Moikka!

Varmistan tähän alkuun, että oletan tässä nyt puhuttavan Suomessa käytettävästä ruotsalaistyyppisestä nuuskasta ja sen aiheuttamasta syöpäkuolleisuudesta?

Meillä ei ole vielä riittävästi luotettavaa tietoa nykynuuskan syöpävaarallisuudesta pitkältä ajalta, joten kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta.

Aloitetaanpa miettimällä ensin syövän ilmaantuvuutta nuuskan käyttäjien joukossa. Syövän synty ihmisellä on erittäin monimutkainen ja hidas tapahtuma. Syövän syntyyn vaikuttavat monet tekijät, kuten ikä, elintavat (kuten nuuskan käyttö) sekä elinympäristö. Siksi voi olla vaikea osoittaa kiistattomasti, onko syöpä syntynyt ainoastaan jonkin yksittäisen tekijän, kuten nuuskan käytön seurauksena. Solumme altistuvat jatkuvasti ympäristön ja elintapojemme tuottamille riskitekijöille. Kun altistuu jollekin riskitekijälle ja altistus on runsasta tai jatkuvaa, voi se johtaa solun perimän vaurioon. Aina elimistö ei pysty itse korjaamaan näitä vauriota, ja silloin siitä voi vuosien mittaan kehittyä syöpä.

Tutkimusten mukaan ruotsalainen nuuska sisältää syöpävaarallisia ainesosia, jotka aiheuttavat tai edistävät syövän syntyyn johtavia soluvaurioita. Nuuska lisää riskiä sairastua mm. suuontelon, peräsuolen, haiman ja ruokatorven syöpään. Nuuskan käyttö voi myös lisätä syöpädiagnoosin jälkeistä kuoleman riskiä. Tämän vuoksi nuuskan ja muiden syöpäriskiä lisäävien tuotteiden välttäminen on yksi merkittävimmistä syövän riskiin vaikuttavista tekijöistä, joihin jokainen voi itse vaikuttaa.

Vaikka syövät ovatkin yleistyneet, se ei tarkoita, että syövistä johtuvat kuolemat olisivat lisääntyneet. Yhä useampi syöpään sairastunut selviää taudista hengissä. Ennusteeseen vaikuttavat monet tekijät, kuten syöpätyyppi ja se, kuinka aikaisin syöpä havaitaan.

Mikäli oma tai läheisen nuuskan käyttö herättää huolta, kannattaa hakeutua esimerkiksi kouluterveydenhoitajan juttusille tai ottaa asia puheeksi läheisen kanssa.

Terkuin,

Katri,
nuuskaekspertti

Ps. Liian pieni prosentti antaa palautetta meidän vastauksista, joten ole sinä se joka vastaa palautteeseen 🙂 Kerro mitä mieltä olit vastauksesta 🙂

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta