Kysymys on sekä helppo, että monimutkaisempi, vastaan molemmilla tavoilla.

Helposti:

Aloitimme toimintamme vuoden 2012 alussa.

Monimutkaisemmin:

Emme ole yritys vaan yhdistys. Yritys on yhden tai usean henkilön yhdessä harjoittamaa taloudellista toimintaa, joka tähtää kannattavaan tulokseen. On erilaisia yrityksiä riippuen yhtiömuodosta ja harjoitettavasta toiminnasta, vaikkapa kahdessa eri pörssissä noteerattava pankkikonserni Nordea tai yhden miehen toiminimi, joka tekee silloin tällöin vaikkapa viemärien korjauksia nimellä ”Jarin putkipalvelu”.

Yhdistys on Suomessa ihmisten, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien jotakin tarkoitusta varten perustama organisaatio. Yksi Suomen perustuslaissa turvatuista perusoikeuksista on yhdistymisen vapaus. Yhdistys voi olla rekisteröity, rekisteröimätön tai laissa tai asetuksessa erikseen määritelty yhdistys.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry perustettiin kesällä 2011 kolmen järjestön (Elämä On Parasta Huumetta, Elämäntapaliitto ja Terveys/Hälsan) liittäessä voimansa yhteen ja perustaessa uuden yhdistyksen, johon liittyivät perustajajäseniksi. Nämä kolme järjestöä olivat kaikki perustettu 1990 luvun alkuvuosina. Kaksi perustajajärjestöä (Elämäntapaliitto ja Terveys/Hälsan) olivat itsekin vastaavanlaisen fuusioitumisen tuloksia.

Elämäntapaliiton perustajajärjestöjen (viisi eri järjestöä) historiat kulkevat pisimmillään vuoteen 1914, jolloin Suomen Sos.-dem. Raittiusliitto/Työväen Raittiusliitto perustettiin.

Terveys/Hälsan perustettiin niin ikään viiden järjestön yhdistyessä. Näiden perustajien juurista pisimmälle yltää Nuorisokasvatusliitto, joka perustettiin jo vuonna 1890 Opettajien Terveys- ja Raittiusyhdistyksen nimellä. Aikaisempien järjestöjemme perustamisvuosia on paljon ja eri järjestöjen nimenmuutoksia vähintään yhtä monta.

Voimme sanoa olevamme perustettu joko vuonna 1890 tai 2011.

Terveisin, Ilmo

ps. Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta