Tupakkaa ei varsinaisesti ole keksitty. Tupakka on kasvi, tai oikestaan kasvisuku, joka on ollut olemassa tuhansia vuosia. Tupakkakasvien sukuun kuuluu 67 eri tupakkalajia, joista monet sisältävät nikotiinia. Juuri nikotiinin takia tupakkaa käytetään ja on alettu viljellä. Kasvi käyttää nikotiinia kemiallisena aseena, lähinnä hyönteismyrkkynä, mutta ihmisille sillä on muunlaisia vaikutuksia. 

Todennäköisesti ensimmäiset tupakan käyttäjät pureskelivat löytämiensä kasvien lehtiä ja saivat siitä itselleen piristystä. Myös intiaanit ovat käyttäneet tupakkaa jo pitkään lähinnä rituaalimenoissa. Euroopassa tupakkaa, tai “savun juomista” pidettiin aikanaan jopa ihmelääkkeenä. Tupakkaa on siis ruvettu käyttämään hyvinkin erilaisista syistä.  

-Mikael 

Tiedätkö, mikä me ollaan keksitty? Tälläinen palautekysely, johon olisi kiva, jos vastaisit 😊. 

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta