Tähän on helppo vastata. Mun mielestä se, että täysi-ikäinen välittää alkoholia alaikäiselle ei ole sopivaa. Tämä ei ole edes mielipidekysymys, kun lakikin on sitä mieltä että tämä on rikos. Olisko sun mahdollista kertoa tästä sun vanhemmille, jotta he puhuisivat asiasta sun veljellesi ja sun veljen kaverille?

He voisivat puhua siitä, että aikuisuuteen kuuluu paljon erilaisia vapauksia ja oikeuksia, mutta myös suurempi vastuu omista teoista. Joskus, kun omaan kaveriporukkaan kuuluu alaikäisiä, vastuu voi unohtua.

Isosiskona tai -veljenä toimii aina roolimallina nuoremmille sisaruksilleen. Täysi-ikäisen pitäisi myös muistaa, että alkoholin välittäminen alaikäiselle, ilman välityspalkkiotakin, on rikos.

Suomalaisnuorten alkoholinkäyttö ei ole kiinni siitä, että juomia olisi vaikea saada. Nuoret saavat alkoholia helpoiten, kun he pyytävät sitä täysi-ikäiseltä sisarukseltaan tai ystävältään. Vuonna 2015 tehdyssä eurooppalaisessa päihteidenkäyttöä selvittäneessä koululaistutkimuksessa kävi ilmi, että yli puolet suomalaisista 16-vuotiaista alkoholia käyttävistä nuorista sai nauttimansa alkoholin kaverin, sisaruksen tai muun tutun hankkimana tai tarjoamana.

Tää ”palvelus” voi koitua myös kohtalokkaaksi sekä sun veljen kaverille että kaverillesi, koska riski joutua väkivallan uhriksi tai loukkaantua on päihtyneenä suurempi kuin selvinpäin. Humala ei myöskään vapauta ketään korvausvastuusta. Alkoholin käyttö voi pitkällä tähtäimellä vaarantaa kaverisi normaalin kehityksen ja tuottaa erilaisia hankaluuksia, jotka kasautuessaan vaikeuttavat elämää.

Oot ihan huipputyyppi, kun huolehdit sun kaveristasi. Ja todellakin – oot oikeilla jäljillä, tää ei ole ookoo ja on hyvä kun puutut!

Terkuin,
Minna⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta