En tiedä, miksi olet köyhä. Köyhyydelle kun on monia eri syitä ja oikeastaan voidaan puhua hyvinkin monenlaisista köyhyyden lajeista. Köyhyydellä itsessään ei ole tarkkaa määritelmää, vaan sitä tulee verrata ympärillä olevaan yhteiskuntaan. Köyhä Suomessa ja köyhä vaikkapa Intiassa on hiukan eri asia. 

Suomessa (suhteellisesti) köyhäksi määritellään ihminen, jolle jää käytettäväksi kuussa alle 60% yhteenlaskettujen tulojen mediaanista. Eli Suomeksi ihminen, jolla on käytössä rahaa 60% vähemmän kuin perus keskituloisella. Euroissa tämä oli vuonna 2014 noin 1190€. Suomalaisten suhteellinen köyhyysaste on noussut 90-luvun alusta lähtien ja noin nykyisin 12-14% välillä. Samaan aikaan kuitenkin ihmisten raportoimat rahaongelmat on vähentyneet. Suhteellinen köyhyys ei välttämättä johdakaan aina toimeentulo-ongelmiin. 

Suomessa köyhyydelle on muutama perussyy. Kaikkein yleisintä on työttömyydestä johtuva köyhyys. Myös eläkeläisten köyhyys on yleistä erityisesti naisilla, jotka eivät välttämättä ole tehneet työuraa tai työpaikka on ollut matalapalkkaisella alalla. Puutteellinen koulutus on myös köyhyyden kannalta merkittävä tekijä. Köyhiä löytyy paljon syrjäseuduilla, joissa työtä on vähän. Toisaalta pääkaupunkiseudulla erityisesti yhden henkilön taloudet voivat kärsiä köyhyydestä kovien asumismenojen vuoksi.  

Köyhyyteen voi siis olla monta eri syytä ja toki yksi on vanhempien pienituloisuus. Noin 9,5 prosenttia Suomen lapsista elää köyhyydessä, mihin he eivät tietenkään itse voi tehdä mitään. Köyhyydellä on siis monia syitä, enkä lähde sen tarkemmin arvailemaan, miksi juuri sinä saatat olla köyhä 😊. 

– Mikael  

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta. 

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta