Aloitetaan knoppitiedolla: tiesitkö, että sähkötupakka (nuorten kesken vape) on viralliselta nimeltään sähkösavuke? Näin se on. Mennään asiaan.

Sähkötupakassa käytettävissä nesteissä ja niiden käytön yhteydessä syntyvissä höyryissä on monia terveydelle haitallisia aineita, joiden tiedetään haittaavan keuhkojen toimintaa, alentavan keuhkojen toimintakykyä sekä lisäävän sydän- ja verisuonitaudeille altistavien muutosten syntyä.

Osassa sähkötupakka-yhdisteistä on samoja syöpävaarallisia aineita kuin poltettavassa tupakassa, vaikka vape ei tupakkaa sisälläkään.

Markkinoilla on lukemattomia erilaisia sähkösavukenesteitä, joiden sisältö ja laatu vaihtelevat, jonka vuoksi niiden tutkiminen terveysvaikutusten osalta on vaikeaa.

Sähkösavukenesteiden sisältämällä nikotiinilla on myös terveyshaittoja. Ensinnäkin nikotiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, joka häiritsee keskittymistä ja hankaloittaa muutenkin elämää. Lisäksi nikotiinin tiedetään vaikuttavan aivojen ja hermoston toimintaan ja erityisesti nuorilla se voi heikentää mm. oppimista ja tiedonkäsittelyä. Nikotiini vaikuttaa myös verenkiertoelimistöön kohottamalla sykettä ja tätä kautta haittaa mm. urheilusuoritusta, palautumista ja unen laatua.

Vaikka sähkösavukkeita tutkitaan paljon, emme vielä varmuudella tiedä, mitä niiden pitkäaikainen käyttö terveydelle aiheuttaa. Lue lisää sähkötupakka-asioista Fressis.fi-sivulta.

Mikäli sähkösavukkeet ovat sun juttusi, mieti käytön plussia ja miinuksia, ja tee päätös käyttämisestä niiden pohjalta.

Tässä vielä meidän tekemä video aiheesta, kannattaa tsekata 🙂

Terkuin,
Nikotiiniosaaja Katri


Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta. 

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta