tekemäni työ ole ristiriidassa arvojeni kanssa. Mutta työ ei saa viedä vapaa-aikaani. Se saa tietenkin tulla mieleeni vapaallakin, ja välillä tuottaa stressiä, mutta sen isompaa osuutta elämästäni en tahdo sille antaa.

Se, että oma työ ei ole kutsumus, ei tarkoita, että sen tekisi huonosti. Vaikka työ olisi jotain muuta kuin elämäntehtävä, on siitä tärkeää saada onnistumisen elämyksiä ja kiitosta. Työ ei saa vahingoittaa tai uuvuttaa. Kuitenkin: kaikkiin elämän osa-alueisiin kuuluvat ikävät tunteet ja hetket, myös töihin.

Vaalea nainen kannettava tietokone polvillaan kirjoittaa muistikirjaan.

Pitkään kipuilin sen kanssa, että mun täytyy löytää kutsumusammattini. Ajattelin, etten voisi olla täysin onnellinen, jos mulla ole sellaista työtä, jonka tekemistä en malta lopettaa ja joka saa työn ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtymään.

Voiko työ olla jotain muuta kuin intohimo ja elämän tarkoitus? Mielestäni voi. Mulle työnteko on tapa rahoittaa sitä mitä haluan tehdä omalla vapaa-ajallani. Jos tekisin työkseni jotain sellaista, joka on myös harrastukseni ja suuri intohimoni, voiko tästä harrastuksesta syntyvä mielihyvä ja mielenkiinto säilyä? Jos harrastukselle asetetaan tulostavoite, eikö sen luonne muutu?

Jos sulla kuitenkin on mielessä jokin unelma-ammatti, niin go for it! Älä jätä polkua tutkimatta sen vuoksi, ettet usko pystyväsi siihen, olevasi riittävän fiksu tai pärjääväsi. Jos et tiedä mikä susta tulee isona, ei sekään haittaa – työ voi olla myös ihan vaan työtä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.