KEHON VALTA

Kuinka usein sä oot miettiny, että sun maha ei oo hyvä? Mä oon miettiny sitä tosi usein. Oon hävenny mun omaa mahaa ilman syytä. Oon rajottanu mun syömistä, miettiny missä asennossa kannattais istua ettei tuu makkaroita, pitäny laukkua mahan edessä. Oon tuntenu huonoo omatuntoo, koska en oo muka liikkunu tarpeeks, sit liikuin ja tuli siitäkin paska fiilis.

Katoin pienenä vierestä kun äiti seiso peilin edessä ja puristeli vatsaansa. Sit mäkin tein niin. Kuuntelin kun muut ihmiset kommentoi mun ulkonäköä negatiivisesti ja positiivisesti. Hassua kyllä, ne negatiiviset kommentit jäi mieleen. Kasvoin vähän vanhemmaksi ja jatkoin mahan puristelua. Peilasin itteäni edestä ja sivulta ja katsoin mun vatsan tekemää kumpua, mietin etten voi käyttää ihonmyötäisiä vaatteita.

Katoin elokuvia joissa naiset oli hoikkia ja miehet lihaksikkaita. Näin vaatemainokset kaduilla ja bussipysäkeillä. Enkä varmaan ikinä unohda, kun alakoulussa terkkari sanoi, että “sulla on tuota ylipainoa, niin mitenkäs se syöminen”… Hyvää sekin kai tarkotti, mutta sillon pienenä ne sanat oli iso kolaus.

Yhdeksän henkilön paljaat vatsat.

Lyhyt tarina kaunis. Vaihdoin koulua, kasvoin pituutta, tulin itsevarmemmaksi ja tajusin kuinka tarpeetonta oli antaa mahan määritellä niin paljon. Puristelin mun mahaa peilin edessä, mutta nyt rakkaudella. En mä edes tiedä mitä tapahtu, mutta uskon että iso kiitos kuuluu mun upeille luokkalaisille yläkoulussa, jotka tsemppas mun itsetuntoa tosi paljon. Perseestä on, ettei kaikilla oo niin upeita luokkalaisia. Kaikilla olis kuitenkin yhtäläinen oikeus olla sujut oman kroppansa kanssa.

Jossain kohtaa myös kehopositiivisuus alko nostamaan päätään mediassa ja yhtäkkiä mäkin löysin somesta eri näkösiä ja kokosia ihmisiä. Vaatemainosten mallitkaan ei enää näyttäny kaikki samoilta. Vaikka muutosta on alkanut tapahtua, kulttuuri joka meihin on pesiytynyt on tiukassa. Edelleen jo pienet lapset tuntee huonommuutta niiden kehojen takia siinä missä aikuiset. Juttu ei myöskään oo mitenkään sukupuolivapaata, eikä homma rajoitu pelkästään vatsoihin. 

Ei oo mikään ihme, kuinka paljon negatiivisuutta me liitetään vartaloihin. Meillä on haukkumasanoja erilaisille vartaloille, mm. läski ja lauta on nimityksiä, jotka varmasti kaikki tietää. Sen lisäksi, että meillä on suht tiukka käsitys siitä minkälainen on hyvä kroppa, meillä on myös käsitys siitä millanen on huono kroppa. “Onpa sulla ohuet käsivarret, söisit enemmän!”, “Miten sulla on noin paksut ranteet?”

Pienetkin kommentit voi jäädä pahasti mieleen. Kommentoija ei välttämättä todellakaan edes tarkoita sanomaansa pahalla, se voi silti tuntua pahalta. Me eletään maailmassa, jossa arvostetaan kauneutta – mutta hyvin rajatusti. Ollaan rakennettu tää maailma joten meillä on myös valta purkaa se. Yhteiskunta, jossa ulkokuori on välillä arvokkaampaa kuin ihminen itsessään, ei mun mielestä ole oikein. 

Haluaisin myös tarkentaa mikäli tää ei ole jollekin vielä selvää. Ulkonäöllä on väliä. Se on monille ihmisille itseilmaisun keino. Sillä tehdään ensivaikutelma. Me ei kuitenkaan voida lokeroida tai arvottaa ihmisiä niiden kehojen perusteella. Nilkkojen paskuus, mahan koko, reisien pehmeys… Mikään näistä ei määrittele ihmistä. 

LISTA SULLE

  1. Älä vertaa sun kroppaa muihin. Tärkeetä on, että sulla on hyvä olla.
  2. Jos haluat kehua toisen ulkonäköä, kehu vaatteita, tyyliä tms, mutta älä kommentoi muiden kehoja edes neutraalisti, ne ei ole sun asia.
  3. Kukaan ei ole ikinä täydellinen, jossain kohtaa pitää vaan hyväksyä itsensä ja päättää että mä riitän.

Jos tykkäsit mun ajatuksista, seuraa mua IG:ssä https://www.instagram.com/i_id_a/ #mahamaanantai. Tein tästä aiheesta myös videon, käy kattomassa se Youtubesta.


Kirjoittaja:
Iida Karonen
Kommentit: 0

Miten myöhästyä lahjakkaasti ekana työpäivänä

Olen ehdottomasti aikatauluihminen. Olen se ärsyttävä tyyppi joka motkottaa muille, kun ovat 5 minuuttia myöhässä. Toisaalta huolehdin, että asiat tapahtuvat ajoissa.

Alakoulussa jos nukuin pommiin aloin itkeä ja menin paniikkiin. Rukoilin äitiä soittamaan kouluun ja sanomaan, että olen kipeä. Äiti ei suostunut. Häpeissäni jouduin muutaman kerran astelemaan luokkaan ja lausumaan sanat “anteeksi, että olen myöhässä”. 

Yläkoulussa olin koko kolmen vuoden aikana vain muutaman kerran myöhässä koulusta. Kerran pamahdin yhteiskuntaopin luokkaan ja olin jo pahoitellut myöhästymistäni, kunnes tajusin, että luokka oli väärä ja ihmiset tuijottivat minua opettaja etunenässä. Kieltämättä hävetti.

Iltana ennen ensimmäistä kesätyöpäivääni Bueno-jengin parissa vitsailin, kuinka nyt varmastikin onnistuisin munaamaan homman ja nukkuisin pommiin. Kas kummaa, juuri niin siinä kävi… MINULLE, ihmiselle joka olen mieluummin 10 minuuttia etuajassa kuin minuutin myöhässä.

Heräsin, venyttelin, mietin että tulipas nukuttua hyvin, katsoin puhelinta. Kaksi soittoa ja viesti. Olen myöhässä. Työt alkoivat tunti sitten ja minulla menisi vielä toinen tunti matkaan. Pesin hampaita samalla kun ravasin ympäri asuntoa etsien tavaroita ja kiskoen vaatteita päälleni. 5 minuuttia ja olin ulkona. Pyöräilin metroasemalle. Metro tuli juuri sillä minuutilla. Istuin alas.

Tajusin, että olin lähtenyt ilman meikkiä, likaisilla vaatteilla, ilman kuulokkeita. Jäin pois metrosta ja vaihdoin bussiin. Määrätietoisesti harpoin toimistolle, jossa minulle naurettiin. Kukaan ei ollut vihainen, lähinnä hämmästynyt ja huvittunut. Nauroin itsekin. Oli absurdi ajatus, että kaikista maailman ihmisistä minä olin juuri myöhästynyt lähes kaksi tuntia ensimmäisenä työpäivänä. 

Eka työpäivän jälkeen tulin kotiin ja olin ylpeä itsestäni. En missään nimessä siksi että myöhästyin… Tai tekemäni ensivaikutelman takia… Olin ylpeä koska olin selvinnyt. En ollut rukoillut itkien äitiä soittamaan, en ollut lamaantunut enkä vetkutellut. Olin selvinnyt ja uskon, että se kokemuksena oli minulle antoisampi, kuin jos aamu olisi mennyt suunnitelmieni mukaan. Sen lisäksi en kuulemma ollut edes menettänyt mitään, vaan aamu oli ollut yhtä sähläystä. Oma myöhästymiseni oli ehkä vain piste i:n päälle. 

Tee näin:

  1. ÄLÄ TULE MYÖHÄSSÄ TÖIHIN (etenkään ensimmäisenä päivänä)
  2. Jos tulet, infoa työnantajaa tms. pahoitteluiden kera
  3. Pahoittele lisää kun vihdoin pääset paikan päälle
  4. Muista ettei myöhästyminen ole maailmanloppu, vaan ensi kerralla varmista, että herätyksesi on päällä ja tarpeeksi voimakkaalla äänellä!!!

Kirjoittaja:
Iida Karonen
Kommentit: 0

#BlackLivesMatter ja rakenteellinen rasismi

Tehdään yksi asia heti alkuun selväksi – minä olen etuoikeutettu ihminen. Olen valkoinen keskiluokan edustaja, ja vieläpä mies. En ole koskaan elämässäni kokenut rasismia tai muutakaan rakenteellista syrjintää. En pysty samaistumaan yhteenkään rasismia kokevaan ihmiseen, koska ilmiö on minulle henkilökohtaisella tasolla vieras. Näin on asia kaikkien etuoikeutettujen kohdalla, vaikka ihminen ei itse ymmärtäisikään olevansa etuoikeutetussa asemassa. En myöskään ole aihealueen tutkija, joilla voisi olla ilmiöön hyvin erilainen näkökulma. Kirjoitan, koska mielestäni aihe on tärkeä ja siitä pitää puhua. 

#BlackLivesMatter ja George Floyd 

#BlackLivesMatter ja George Floyd ovat olleet viime päivinä somen kuumimmat puheenaiheet, ainakin Yhdysvalloissa, mutta myös muualla maailmassa. Jos olet elänyt uutispimennossa, niin tässä tiivistys – taas yksi mustaan vähemmistöön kuuluva ihminen, George Floyd, kuoli poliisin liiallisen voimankäytön seurauksena Yhdysvalloissa. Tästä on seurannut protesteja ja jopa mellakointia ympäri Yhdysvaltoja ja maailmaa.  

Trump on uhannut lähettää kansalliskaartin hajottamaan mellakoita ja tilanne on monessa paikassa hyvin sekava. Niin valkoiset, mustat kuin poliisit ovat tehneet rikoksia mellakoissa ja myös yrittäneet estää niitä. Moni protesti on saanut tulta alleen erityisesti siitä, että neljästä paikalla olleesta poliisista vain yksi on (tätä kirjoitettaessa) pidätettynä. Ja sekin pidätys tuli vasta “kohtuullisen” mietintäajan jälkeen, eikä välittömästi George Floydin kuoleman seurauksena. 

Kuvaaja, joka kertoo, että 99% poliiseista, jotka ovat tappaneet, eivät ole saaneet syytettä yhdysvalloissa vuosina 2013-2019.

Rakenteellista rasismia Yhdysvalloissa 

Tilanne ei ole uusi. Samanlaisia väkivallantekoja mustia kohtaan ja niistä seuranneita protesteja on nähty Yhdysvalloissa ennenkin. Tuntuu siltä, että poliisin mustiin kohdistava väkivalta on Yhdysvalloissa niin yleistä, että kaikki tapaukset eivät edes ylitä uutiskynnystä. Tämän lisäksi niin oikeuslaitos kuin vankilajärjestelmäkin kohtelee mustia ja valkoisia eri standardeilla. Ja näin on ollut oikeastaan orjakaupan alkamisesta lähtien (siis 1600-luvulta). Kyllähän Yhdysvalloissa poliisi ampuu valkoisia heteromiehiäkin, mutta suhteessa paljon vähemmän.

Kummallista on se, että tilanne ei tunnu paranevan yhtään. Kun näin ensimmäisen uutisen George Floydista, niin ajatus ei ollut: “Mitä ihmettä!” vaan: “Ai, taasko…”. Sen verran arkipäiväiseltä asia tuntui, mikä on jo itsessään ongelma. Kun väkivalta alkaa tuntumaan normaalilta, jokin on vakavasti pielessä. Silti uutisia lukiessa itseäni välillä hävettää. Onko oikeasti mahdollista, että ihminen, ja vieläpä poliisi, voi toimia uutisissa kuvatuilla tavoilla? Pelottavaa on myös se, että kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka monta ihmistä on kuollut poliisin luoteihin Yhdysvalloissa. Tällaisia tilanteita kun ei ole pakollista siellä raportoida tai tutkia.

Yhdysvallat ja Suomi ovat hyvin eri kansakuntia. Suomessa poliisiin voi lähtökohtaisesti luottaa. On siellä Amerikassakin paljon hyviä poliiseja, jotka ovat olleet myös osoittamassa mieltä muiden mukana. Valitettavasti jo muutama rasistinen poliisi leimaa koko ammattikunnan. Suomen poliisien koulutus on ihan eri tasolla (käsittääkseni) Yhdysvaltoihin verrattuna. Onneksi itseään voi siis lohduttaa sillä, että nyt puhutaan onneksi Amerikasta ja meillä Suomessa asiat ovat  täydellisesti ja meillä vallitsee täydellinen tasa-arvo… (<-Sarkasmivaroitus

Kymmeniä rasismin vastaisia kylttejä levitettynä kadulle ja seinää vasten

… ja meillä 

Ei meilläkään asiat ihan täydellisesti ole. Suomessa “ulkomaalaistaustaisen” (esim. ulkonäöltään ei-kantasuomalaisen näköinen, erikoinen nimi, ei-kristitty jne.) voi olla vaikeampi päästä jatkoon työnhaussa, viranomaiset voivat kohdella heitä eri tavalla, ja myös kadulla saattaa joutua rasistisen henkisen tai fyysisen väkivallan uhriksi. Jopa poliisin kerrotaan profiloineen ihonvärin perusteella, eikä kaikki poliisien salaisen Facebook-ryhmän viestitkään kovin mairittelevia ole.

Se on kuitenkin totta, että poliisin virkatehtävässä toteuttamien voimakeinojen seurauksena kuolee Suomessa ihmisiä niin harvoin, että on lähinnä sattumaa, kuka joutuu poliisin uhriksi. Mutta jos ihminen loukkaantuu tai kuolee poliisin voimankäytön takia Suomessa, asia tutkitaan aina syyttäjän toimesta.  

Tilanne ei siis ole ihan niin paha kuin monissa muissa maissa, mutta valitettavasti rasistinen ilmapiiri näyttää ainakin näin mutu-tuntumalta lisääntyneen Suomessa viime vuosien aikana. Myös politiikassa tuntuu olevan nykyisin sallittua avoimesti tuoda esille rasistisia arvoja, jotka tietysti myös valuvat alaspäin rivikansalaisten asenteiksi. Täällä Suomessakin näkyy yhä enemmän turhaa vastakkainasettelua, joka ei pohjaa mihinkään muuhun kuin turhaan pelkoon ja ennakkoluuloihin.  

Tasa-arvon puolesta 

BlackLivesMatter on Yhdysvalloissa vuonna 2013 perustettu liike, jonka hashtagin alle tasa-arvotaistelu on tiivistynyt viime vuosina. Liikkeen voidaan ajatella olevan suoraa jatkumoa Martin Luther Kingin työlle tasa-arvon puolesta. Suomessa ei ihan samanlaista liikehdintää ole ollut, koska rasismi on ollut paljon näkymättömämpi ilmiö, ja se on ollut enemmän piilossa erilaisissa rakenteissa. Tasa-arvon puolesta puhuu täällä useampikin järjestö, joista voisi mainita tässä vaikkapa SPR:n rasismin vastaisen viikon.

Oma etuoikeutettu asemani tekee ongelmien näkemisestä ja tunnistamisesta arkielämässä vaikeaa. Vaikka itseään pitäisi kuinka fiksuna ja yhteiskunnallisesti valistuneena yksilönä, niin hienovarainen rasismi jää helposti pimentoon. Tämä on ongelmallista, sillä etuoikeutetut ovat (yleensä) enemmistössä ja juuri enemmistön teoilla on merkitystä.

Tässä muutama vinkki, millä pääsee eteenpäin: 

  1. Usko, kun joku kertoo kohdanneensa rasismia, vaikka et sitä itse näe
  2. Älä vähättele, kun rasismista puhutaan, vaikka se tuntuisi sinusta pieneltä asialta 
  3. Tue läheisiäsi, kun näet rasismia tai sinulle kerrotaan siitä 
  4. Puutu heti, jos näet rasismia ympärilläsi 
  5. Lohduta rasismin kohteeksi joutuvaa ja kerro, että olet hänen puolellaan
  6. Osallistu, lahjoita, marssi ja pidä asiaa näkyvillä arjessa myös jatkossa 

Rasismi on rakenteellinen ongelma. Se ei muutu hetkessä, minkä vuoksi asiaa pitää jatkuvasti pitää esillä. Rasismi ei auta ketään, siinä ei ole mitään hyvää. Minun (meidän) etuoikeutettujen vastuulla on pitää huolta siitä, että vähemmistöjen oikeudet toteutuvat ja maailmasta tulee myös rakenteellisesti tasa-arvoinen paikka. Se ei ole pelkästään oikeutemme, vaan myös velvollisuutemme ihmisinä. 

Mielenosoitus-kyltti, jossa teksti: Me ei aloiteta rotusotaa, me lopetetaan se.

Kirjoittaja:
Mikael
Kommentit: 0

Kesän Bucket-list, eli mitä Bueno-tyypit tekee kesällä!

Kesä on täällä! Ainakin jos katsoo kalenteria ja huomaa koululaisten kesälomien alkavan. Me täällä kotitoimistoissa ei ihan vielä päästä aloittamaan kesälomia, mutta kohta myös meille koittaa vapaus.

Kesäloma on tekemisen ja touhuamisen aikaa ja senpä vuoksi kokosimme ämpärilistan niistä asioita, jotka haluamme tehdä kesällä. Näistä voit ottaa myös itse vinkkejä kesätekemiseen, tai ihan vaan ihmetellä, mitä noi tyypit aikoo vapaillaan puuhata.

Mikael

1. Kalastan enemmän kuin aikaisempina kesinä

Aion tänä kesänä kalastaa enemmän kuin viimeisenä kolmena kesänä yhteensä. Samaa lupaan joka vuosi, mutta jos tällä kertaa onnistuisi. Kalaa en lupaa saada, mutta eihän se kalastamisen päätarkoitus olekaan. (Fun fact: Kaikkien 18–64 pitää maksaa kalastuksenhoitomaksu, jos aikoo kalastaa muuten kuin ongella tai pilkillä)

2. Vietän yön vähintään kahdessa eri kansallispuistossa

Viime kesänä kävin kiertämässä Salamajärven kansallispuistossa Hirvaan kierroksen (58km), joka oli ehdoton kesän kohokohta. Tänä kesänä aion laittaa paremmaksi ja käydä vähintään yhden yön vaelluksella ainakin kahdessa eri kansallispuistossa (Fun fact: Suomessa on 40 kansallispuistoa, joista valita)

3. Frisbeegolfkiekkojen uudelleenlämmitys

Tajusin, että siitä on yli 10 vuotta, kun opettelin frisbeegolffaamaan. Ekojen kesien jälkeen on tullut kierrettyä ehkä pari kierrosta kesässä. Tänä kesänä käyn vähintään parilla kentällä kiertämässä vähintään 10 kierrosta. (Fun fact: Suomessa on ainakin 720 frisbeegolf-rataa)

4. Luen ainakin 5 kirjaa

No 5 kirjaa on ehkä aika vähän luvattu, mutta lupaan lukea, koska muuten unohdan koko puuhan . Saatan myös innostua lukemaan yli 500 sivuisia järkäleitä, mitä ei hetkessä lueta. Lukeminen on sitä kivaa, että sitä voi tehdä ihan missä ja milloin vaan. Vaikka siellä kansallispuiston iltanuotiolla.

5. Käyn katsomassa urheilua livenä

Mikäli laki sallii, niin haluaisin käydä katsomassa urheilua enemmän livenä. Jo senkin takia, että olisi mukava tukea urheiluseuroja, jotka tekevät hyvää junnutyötä. Etenkin pesäpalloa on mukava katsella paikan päällä, kun koko ajan tapahtuu jotain. (Fun fact: Naisten seuratuin palloilusarja Suomessa on Naisten Superpesis)

Seba

1. Mökkeilen niin paljon, kun jaksan ilman että muutun täysin höperöksi.

Ainakin tähän saakka on näyttänyt siltä, ettei oikein mitään muutakaan voi nyt tehdä, joten suunnitelmana on bunkkeroitua mökille ja olla siellä koko kesä. Tekemättä mitään suurempaa. Jäätelönsyönti on ainoa asia, mikä kuuluu päivittäiseen ”pakko tehdä” -ohjelmaan.

2. Painin ja puran kaikki keväällä kertyneet ylimääräiset energiat salilla.

Juuri äsken sain ilokseni kuulla, että vaparitreenit jatkuvat taas 1.6 lähtien. Vaikka paluu hieman jännittääkin, koska 2- ja 4-vuotiaiden kanssa painiminen ei välttämättä ihan riitä taitojen ylläpitämiseksi. Saa nähdä kuinka käy.

3. Soitan banjoa

Olen omistanut banjon pitkään, mutta en osaa soittaa sillä nopeata bluegrassia, minkä vuoksi sen aikoinaan hankinkin. Eli kesän aikana aion opetella tämän ja syksyllä palaan töihin heinä suussa ja stetson päässä.

4. Aion nähdä kaikki ystäväni.

Vaikka uhoankin kohdassa 1 kököttäväni vain mökillä, aion silti nähdä aktiivisesti ystäviä, joita ei ole nyt nähnyt todella pitkään aikaan. Ikävä on kova!

5. Retkeilyä, ulkoilua ja puuhastelua

Vaikka kohta 1 niin ikään antoi kuvan, että olen mökillä löllöävää sorttia, en sitä ole. Tykkään mennä ja puuhailla. Kahden pienen lapsen kanssa ei myöskään ole kovinkaan realistinen väite, ettäkö vaan voisin löllöä. Ohjelmaan sisältyy varmasti ainakin uintia, grillailua, pyöräilyä, lenkkeilyä, veneilyä, mansikoiden poimimista ja frisbeegolfia.

Iia

1. Käyn vähintään kolme kertaa telttailemassa

En tiedä miksi telttailukerrat jäävät joka kesä vain yhteen, mutta tänä kesänä vannon korjaavani tämän erheen. Jospa ensimmäistä kertaa elämässäni nukkuisin teltassa kaksi yötä putkeen!

2. Uin järvessä

Saattaa kuulostaa oudolta bucket list -kohdalta suomalaiselle, mutta koska en omista järvenrantamökkiä, ja asun meren rannalla, ei järvessä tule välttämättä uitua – paitsi nyt tulevana kesänä.

3. Käyn Uunisaaressa ja Pihlajasaaressa

Jälkimmäisessä en ole ikinä käynyt.

4. Vietän koko päivän sängyssä LOTR-maratonin parissa

Enkä aio kokea syyllisyyttä vaikka aurinko paistaisi täydeltä terältä. Loma on lepoa varten!

5. Valvon koko yön

Ja nukun pitkälle päivään – ihan vaan koska voin!

Minna

1. Lintukirja käteen + kiikarit naamalle

Tää saattaa kuulostaa vähän tylsältä, mutta on yllättävän rentouttavaa yrittää löytää metsästä tirpusten lentoja. Aluksi tuntuu, ettei näy mitään, KUNNES! Haluan bongata ainakin 30 erilaista lintua tämän kesän aikana. Onkohan se paljon vai vähän? Varasuunnitelmani on mennä jonnekin eläintarhaan, jos en onnistu löytämään lintuja muuten.

2. Lautapelien avulla välit poikki

Lautapeleissä on se kiva, että niitä pelatessa menee helposti paistomittari punaiselle, joten eikö se voisi toimia ihan kuntoilumuotonakin? Kimbleä ei tähän talouteen kyllä hankita, se on ihan ultimate raivolinko. Suosin Yatzya, Heitä sikaa ja korttipelejä. Pettymyksensietokykyäänkin voi treenata.

3. Haluaisin kertoa sinulle hapanjuurileivonnasta

Okei, mä oon jo marttojen jäsen, ja tää kesä näyttää kuluvan ainoastaan todella järkevien hommien parissa. Hapanjuurileipien tekemisen opettelu on ollut mun haaveena jo pitkään, joten sitä kohti ja siitä vielä yli. Jos tarvii veikata, niin tää on yksi niistä jutuista, jotka todennäköisimmin jää tekemättä tänä kesänä. Jos en opettele tätä, niin mä opettelen lisää temppuja kissani kanssa.

4. Maauimala here I come!

Luin, että Stadikka aukeaa 1.6.! Siis maauimala. Mä oon kaivannut vesijuoksua altaassa niin paljon, että tämä olo alkaa käydä jopa vähän tukalaksi. Täytyy skarpata rataraivoani vähän, koska taisin kutsua yhtä mulle päätä aukonutta kanssauimaria mulkuksi viime kesänä. Ups.

5. Pyöräretket kivoissa maisemissa

Tää on mun joka vuotinen perinne. Pyörällä pääsen minne vaan ilman, että menee aivan hermo muihin kanssaihmisiin. En voi sanoa, etteikö mua innostaisi pienet kisailut muiden pyöräilijöiden kanssa. Oonko se vaan mä, vai liittyykö kaikkiin mun kesälomapuuhiin jotenkin raivo? Okei, satsaan eniten lintujen bongailuun. Se kaiketi rentouttaa.

Sinä?

Mitä sä meinaat tehdä kesällä? Mikä on sun ämpärilista? Meillä jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet, mutta välillä on hyvä tehdä myös ihan uusia juttuja. Vinkkaa oma ideasi vaikkapa kommenttina, niin saadaan kaikki uusia ajatuksia kivaan kesätekemiseen!

Entä mikä meidän suunnitelmista kuulostaa parhaalta ja luuletko, että saadaan nää kaikki toteutettua? Laita vaikkappa meidän Insta-tili seurantaan ja kysele syksyllä todistusaineistoa suoritetuista suunnitelmista.

Eipä sitten muuta kuin tapahtumarikasta kesää kaikille!


Kirjoittaja:
Mikael
Kommentit: 0

Ihastumisen pimeämpi puoli

Kevät on ihastumisen aikaa <3 Se on aikaa jolloin ihmiset kömpivät esiin koloistaan, poistavat unihiekan umpeen muurautuneista silmistään, paljastavat kasvonsa ensi kertaa puoleen vuoteen poistaessaan päältään triplakerroksen villa- ja toppavaatteita ja näyttävät suorastaan kuin uudelleensyntyneiltä kevään kirkkaan auringonvalon ensipaisteessa. Tällöin asiat voivat saada hieman erilaisen perspektiivin ja tututkin asiat voivat näyttää uusilta, uudessa kevään valossa.  

Tähän uudelleensyntymiseen liittyy usein erittäin vahvoja tunteita ja nyt uppoudutaan hetkeksi ehkä niistä kaikkein vahvimpaan, oudoimpaan, parhaimpaan sekä samalla ehdottomasti pirullisimpaan tunteeseen, eli ihastumiseen! Ihastua voi oikeastaan koska vaan ja sen säännöt on meille hyvin epäselvät. Tunteet hyppii ja pomppii miten sattuu ja tämä osittain tekeekin siitä erityisen kiehtovaa.

Mutta meneekö ihastuminen aina kuten saduissa?  

Mitä tapahtuu, kun ihastuu

Kun ihastuminen tapahtuu, sen kyllä huomaa. Se harvemmin on mitään, mitä tarvitsee pitkään pohtia ”olenkohan minä ihastunut”. Toki ihastumisiakin on erilaisia. On pieniä ja ujoja ihastumisia, jolloin joutuu hieman tekemään ajatustyötä tunnistaakseen missä mennään ja olenko oikeasti ihastunut, vaiko vaan kiinnostunut.

Sitten on niitä ihastumisia, jotka riistävät yöunesi ja piinaavat elämääsi kummittelemalla ajatuksissasi noin joka toinen sekunti. Mitä hän tekee just nyt? Ajatteleekohan hän mua? Inhoaako hän mua? Oliko toi viesti nyt liikaa? Voi ei, mokasinko tän? Ihastuminen voi siis täydellisimmillään olla parasta ikinä ja pahimmillaan yhtä helvettiä. 

Ihastumisen vaiheet

Näkisin, että tämän parhaimmillaan rakkauteen johtavan tunteiden pyörremyräkän voisi jakaa ikään kuin kolmeen vaiheeseen; kiinnostuminen, ihastuminen ja rakastuminen. Klassisesti se varmaan meneekin juuri tuossa järjestyksessä. Kiinnostumista ei tule sekoittaa ihastumisen kanssa eikä ihastumista rakastumisen kanssa.

Itse koen, että rakastuminen on jotakin minkä saavuttaa vasta ajan ja ns. työn kautta, enkä todellakaan usko höpöhöpöön kuten rakkautta ensisilmäyksellä, pah! En myöskään usko ihastumiseen ensisilmäyksellä, pöh! Sen sijaan kyllä uskon, että henkilöstä voi ensisilmäyksellä kiinnostua erittäin paljon ja tämä voi tuntua ihastumiselta. Tai vähintäänkin hyvin nopeasti johtaa siihen. Jos totta puhutaan, niin en edes ole ihan varma missä näiden kahden raja tarkalleen menee. 

Täysin etsimättä mitään tapaat tyypin sun kaverin järkkäämissä bileissä. Hän hymyilee, heittää hyviä juttuja, on iloinen, aito, fiksu, hyvännäköinen ja täyttää kaikki ne muutkin pinnallisimmat kriteerit sun ”hyvä tyyppi” -listalta. Hänessä on sitä ”jotain”. Tajuamattakaan on ensimmäinen vaihe täyttynyt ja eräänlainen kiinnostus henkilöä kohtaan jo herännyt. Joissain ehkä hieman harvinaisemmissa tapauksissa tämän tunteen voi myös tulkita jo ihastukseksi.

Seuraavaksi saattaisit käydä juttelemassa henkilölle tai ehkä hän tulee sinun luoksesi. Puhutte niitä näitä ja huomaatkin, että teillä klikkaa. Kiinnostus sen kun kasvaa. Käyt välillä muualla juttelemassa muiden ihmisten kanssa, mutta mietit jo heti astuessasi huoneen ulkopuolelle että oispa kiva jatkaa jutustelua sen kyseisen tyypin kanssa.  

Ihanaa vai kamalaa?

Ihanaa, eikö vain? Mutta entäpä jos tilanne ei olekaan niin ruusuinen ja henkilö onkin varattu, juuri lähdössä vaihtoon vuodeksi, tai kas sinä oletkin varattu! Nämä on seikkoja jotka tekevät tästä ruusuisesta satupolusta hieman piikkisempää. Ihastumisessa onkin aika pitkälti kyse jännityksestä ja uuden tuntemisesta, jolloin ajatus kielletystä tai salatusta rakkaudesta usein kiehtoo. Tämä onkin se syy miksi ihastumista pääsee välillä tapahtumaan, vaikkei tällä kuvitteellisella rakkaustarinalla välttämättä olisikaan sen kummempaa tulevaisuutta. 

Ihastuminen on tunne, eli teoriassa sitä voi kyllä säädellä. Se ei vaan ikävä kyllä ole aina niin helppoa. Nämä voimakkaat ja lähes hallitsemattomat tuntemukset johtuvat kehon voimakkaasti vaihtuvista hormonitasoista ja ovat verrattavissa stressiin. Ihastuminen voi valvottaa, estää unen saamista ja kuluttaa kehostasi runsaasti energiaa. Kuten stressiäkin, ihastumista on eri tasoista, ja kohtuullisissa määrissä se potkii meitä mukavasti eteenpäin.

Pahimmillaan ihastuminen potkii meitä väärään suuntaan ja tekee elämisestä kurjan tuntuista. Kun ihastuminen ei johdakaan mihinkään, siitä seuraa yleensä sydänsuruja sekä pettymystä. Näitä opimme toki ajan kanssa hallitsemaan paremmin ja jokainen käsittelee niitä tietty omalla tavallaan.  Välillä ne voivat kuitenkin tuntua ylitsepääsemättömiltä.  

Ihastuminen ei ole huono asia, mutta sen eteenpäin vieminen saattaa joissain tapauksissa olla. Joskus viisain teko onkin olla tekemättä mitään. Se voi sattua, mutta siihen tottuu. Se toinen vaihtoehto saattaisi olla vieläkin kivuliaampi. Ei se pieni ihastus siellä elämisen taustalla välttämättä haitaksi ole, jos sen kanssa oppii olemaan. Tunteet eivät aina tiedä mikä sulle on kaikkein parasta. Sinä tiedät <3

Ihastukaa viisaasti ja harkiten ystävät hyvät!


Kirjoittaja:
Sebastian
Kommentit: 0