Kysymykseesi on lähtökohtaisesti mahdotonta vastata. “Nuorella” kun voidaan tarkoittaa hyvin eri ikäisiä ja kokoisia ihmisiä. Alkoholin vaikutus riippuu niin ihmisen iästä, koosta, sukupuolesta, nautitun alkoholin määrästä, juomisen nopeudesta ja vaikkapa siitä, miten paljon ihminen on sattunut päivän aikana syömään. Samoin voi vaikuttaa, jos ihminen on juomassa ensimmäistä kertaa tai on jo harjoitellut juomista. 

Joidenkin kohdalla sammuminen voi tulla parin oluen jälkeen, joidenkin kohdalla myöhemmin. Riittävän nuorille lapsille pienikin määrä alkoholia voi olla hengenvaarallista.

Ennemmin kysyisin tarviiko sitä alkoholia ylipäätään juoda niin paljon, että sammuu? Tai nuorena…? Eikö kannattaisi mieluummin miettiä, miten alkoholia voisi käyttää järkevästi ja niin, että ei ainakaan sammu? Itse keskittyisin enemmän näiden kysymysten pohdintaan jatkossa 😊. 

– Mikael 

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta. 

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta