Lasketaanko se nuuskariippuvuudeksi, että voin lopettaa käytön vaikka viikoksi ja mitään vieroitusoireita ole. Mutta hieman aina haluttaa ja jäänyt ikäväksi tavaksi aina läksyjä tehdessä?

Aiheet

Lasketaanko se nuuskariippuvuudeksi, että voin lopettaa käytön vaikka viikoksi ja mitään vieroitusoireita ole. Mutta hieman aina haluttaa ja jäänyt ikäväksi tavaksi aina läksyjä tehdessä?

Nuuskan käyttö ei aiheuta ainoastaan fyysistä riippuvuutta, vaan käytön yhteydessä voi kehittyä myös sosiaalinen ja psyykkinen riippuvuus. Jos nuuskan käytöstä on tullut osa jotain arkista rutiinia, kuten mainitsemaasi läksyjen tekoa, voi nuuskan pois jättäminen niissä tilanteissa johtaa epämiellyttäviin tunteisiin.

Tämä johtuu siis nikotiinin aiheuttamasta psyykkisestä riippuvuudesta. Sosiaalinen riippuvuus taas tarkoittaa sitä, että nuuskaa tekee mieli siinä seurassa, jossa sitä on tottunut käyttämään.

On hyvä merkki, että pystyt olemaan viikon nuuskatta ilman fyysisiä vieroitusoireita. Riippuvuuden kehittyminen on yksilöllistä, mutta usein nuoret ovat sille aikuisia alttiimpia. Myös nikotiinin määrä vaikuttaa riippuvuuden kehittymiseen: mitä vahvempi tuote on kyseessä, sitä herkemmin riippuvuus syntyy. Et kerro kuinka kauan olet käyttänyt nuuskaa, mutta ehkä voisit pohtia sen käytön kokonaan lopettamista, kun et vielä ole siitä fyysisesti riippuvainen.

Mieti, mitä muuta voisit keksiä nuuskaamisen tilalle läksyjä tehdessä ja silloin kun sitä tekee mieli. Monet nikotiinituotteiden käytön lopettaneet ovat kertoneet esimerkiksi purkan jauhamisen tai pastillien syömisen helpottaneen nuuskanhimoa. Auttaisiko lasillinen vettä tai jotain muuta juomista läksyjen teon ohessa? Pieni happihyppely tai kavereiden tuki?

Tiukan paikan tullen voi miettiä, mikä sinua motivoi lopettamaan. Positiivista on se, että pysyessäsi erossa nuuskasta, myös psyykkinen riippuvuus alkaa pikku hiljaa hellittää.

Fressis.fi julkaisi juuri ilmaisen Erovirasto-sovelluksen joka auttaa jättämään nikotiinituotteet elämästäsi. Saat kannustusta 30 päivän ajan lopettamisen tueksi!⁠ Lataa tämä puhelimeesi sovelluskaupoista.

Tsemppiä!

Terkuin,
nikotiiniekspertti Katri


Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta. 

Edellinen Oon urheilija mutta oon jäänyt nuuskaan koukkuun. Oon alaikänen, eikä vanhemmat/joukkuelaiset tiedä asiasta mitään. Alotin nuuskan syksyllä jotta pääsen pahaa oloa karkuun, mutta nyt oon sit sit koukussa. Haluisin eroon, mutta en tiiä pääsenkö omilla avuilla eroon nuuskasta..
Seuraava Voiko koulu kieltää nuuskaamisen yo-kokeis? Näin meillä mut miks? Mitä välii? Koulu sano et rupee vaan vierottamaan ittees etukäteen. Niin paljo helpompi keskittyä biitti huules.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *