Viime tippaan viivyttämisen taito

Viivyttely

  • yllättävän moni harrastaa
  • yllättävän moni on siinä hyvä
  • yllättävän monessa tilanteessa osoittautuu huonoksi ratkaisuksi

Mun oli tarkoitus kirjoittaa edes kaksi blogia kahden päivän aikana, maanantaina ja tiistaina. Maanantaina oli maanantaifiilis eikä homma vaan lähtenyt käyntiin. Tiistaina laskin sen varaan, että kirjoitan ne hetken päästä, sehän on ihan pikkuhomma… Keskiviikkona kello 1.07 löysin itseni kirjoittamassa aiheesta, josta mun ei alunperin ollut edes tarkoitus kirjoittaa.

Viivyttely, eli prokrastinaatio, ei ole sama asia kuin laiskuus tai pelkkä motivaatiopula. Viivyttelyä ei ole myöskään, jos jollakulla ei todella ole voimavaroja tehdä jotakin asiaa. Prokrastinaatio on yleisintä tilanteissa, joissa työn määrää on vaikea hahmottaa ja aikataulua ei ole tai se on epämääräinen.

Mikäs siinä… Kello 1.08 tekstiä pursusi aiheesta viivyttely. Minulla on ikävä kyllä paljonkin taipumusta viivyttää asioiden tekemistä. Tarvitsen sen oikean moodin, että saan asioita aikaiseksi. Mutta joskus asiat on vain pakko saada tehtyä ja silloin pitää laskea rima alas (kröhöm… kello 1.10, rima ON ALHAALLA).

Keskiviikko kello 1.13:

Nyt vaan teen edes jotain ja se riittää, piste.

Maanantain syy olla tekemättä, “tänään nyt vaan oli tosi maanantaifiilis…”

Tiistain syy olla tekemättä “mä teen sen ihan kohta”

Mitä tein tiistaina? Juttelin koko päivän kaverin kanssa puhelimella ja makasin myttynä lattialla.

Keskiviikko kello 1.16

Punainen lanka missä olet?! Läpsy poskelle. Koita vielä pysyä hetki hereillä!

Keskiviikko kello 1.17

Asioiden viivyttelyn jalo taito. Noniin siis… Voisin olettaa, että kaikki viivyttelevät jonkin asian kanssa joskus, oli se sitten koulutehtävä tai pyykinpesu. Haluaisin kuitenkin, että seuraavalla kerralla kun alat viivyttelemään kysyt itseltäsi: “Onko tämä ennen johtanut mihinkään hyvään? Millä todennäköisyydellä tämä nyt johtaa mihinkään hyvään? Mitä hyötyä viivyttelystä on minulle?”

Omat vastaukseni:

  • Viivyttely on joskus johtanut nerokkaisiin viime hetken ratkaisuihin, tai raivokkaaseen työskentelyyn, joka on myöhemmin palkinnut
  • Todennäköisyys huipputulokseen on pieni, sillä yleensä asia alkaa lopulta ahdistamaan vain enemmän ja jälki ei ole yhtä hyvää kuin ajoissa aloitettuna
  • Viivyttelystä ei oikeastaan ole mitään hyötyä, se tuottaa lähinnä ahdistusta, stressiä ja pahaa mieltä myös sille ajalle, jonka viivyttelen

Keskiviikko kello 1.22

NUKKUMAAN…

Jos sä oot samanlainen asioiden viime tippaan viivyttelijä kuin mä, kokeile Pomodoro-tekniikkaa. Tiedän, toi nimi saattaa kammoksuttaa (tarkoittaa italiaksi tomaattia), mut tekniikka on naurettavan yksinkertainen ja sitä voi hyödyntää esim. kouluprojektien tekemisessä.

Pomodoro-tekniikan idea on jakaa iso tehtävä pienempiin osiin ja keskittyä yhteen osaan kerrallaan. Välissä pidetään taukoja.

Valitse tehtävä, jonka tekemistä olet viivytellyt

  • Laita ajastin päälle ja omista 25 minuuttia elämästäsi intensiiviseen keskittymiseen ilman puhelinta yms muita häiriötekijöitä.
  • Pidä 5 minuutin tauko. Vaikein osa, ÄLÄ AVAA SOMEA NYTKÄÄN…
  • Toista 3 kertaa ja pidä pidempi tauko.

Voi olla että tää auttaa, voi olla että ei.

Näkökulmaa. Viivyttelystä voi seurata hyviä ja huonoja juttuja, enkä mä siis halua täysin monsterisoida koko hommaa. Viivyttely voi antaa asioille mittakaavaa, esim. “Kuinka tärkeä tää asia todella on mulle? Kuinka paljon vaivaa mun kannattaa uhrata tän asian eteen?” Usein nää asiat saattaa kuitenkin alkaa tuntua vaikeammilta ja ikävämmiltä mitä enemmän viivytellään. Olis tärkeetä, että tiedostaa viivyttelevänsä ja sitten kyseenalaistaa omia fiiliksiään: “Miksi mä nyt oikeastaan viivyttelen?”

Viivytelkää mun puolesta kuitenkin myös jatkossa, joskus se aiheuttaa neronleimauksia, joskus ei… Aika kusipäistä on kuitenkin viivytellä, jos se vaikuttaa myös muiden ihmisten elämään. Varmaan kaikki tietää jonkun, joka ryhmätöissä ei tee omaa osuuttaan, tai vetkuttaa sen tekemistä viime hetkeen… SE EI OO FRESH!

Joskus on vaan pakko ohittaa oma fiilis ja tarttuu toimeen.

Miltä tuntuu, kun ei saa haluamaansa koulupaikkaa?

Kuten varmaan tiedät opiskelupaikat ovat selvillä 9-luokalta päässeille. Tämä on iso askel elämässä ja varmaan aiheuttanut monille erilaisia tuntemuksia – hyviä ja huonoja. Päätimme kysellä muutamalta uuteen opiskelupaikkaan hakeneelta miten he reagoivat, kuullessaan opiskelupaikasta.

Nuori A:  

“Heräsin hieman hämmentyneenä, kun kaverini soitti minulle ja kertoi, että minut hyväksyttiin ensimmäiseen vaihtoehtooni. Olin todella tyytyväinen, kun kaverinikin pääsivät samaan lukioon ja kaikki tulivat onnittelemaan. Minulla oli todella onnistunut ja onnellinen olo.” 

Onneksi olkoon! Hyvin suoriuduttu!  

Nuori B: 

“Olin todella hermostunut. Heräsin tunteja aikaisemmin ja päivitin sivuja koko ajan odotellen tuloksia. Olin tyytyväinen ja onnellinen itsestäni, kun pääsin ensimmäiseen hakutoiveeseeni. Kaikki onnittelivat minua. Olin innoissani seuraavasta lukuvuodesta.“ 

Onnistumisen tunne on mahtavaa, varsinkin kun muutkin onnittelevat sinua! 

Nuori C: 

“Olin yllättynyt, enkä pystynyt ymmärtää päässeeni sinne, minne halusin. Minä olin todella iloinen ja menin heti flexaamaan kavereilleni. Menin ravintolaan syömään äitini kanssa juhliaksemme opiskelupaikkaa.“ 

Onneksi olkoon! Toivottavasti sun kaverisi suhtautuivat flexaamiseen hyvin, eikä niin että työntävät sut ekan mahdollisuuden tullen kottikärryn alle. 🙂 

Nuori D: 

“Minulla oli herätys kello 9, eli silloin kun tulokset tuli. Otin kännykkäni käteeni, ja huomasin päässeeni sisälle ensimmäiseen hakutoiveeseeni. Olen työskennellyt tätä hetkeä varten melkein kaksi vuotta, joten tunteet ottivat minusta vallan ja menin itkien ja täristen äitini luokse kertomaan tuloksista. Olen niin onnellinen, että kaikki kova työni tuotti tulosta.”  

Rankka työ ja panostaminen palkitaan loppujen lopuksi, ei se ole turhastakaan. 

Nuori E: 

Itkin, koska en päässyt niihin kouluihin, minne halusin. Pääsin kolmanteen vaihtoehtooni, mutta en yhtään halunnut mennä sinne. Kai se on ihan ok, mutta en siltikään halua mennä sinne lukioon. 

Uskon, että tilanne harmittaa. Välillä onni ei ole puolellamme ja asiat eivät mene niin kuin itse halutaan. Tässä tilanteessa ei voi oikein muuta kuin nostaa pään pystyyn ja mennä kohti uusia tuulia. Suomessa parasta on se, että voi kouluttautua uudestaan ja hakea elämälleen uutta suuntaa myöhemmässäkin vaiheessa.  

Voi käydä myös niin että kohdallesi ei lätkähdä mitään opiskelupaikkaa. Tilanne on harmillinen, mutta ei menetetty. Voit hakea vielä moniin eri paikkoihin esimerkiksi kymppiluokalle, VALMA:an, LUVA:an tai ammattikoulujen ja lukioiden vapaaksi jääneille opiskelupaikoille. Jatkuvassa haussa voit myös hakea ammatilliseen koulutukseen ympäri vuoden. Apua saa vielä kesälläkin oman koulunsa opinto-ohjaajilta sekä Opintopolku-nettisivuilta