Miksi ette ole vegaaneja? Selittäkää miksi maku on teille tärkeämpää kuin toisen henki?

Kiitos hyvästä kysymyksestä. En oikein tiedä, mistä tiedät, etteikö me (tai joku meistä) jo olisi vegaani 😊. Ihan hirveästi kun me ei omia ruokavalioitamme olla missään mainostettu. Ylipäätään on ehkä vähän hankala yhtälö kritisoida suoraan toisten ihmisten valintoja. Ainakaan, jos asiasta ei etukäteen ole kysellyt. Kaikki vegaanit ei nimittäin kuuluttele toreilla ja turuilla olevansa vegaani 😉. 

Puhun nyt vain omasta puolestani, koska en voi työkavereitteni puolesta puhua. En ole vegaani, koska en koe sen olevan itselleni sopiva ruokavalio tällä hetkellä. Toisaalta lihaa olen syönyt viimeksi juhannuksena, joten en nyt ehkä voisi itseäni murhaajaksikaan väittää 😉. Oma (pääasiassa) kasvisruuan syömiseni lähti liikkeelle siitä, että halusin oppia tekemään paremmin kasvisruokia. Nyt onnistuu kasvisruuat, enkä oikein näe syytä, miksi en edelleen kasvisruokaa söisi…

Epäilisin, että liharuokien syöminen on monelle lähinnä tottumiskysymys. Välttämättä makukaan ei ole se pääasia. Monet nopeat ja helpot ruuat tehdään jauhelihasta, minkä takia esim. lapsiperheissä voi olla vaikeaa yhtäkkiä ryhtyä kasvisruokailijoiksi saati sitten vegaaneiksi. Kysymys ei siis ole niinkään eettinen, vaan käytännöllinen. Vegaaniruoka on myös monelle hankalaa sen takia, koska useissa ruokalajeissa käytetään vaikkapa kanamunaa tai maitotuotteita, vaikka muuten ei lihaa söisikään. Tästä syystä en itsekkään ole täysin vegaani. 

Kasvisruokailun lisääminen on tärkeää niin eettisistä syitä kuin ilmaston kannalta. On kuitenkin utopistista ajatella, että kaikki siirtyisivät kuin taikaiskusta vegaaneiksi. Paljon tärkeämpää on luoda kulttuuria, jossa kasvisruoka on samanlainen vaihtoehto lihan rinnalla, ei vastakkainen vaihtoehto. Nykyisin on jo valtavasti erilaisia kasvisruokavaihtoehtoja kaupat täynnä. Seuraava askel on pikkuhiljaa opettaa ihmisiä syömää niitä enemmän. Tässä esimerkiksi vegaanit ovat hyviä suunnannäyttäjiä sen suhteen, että pelkällä kasvipohjaisella ruuallakin voi ”elää normaalia elämää”. (Mitä se sitten tarkoittaakaan) 

Kukaan ei muuta omaa ruokavaliotaan käskemällä tai syyllistämällä. Tehokkaampaa on ottaa koko kansakuntana pieniä askelia kohti kasvispainotteista ruokaa. Muuten syntyy vain vastareaktioita ja tappelua, mikä ei johda mihinkään. Tai ainakaan mihinkään hyvään. 

– Mikael 

Yhdestä asiasta ei ainakaan synny vastareaktiota. Nimittäin siitä, että antaa meille palautetta vastauksesta!