Mun on hirveen vaikee tunnistaa tuttujakin ihmisiä kasvoista. Varsinkin jos nään kaupassa tai jossain muualla jonkun, joka pitäis tunnistaa. Mua nolottaa etten tunnista ihmisiä, jotka oon tuntenu monia vuosia, vaikka ne tulee joskus jutteleenkin… Mitä tälle voi tehdä??

Aiheet

Mun on hirveen vaikee tunnistaa tuttujakin ihmisiä kasvoista. Varsinkin jos nään kaupassa tai jossain muualla jonkun, joka pitäis tunnistaa. Mua nolottaa etten tunnista ihmisiä, jotka oon tuntenu monia vuosia, vaikka ne tulee joskus jutteleenkin… Mitä tälle voi tehdä??

Hei hyvä kun kerroit tämän! Uskon, että tällainen aiheuttaa noloja tilanteita ja saat täydet sympatiat multa. Mä uskon, että oon löytänyt sulle yhden tekstin, joka voi lohduttaa sua vähäsen ja tuoda ymmärrystä sun tilanteeseen.

Oon seuraanut pitkään Stella Harasekin blogia. Pari vuotta sitten hän kertoi omasta kasvosokeudestaan, joka oli itsellekin tuntematon käsite aiemmin. Vaiva ei ole vaarallinen, vain sosiaalisesti vaivaannuttava. Tiesitkö, että tällä ilmiöllä on nimikin?

”Prosopagnosia eli kasvosokeus tarkoittaa vaikeutta tunnistaa ihmiset kasvojen perusteella. Neurologisen häiriön aiheuttama synnynnäinen kasvosokeus esiintyy tutkimusten mukaan 2,5 % väestöstä ja vaihtelee vaikeusasteeltaan. Toisilla se on lievä ja aiheuttaa vaikeuksia tunnistaa kaukaisempia tuttuja tai julkisuuden henkilöitä. Toiset eivät tunnista kadulla edes siskoaan.”

Kuulostaako tutulta?

”Löydän itseni kerran toisensa jälkeen kiusallisista tilanteista, joissa ventovieras tulee kadulla kyselemään kuulumisia ja selvästi tietää minusta asioita, vaikka minulla ei ole aavistustakaan siitä kuka hän on. Monet jäävät minulle ikuisiksi mysteeriksi, toiset tunnistan heidän mainitsemistaan yksityiskohdista – puolison nimestä tai viittauksista yhteiseen historiaan – vanhoiksi työkavereikseni, opiskeluaikaisiksi ystäviksi, ihmisiksi, joiden kanssa olen jakanut kahvihetkiä ja viinilasillisia ja salaisuuksia. Muistan ihmiset kyllä, en vain tunnista heitä.”

Synnynnäinen kasvosokeus on usein perinnöllistä. Tiedätkö, että joku sun suvussasi tuskailisi myös tunnistamisen kanssa?

Monet asiat kasvavat yksinään ja pimeässä. Sen takia suosittelenkin kuten Stella tekstissään:

”Olen viimein tajunnut, ettei kasvosokeutta tarvitse hävetä, vaikka se aiheuttaa joskus kiusallisia tilanteita. Kun ajaudun keskusteluihin tietämättä kuka tällä kertaa kysyy mitä äidilleni kuuluu tai sainko kutsun kemuihin, sanon yhä useammin rehellisesti, että anteeksi, olen hiukan kasvosokea – mistä me tunnemmekaan? Eikä kukaan ole vielä loukkaantunut.”

Lue koko teksti Stellan blogista.

Terkuin,
Minna

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta. 

Edellinen Haluisin kokeilla penetraatiota, mutta pelkkä ajatus sattuu, eikä mikään määrä liukkaria, kiihotusta, rentoutumista tms auta. En uskalla edes ajatella käyttää kuukuppia/tamponia kun on niin iso kivun pelko.
Seuraava Joudun jatkuvasti taistelemaan synkkiä ajatuksia vastaan ja sekin ahdistaa. Oon joskus käyny terapiassa ihan muista aiheista, mutta en kokenut silloin siitä mitään hyötyä. Myös mt-diagnoosi pelottaa, koska oon huomannu sillä olevan hirveen huonoja vaikutuksia muiden elämään esim. lääkärissä kaikki menee vaan masennuksen piikkiin… Pitääkö muiden ihmisten pitää koko ajan ”mieli kurissa”, ettei ahdistus ja lannistuneisuus valtaa olotilaa? Miksi näin on?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.