Hei!

Kiitos hyvästä kysymyksestä. Vastauksia voisi olla yhtä monta, kun meitä on maailmassa. Yhtä yleispätevää vastausta ei siis ole olemassa. Sen sijaan, että miettisi yhtä suurta kokonaisuutta – onnellisuutta – voisit miettiä, että mitkä osatekijät saa sut hyvälle mielelle ja sitten toistaa niitä. Mulle onnea tuo kirjoittaminen, valokuvaaminen, hyvä ruoka, hyvät ihmiskontaktit, vapaaehtoistyö, liikunta sekä positiivisuuteen tähtäävä asenne.

Ikä vaikuttaa onnellisuuteen. Oikeastaan voisi sanoa niin, että mitä vanhempi on, sen onnellisempi. Perimä vaikuttaa myös omaan onnellisuuden kokemukseen, joten voimme vaikuttaa aika paljon itsekin omaan onnellisuuden tunteeseen. Mulla ei kuitenkaan ole tarjota sulle mitään taikatemppua sen suhteen, mistä löytäisit onnen elämästäsi, se sun täytyy miettiä itse. Väestöliiton kirjoituksessa tarjotaan tällaista mallia:

”Tee asioita, jotka osaat ja joista oikeasti pidät. Löydä yhteys toisiin ihmisiin. Luo syvä läheisyys jonkun erityisen kanssa. Anna itsestäsi toisille ihmisille. Yksinkertaisia ja pieniä asioita – kuten elämäkin.”

Lähde: Väestöliitto

Mä toivon, että jaksat ottaa aikaa ja miettiä näitä asioita sun elämässä <3

Terkuin,
Minna

PS. Tsekkaa, mitä meidän nettimummot vastasivat omalla elämänkokemuksellaan tähän kysymykseen!

Sinun antama palaute on meille hyödyllistä. Kerro mitä mieltä olit vastauksesta.

Edellinen Seuraava

Lisää juttuja tästä aiheesta