#BlackLivesMatter ja rakenteellinen rasismi

Tehdään yksi asia heti alkuun selväksi – minä olen etuoikeutettu ihminen. Olen valkoinen keskiluokan edustaja, ja vieläpä mies. En ole koskaan elämässäni kokenut rasismia tai muutakaan rakenteellista syrjintää. En pysty samaistumaan yhteenkään rasismia kokevaan ihmiseen, koska ilmiö on minulle henkilökohtaisella tasolla vieras. Näin on asia kaikkien etuoikeutettujen kohdalla, vaikka ihminen ei itse ymmärtäisikään olevansa etuoikeutetussa asemassa. En myöskään ole aihealueen tutkija, joilla voisi olla ilmiöön hyvin erilainen näkökulma. Kirjoitan, koska mielestäni aihe on tärkeä ja siitä pitää puhua. 

#BlackLivesMatter ja George Floyd 

#BlackLivesMatter ja George Floyd ovat olleet viime päivinä somen kuumimmat puheenaiheet, ainakin Yhdysvalloissa, mutta myös muualla maailmassa. Jos olet elänyt uutispimennossa, niin tässä tiivistys – taas yksi mustaan vähemmistöön kuuluva ihminen, George Floyd, kuoli poliisin liiallisen voimankäytön seurauksena Yhdysvalloissa. Tästä on seurannut protesteja ja jopa mellakointia ympäri Yhdysvaltoja ja maailmaa.  

Trump on uhannut lähettää kansalliskaartin hajottamaan mellakoita ja tilanne on monessa paikassa hyvin sekava. Niin valkoiset, mustat kuin poliisit ovat tehneet rikoksia mellakoissa ja myös yrittäneet estää niitä. Moni protesti on saanut tulta alleen erityisesti siitä, että neljästä paikalla olleesta poliisista vain yksi on (tätä kirjoitettaessa) pidätettynä. Ja sekin pidätys tuli vasta “kohtuullisen” mietintäajan jälkeen, eikä välittömästi George Floydin kuoleman seurauksena. 

Kuvaaja, joka kertoo, että 99% poliiseista, jotka ovat tappaneet, eivät ole saaneet syytettä yhdysvalloissa vuosina 2013-2019.

Rakenteellista rasismia Yhdysvalloissa 

Tilanne ei ole uusi. Samanlaisia väkivallantekoja mustia kohtaan ja niistä seuranneita protesteja on nähty Yhdysvalloissa ennenkin. Tuntuu siltä, että poliisin mustiin kohdistava väkivalta on Yhdysvalloissa niin yleistä, että kaikki tapaukset eivät edes ylitä uutiskynnystä. Tämän lisäksi niin oikeuslaitos kuin vankilajärjestelmäkin kohtelee mustia ja valkoisia eri standardeilla. Ja näin on ollut oikeastaan orjakaupan alkamisesta lähtien (siis 1600-luvulta). Kyllähän Yhdysvalloissa poliisi ampuu valkoisia heteromiehiäkin, mutta suhteessa paljon vähemmän.

Kummallista on se, että tilanne ei tunnu paranevan yhtään. Kun näin ensimmäisen uutisen George Floydista, niin ajatus ei ollut: “Mitä ihmettä!” vaan: “Ai, taasko…”. Sen verran arkipäiväiseltä asia tuntui, mikä on jo itsessään ongelma. Kun väkivalta alkaa tuntumaan normaalilta, jokin on vakavasti pielessä. Silti uutisia lukiessa itseäni välillä hävettää. Onko oikeasti mahdollista, että ihminen, ja vieläpä poliisi, voi toimia uutisissa kuvatuilla tavoilla? Pelottavaa on myös se, että kukaan ei tarkkaan tiedä kuinka monta ihmistä on kuollut poliisin luoteihin Yhdysvalloissa. Tällaisia tilanteita kun ei ole pakollista siellä raportoida tai tutkia.

Yhdysvallat ja Suomi ovat hyvin eri kansakuntia. Suomessa poliisiin voi lähtökohtaisesti luottaa. On siellä Amerikassakin paljon hyviä poliiseja, jotka ovat olleet myös osoittamassa mieltä muiden mukana. Valitettavasti jo muutama rasistinen poliisi leimaa koko ammattikunnan. Suomen poliisien koulutus on ihan eri tasolla (käsittääkseni) Yhdysvaltoihin verrattuna. Onneksi itseään voi siis lohduttaa sillä, että nyt puhutaan onneksi Amerikasta ja meillä Suomessa asiat ovat  täydellisesti ja meillä vallitsee täydellinen tasa-arvo… (<-Sarkasmivaroitus

Kymmeniä rasismin vastaisia kylttejä levitettynä kadulle ja seinää vasten

… ja meillä 

Ei meilläkään asiat ihan täydellisesti ole. Suomessa “ulkomaalaistaustaisen” (esim. ulkonäöltään ei-kantasuomalaisen näköinen, erikoinen nimi, ei-kristitty jne.) voi olla vaikeampi päästä jatkoon työnhaussa, viranomaiset voivat kohdella heitä eri tavalla, ja myös kadulla saattaa joutua rasistisen henkisen tai fyysisen väkivallan uhriksi. Jopa poliisin kerrotaan profiloineen ihonvärin perusteella, eikä kaikki poliisien salaisen Facebook-ryhmän viestitkään kovin mairittelevia ole.

Se on kuitenkin totta, että poliisin virkatehtävässä toteuttamien voimakeinojen seurauksena kuolee Suomessa ihmisiä niin harvoin, että on lähinnä sattumaa, kuka joutuu poliisin uhriksi. Mutta jos ihminen loukkaantuu tai kuolee poliisin voimankäytön takia Suomessa, asia tutkitaan aina syyttäjän toimesta.  

Tilanne ei siis ole ihan niin paha kuin monissa muissa maissa, mutta valitettavasti rasistinen ilmapiiri näyttää ainakin näin mutu-tuntumalta lisääntyneen Suomessa viime vuosien aikana. Myös politiikassa tuntuu olevan nykyisin sallittua avoimesti tuoda esille rasistisia arvoja, jotka tietysti myös valuvat alaspäin rivikansalaisten asenteiksi. Täällä Suomessakin näkyy yhä enemmän turhaa vastakkainasettelua, joka ei pohjaa mihinkään muuhun kuin turhaan pelkoon ja ennakkoluuloihin.  

Tasa-arvon puolesta 

BlackLivesMatter on Yhdysvalloissa vuonna 2013 perustettu liike, jonka hashtagin alle tasa-arvotaistelu on tiivistynyt viime vuosina. Liikkeen voidaan ajatella olevan suoraa jatkumoa Martin Luther Kingin työlle tasa-arvon puolesta. Suomessa ei ihan samanlaista liikehdintää ole ollut, koska rasismi on ollut paljon näkymättömämpi ilmiö, ja se on ollut enemmän piilossa erilaisissa rakenteissa. Tasa-arvon puolesta puhuu täällä useampikin järjestö, joista voisi mainita tässä vaikkapa SPR:n rasismin vastaisen viikon.

Oma etuoikeutettu asemani tekee ongelmien näkemisestä ja tunnistamisesta arkielämässä vaikeaa. Vaikka itseään pitäisi kuinka fiksuna ja yhteiskunnallisesti valistuneena yksilönä, niin hienovarainen rasismi jää helposti pimentoon. Tämä on ongelmallista, sillä etuoikeutetut ovat (yleensä) enemmistössä ja juuri enemmistön teoilla on merkitystä.

Tässä muutama vinkki, millä pääsee eteenpäin: 

  1. Usko, kun joku kertoo kohdanneensa rasismia, vaikka et sitä itse näe
  2. Älä vähättele, kun rasismista puhutaan, vaikka se tuntuisi sinusta pieneltä asialta 
  3. Tue läheisiäsi, kun näet rasismia tai sinulle kerrotaan siitä 
  4. Puutu heti, jos näet rasismia ympärilläsi 
  5. Lohduta rasismin kohteeksi joutuvaa ja kerro, että olet hänen puolellaan
  6. Osallistu, lahjoita, marssi ja pidä asiaa näkyvillä arjessa myös jatkossa 

Rasismi on rakenteellinen ongelma. Se ei muutu hetkessä, minkä vuoksi asiaa pitää jatkuvasti pitää esillä. Rasismi ei auta ketään, siinä ei ole mitään hyvää. Minun (meidän) etuoikeutettujen vastuulla on pitää huolta siitä, että vähemmistöjen oikeudet toteutuvat ja maailmasta tulee myös rakenteellisesti tasa-arvoinen paikka. Se ei ole pelkästään oikeutemme, vaan myös velvollisuutemme ihmisinä. 

Mielenosoitus-kyltti, jossa teksti: Me ei aloiteta rotusotaa, me lopetetaan se.

Kirjoittaja:
Mikael
Kommentit: 0

Kesän Bucket-list, eli mitä Bueno-tyypit tekee kesällä!

Kesä on täällä! Ainakin jos katsoo kalenteria ja huomaa koululaisten kesälomien alkavan. Me täällä kotitoimistoissa ei ihan vielä päästä aloittamaan kesälomia, mutta kohta myös meille koittaa vapaus.

Kesäloma on tekemisen ja touhuamisen aikaa ja senpä vuoksi kokosimme ämpärilistan niistä asioita, jotka haluamme tehdä kesällä. Näistä voit ottaa myös itse vinkkejä kesätekemiseen, tai ihan vaan ihmetellä, mitä noi tyypit aikoo vapaillaan puuhata.

Mikael

1. Kalastan enemmän kuin aikaisempina kesinä

Aion tänä kesänä kalastaa enemmän kuin viimeisenä kolmena kesänä yhteensä. Samaa lupaan joka vuosi, mutta jos tällä kertaa onnistuisi. Kalaa en lupaa saada, mutta eihän se kalastamisen päätarkoitus olekaan. (Fun fact: Kaikkien 18–64 pitää maksaa kalastuksenhoitomaksu, jos aikoo kalastaa muuten kuin ongella tai pilkillä)

2. Vietän yön vähintään kahdessa eri kansallispuistossa

Viime kesänä kävin kiertämässä Salamajärven kansallispuistossa Hirvaan kierroksen (58km), joka oli ehdoton kesän kohokohta. Tänä kesänä aion laittaa paremmaksi ja käydä vähintään yhden yön vaelluksella ainakin kahdessa eri kansallispuistossa (Fun fact: Suomessa on 40 kansallispuistoa, joista valita)

3. Frisbeegolfkiekkojen uudelleenlämmitys

Tajusin, että siitä on yli 10 vuotta, kun opettelin frisbeegolffaamaan. Ekojen kesien jälkeen on tullut kierrettyä ehkä pari kierrosta kesässä. Tänä kesänä käyn vähintään parilla kentällä kiertämässä vähintään 10 kierrosta. (Fun fact: Suomessa on ainakin 720 frisbeegolf-rataa)

4. Luen ainakin 5 kirjaa

No 5 kirjaa on ehkä aika vähän luvattu, mutta lupaan lukea, koska muuten unohdan koko puuhan . Saatan myös innostua lukemaan yli 500 sivuisia järkäleitä, mitä ei hetkessä lueta. Lukeminen on sitä kivaa, että sitä voi tehdä ihan missä ja milloin vaan. Vaikka siellä kansallispuiston iltanuotiolla.

5. Käyn katsomassa urheilua livenä

Mikäli laki sallii, niin haluaisin käydä katsomassa urheilua enemmän livenä. Jo senkin takia, että olisi mukava tukea urheiluseuroja, jotka tekevät hyvää junnutyötä. Etenkin pesäpalloa on mukava katsella paikan päällä, kun koko ajan tapahtuu jotain. (Fun fact: Naisten seuratuin palloilusarja Suomessa on Naisten Superpesis)

Seba

1. Mökkeilen niin paljon, kun jaksan ilman että muutun täysin höperöksi.

Ainakin tähän saakka on näyttänyt siltä, ettei oikein mitään muutakaan voi nyt tehdä, joten suunnitelmana on bunkkeroitua mökille ja olla siellä koko kesä. Tekemättä mitään suurempaa. Jäätelönsyönti on ainoa asia, mikä kuuluu päivittäiseen ”pakko tehdä” -ohjelmaan.

2. Painin ja puran kaikki keväällä kertyneet ylimääräiset energiat salilla.

Juuri äsken sain ilokseni kuulla, että vaparitreenit jatkuvat taas 1.6 lähtien. Vaikka paluu hieman jännittääkin, koska 2- ja 4-vuotiaiden kanssa painiminen ei välttämättä ihan riitä taitojen ylläpitämiseksi. Saa nähdä kuinka käy.

3. Soitan banjoa

Olen omistanut banjon pitkään, mutta en osaa soittaa sillä nopeata bluegrassia, minkä vuoksi sen aikoinaan hankinkin. Eli kesän aikana aion opetella tämän ja syksyllä palaan töihin heinä suussa ja stetson päässä.

4. Aion nähdä kaikki ystäväni.

Vaikka uhoankin kohdassa 1 kököttäväni vain mökillä, aion silti nähdä aktiivisesti ystäviä, joita ei ole nyt nähnyt todella pitkään aikaan. Ikävä on kova!

5. Retkeilyä, ulkoilua ja puuhastelua

Vaikka kohta 1 niin ikään antoi kuvan, että olen mökillä löllöävää sorttia, en sitä ole. Tykkään mennä ja puuhailla. Kahden pienen lapsen kanssa ei myöskään ole kovinkaan realistinen väite, ettäkö vaan voisin löllöä. Ohjelmaan sisältyy varmasti ainakin uintia, grillailua, pyöräilyä, lenkkeilyä, veneilyä, mansikoiden poimimista ja frisbeegolfia.

Iia

1. Käyn vähintään kolme kertaa telttailemassa

En tiedä miksi telttailukerrat jäävät joka kesä vain yhteen, mutta tänä kesänä vannon korjaavani tämän erheen. Jospa ensimmäistä kertaa elämässäni nukkuisin teltassa kaksi yötä putkeen!

2. Uin järvessä

Saattaa kuulostaa oudolta bucket list -kohdalta suomalaiselle, mutta koska en omista järvenrantamökkiä, ja asun meren rannalla, ei järvessä tule välttämättä uitua – paitsi nyt tulevana kesänä.

3. Käyn Uunisaaressa ja Pihlajasaaressa

Jälkimmäisessä en ole ikinä käynyt.

4. Vietän koko päivän sängyssä LOTR-maratonin parissa

Enkä aio kokea syyllisyyttä vaikka aurinko paistaisi täydeltä terältä. Loma on lepoa varten!

5. Valvon koko yön

Ja nukun pitkälle päivään – ihan vaan koska voin!

Minna

1. Lintukirja käteen + kiikarit naamalle

Tää saattaa kuulostaa vähän tylsältä, mutta on yllättävän rentouttavaa yrittää löytää metsästä tirpusten lentoja. Aluksi tuntuu, ettei näy mitään, KUNNES! Haluan bongata ainakin 30 erilaista lintua tämän kesän aikana. Onkohan se paljon vai vähän? Varasuunnitelmani on mennä jonnekin eläintarhaan, jos en onnistu löytämään lintuja muuten.

2. Lautapelien avulla välit poikki

Lautapeleissä on se kiva, että niitä pelatessa menee helposti paistomittari punaiselle, joten eikö se voisi toimia ihan kuntoilumuotonakin? Kimbleä ei tähän talouteen kyllä hankita, se on ihan ultimate raivolinko. Suosin Yatzya, Heitä sikaa ja korttipelejä. Pettymyksensietokykyäänkin voi treenata.

3. Haluaisin kertoa sinulle hapanjuurileivonnasta

Okei, mä oon jo marttojen jäsen, ja tää kesä näyttää kuluvan ainoastaan todella järkevien hommien parissa. Hapanjuurileipien tekemisen opettelu on ollut mun haaveena jo pitkään, joten sitä kohti ja siitä vielä yli. Jos tarvii veikata, niin tää on yksi niistä jutuista, jotka todennäköisimmin jää tekemättä tänä kesänä. Jos en opettele tätä, niin mä opettelen lisää temppuja kissani kanssa.

4. Maauimala here I come!

Luin, että Stadikka aukeaa 1.6.! Siis maauimala. Mä oon kaivannut vesijuoksua altaassa niin paljon, että tämä olo alkaa käydä jopa vähän tukalaksi. Täytyy skarpata rataraivoani vähän, koska taisin kutsua yhtä mulle päätä aukonutta kanssauimaria mulkuksi viime kesänä. Ups.

5. Pyöräretket kivoissa maisemissa

Tää on mun joka vuotinen perinne. Pyörällä pääsen minne vaan ilman, että menee aivan hermo muihin kanssaihmisiin. En voi sanoa, etteikö mua innostaisi pienet kisailut muiden pyöräilijöiden kanssa. Oonko se vaan mä, vai liittyykö kaikkiin mun kesälomapuuhiin jotenkin raivo? Okei, satsaan eniten lintujen bongailuun. Se kaiketi rentouttaa.

Sinä?

Mitä sä meinaat tehdä kesällä? Mikä on sun ämpärilista? Meillä jokaisella on omat kiinnostuksen kohteet, mutta välillä on hyvä tehdä myös ihan uusia juttuja. Vinkkaa oma ideasi vaikkapa kommenttina, niin saadaan kaikki uusia ajatuksia kivaan kesätekemiseen!

Entä mikä meidän suunnitelmista kuulostaa parhaalta ja luuletko, että saadaan nää kaikki toteutettua? Laita vaikkappa meidän Insta-tili seurantaan ja kysele syksyllä todistusaineistoa suoritetuista suunnitelmista.

Eipä sitten muuta kuin tapahtumarikasta kesää kaikille!


Kirjoittaja:
Mikael
Kommentit: 0

Ihastumisen pimeämpi puoli

Kevät on ihastumisen aikaa <3 Se on aikaa jolloin ihmiset kömpivät esiin koloistaan, poistavat unihiekan umpeen muurautuneista silmistään, paljastavat kasvonsa ensi kertaa puoleen vuoteen poistaessaan päältään triplakerroksen villa- ja toppavaatteita ja näyttävät suorastaan kuin uudelleensyntyneiltä kevään kirkkaan auringonvalon ensipaisteessa. Tällöin asiat voivat saada hieman erilaisen perspektiivin ja tututkin asiat voivat näyttää uusilta, uudessa kevään valossa.  

Tähän uudelleensyntymiseen liittyy usein erittäin vahvoja tunteita ja nyt uppoudutaan hetkeksi ehkä niistä kaikkein vahvimpaan, oudoimpaan, parhaimpaan sekä samalla ehdottomasti pirullisimpaan tunteeseen, eli ihastumiseen! Ihastua voi oikeastaan koska vaan ja sen säännöt on meille hyvin epäselvät. Tunteet hyppii ja pomppii miten sattuu ja tämä osittain tekeekin siitä erityisen kiehtovaa.

Mutta meneekö ihastuminen aina kuten saduissa?  

Mitä tapahtuu, kun ihastuu

Kun ihastuminen tapahtuu, sen kyllä huomaa. Se harvemmin on mitään, mitä tarvitsee pitkään pohtia ”olenkohan minä ihastunut”. Toki ihastumisiakin on erilaisia. On pieniä ja ujoja ihastumisia, jolloin joutuu hieman tekemään ajatustyötä tunnistaakseen missä mennään ja olenko oikeasti ihastunut, vaiko vaan kiinnostunut.

Sitten on niitä ihastumisia, jotka riistävät yöunesi ja piinaavat elämääsi kummittelemalla ajatuksissasi noin joka toinen sekunti. Mitä hän tekee just nyt? Ajatteleekohan hän mua? Inhoaako hän mua? Oliko toi viesti nyt liikaa? Voi ei, mokasinko tän? Ihastuminen voi siis täydellisimmillään olla parasta ikinä ja pahimmillaan yhtä helvettiä. 

Ihastumisen vaiheet

Näkisin, että tämän parhaimmillaan rakkauteen johtavan tunteiden pyörremyräkän voisi jakaa ikään kuin kolmeen vaiheeseen; kiinnostuminen, ihastuminen ja rakastuminen. Klassisesti se varmaan meneekin juuri tuossa järjestyksessä. Kiinnostumista ei tule sekoittaa ihastumisen kanssa eikä ihastumista rakastumisen kanssa.

Itse koen, että rakastuminen on jotakin minkä saavuttaa vasta ajan ja ns. työn kautta, enkä todellakaan usko höpöhöpöön kuten rakkautta ensisilmäyksellä, pah! En myöskään usko ihastumiseen ensisilmäyksellä, pöh! Sen sijaan kyllä uskon, että henkilöstä voi ensisilmäyksellä kiinnostua erittäin paljon ja tämä voi tuntua ihastumiselta. Tai vähintäänkin hyvin nopeasti johtaa siihen. Jos totta puhutaan, niin en edes ole ihan varma missä näiden kahden raja tarkalleen menee. 

Täysin etsimättä mitään tapaat tyypin sun kaverin järkkäämissä bileissä. Hän hymyilee, heittää hyviä juttuja, on iloinen, aito, fiksu, hyvännäköinen ja täyttää kaikki ne muutkin pinnallisimmat kriteerit sun ”hyvä tyyppi” -listalta. Hänessä on sitä ”jotain”. Tajuamattakaan on ensimmäinen vaihe täyttynyt ja eräänlainen kiinnostus henkilöä kohtaan jo herännyt. Joissain ehkä hieman harvinaisemmissa tapauksissa tämän tunteen voi myös tulkita jo ihastukseksi.

Seuraavaksi saattaisit käydä juttelemassa henkilölle tai ehkä hän tulee sinun luoksesi. Puhutte niitä näitä ja huomaatkin, että teillä klikkaa. Kiinnostus sen kun kasvaa. Käyt välillä muualla juttelemassa muiden ihmisten kanssa, mutta mietit jo heti astuessasi huoneen ulkopuolelle että oispa kiva jatkaa jutustelua sen kyseisen tyypin kanssa.  

Ihanaa vai kamalaa?

Ihanaa, eikö vain? Mutta entäpä jos tilanne ei olekaan niin ruusuinen ja henkilö onkin varattu, juuri lähdössä vaihtoon vuodeksi, tai kas sinä oletkin varattu! Nämä on seikkoja jotka tekevät tästä ruusuisesta satupolusta hieman piikkisempää. Ihastumisessa onkin aika pitkälti kyse jännityksestä ja uuden tuntemisesta, jolloin ajatus kielletystä tai salatusta rakkaudesta usein kiehtoo. Tämä onkin se syy miksi ihastumista pääsee välillä tapahtumaan, vaikkei tällä kuvitteellisella rakkaustarinalla välttämättä olisikaan sen kummempaa tulevaisuutta. 

Ihastuminen on tunne, eli teoriassa sitä voi kyllä säädellä. Se ei vaan ikävä kyllä ole aina niin helppoa. Nämä voimakkaat ja lähes hallitsemattomat tuntemukset johtuvat kehon voimakkaasti vaihtuvista hormonitasoista ja ovat verrattavissa stressiin. Ihastuminen voi valvottaa, estää unen saamista ja kuluttaa kehostasi runsaasti energiaa. Kuten stressiäkin, ihastumista on eri tasoista, ja kohtuullisissa määrissä se potkii meitä mukavasti eteenpäin.

Pahimmillaan ihastuminen potkii meitä väärään suuntaan ja tekee elämisestä kurjan tuntuista. Kun ihastuminen ei johdakaan mihinkään, siitä seuraa yleensä sydänsuruja sekä pettymystä. Näitä opimme toki ajan kanssa hallitsemaan paremmin ja jokainen käsittelee niitä tietty omalla tavallaan.  Välillä ne voivat kuitenkin tuntua ylitsepääsemättömiltä.  

Ihastuminen ei ole huono asia, mutta sen eteenpäin vieminen saattaa joissain tapauksissa olla. Joskus viisain teko onkin olla tekemättä mitään. Se voi sattua, mutta siihen tottuu. Se toinen vaihtoehto saattaisi olla vieläkin kivuliaampi. Ei se pieni ihastus siellä elämisen taustalla välttämättä haitaksi ole, jos sen kanssa oppii olemaan. Tunteet eivät aina tiedä mikä sulle on kaikkein parasta. Sinä tiedät <3

Ihastukaa viisaasti ja harkiten ystävät hyvät!


Kirjoittaja:
Sebastian
Kommentit: 0

Sosiaalisen median vaikuttajat tupakkateollisuuden mainoskasvoina

Selaat instafeediä ja eteesi osuu kuva kaveriporukasta illanvietossa. Pöydän ääreen on kokoontunut iloisen näköisiä nuoria aikuisia pitämään hauskaa. Jos katsot kuvaa tarkemmin, saatat huomata, että parin kaverin sormissa savuaa rööki. Pöydällä on kännyköitä, juomalaseja ja tupakka-aski.

Jatkat feedin selaamista ja pysähdyt kuvaan, jossa nuori, kaunis nainen ottaa itsestään peiliselfietä kuntosalin pukuhuoneessa. Lyhyt, ohikiitävä pilkahdus terveellistä elämää viettävän naisen elämästä. Kuvan taustalla näkyy pukukaappi, jonka edessä penkillä on treenikassi, juomapullo ja nuuskakiekko.

Kolme kuvaa tupakan markkinoinnista somoessa.

Kieron arkista

Kuvat ovat aivan tavallisia, tavallisten nuorten ihmisten julkaisemia hetkiä elämästään. Arkea ja juhlaa. Juuri sellaisia, joihin törmäämme päivittäin eri somekanavilla. Kuvat eivät näytä olevan mitenkään erityisen harkittuja, sommiteltuja tai sliipattuja. Tai niin meidän annetaan ymmärtää.

Tosiasiassa molempia julkaisuja yhdistää se, että ne ovat kaukana tavallisesta. Ne ovat erittäin tarkkaan harkittuja. Kuvissa näkyvät nikotiinituotteet ovat huolellisesti sijoitettuja ja ne ovat itseasiassa julkaisujen pääviesti. Julkaisuajankohdat on tarkoin ajoitettu, että juuri sinä ja muut ikäisesi näkisivät ne.

Molemmat kuvat – kuten lukemattomat vastaavat julkaisut somessa, ovat maailman suurimpien tupakkayhtiöiden: Philip Morris Internationalin, British American Tobaccon, Japan Tobacco Internationalin ja Imperial Brandsin laittomia piilomainoksia. Kuvan julkaisija on siis saanut siitä korvauksen.

Miksi tupakkayhtiöt toimivat näin kierosti?

Matkustetaanpa hieman ajassa taakse päin. Tupakkayhtiöt ovat tienneet jo 1950-luvulta lähtien, että tupakka on vaarallista, aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja kuolemaan johtavia sairauksia. Ne pimittivät tietojaan, kunnes jäivät kiinni valehtelusta ja salailusta.

Samat yhtiöt ovat vuosikymmeniä vähätelleet tuotteidensa haittoja ja tuoneet markkinoille uusia, omien sanojensa mukaan haitattomampia nikotiinituotteita. Hyvä esimerkki tästä olivat kevytsavukkeet, jotka kuitenkin osoittautuivat yhtä haitallisiksi kuin muukin tupakka.

Jälleen kuluttajia vedätettiin.

Tänä päivänä tupakkateollisuus uskottelee edelleen, sädekehä kimaltaen, haluavansa tupakoinnin loppuvan maailmasta. Samaan aikaan se kuitenkin jatkaa myös perinteisen tupakan markkinointia, erityisesti kehitysmaissa. Tupakan lisäksi se yrittää myydä meille mm. nuuskaa, sähkösavukkeita ja muita ns. uuden sukupolven tuotteita, joita se väittää, yllätys yllätys – vähemmän haitallisiksi.

Kuulostaapa tutulta.

Miksi ne sitten tekee jotain näin pöljää?

Tupakkayhtiöillä on huolia. Isoja huolia. Niiden kassaan kyllä virtaa rahaa, mutta tupakointi vähenee ja lisäksi puolet kaikista tupakoijista kuolee ennen aikojaan tupakkasairauksiin. Rahavirtoja ylläpitävät asiakkaat uhkaavat siis loppua kesken ja tupakkayhtiöt tekevät kaikkensa saadakseen uusia, elämänmittaisia asiakkaita. Jo vuonna 1981 Philip Morris totesi, että ”tämän päivän nuori on huomisen potentiaalinen asiakas”.

Tupakkayhtiöt ovat aina ymmärtäneet vaikuttajien toteuttaman mielikuvamainonnan merkityksen myynnin lisäämiseksi. Marlboro-mies vetosi aikoinaan miehekkäisiin miehiin ja itsenäisyyttä janoavat femme fatalet raivasivat tilaa naisten oikeuksille savuke punattujen huulten välissä sauhuten. Philip Morris, yksi suurimmista tupakan valmistajista, teki yhteistyötä nuorten kanssa jo 1940-luvulla etsimällä vaikuttajia tyylitietoista collegeopiskelijoista, joita muut nuoret haluaisivat kopioida.

Toinen tupakkayhtiö, J.R.Reynolds, käytti termiä Trend Influence Marketing jo vuonna 1996 omassa markkinointisuunnitelmassaan, jossa se mainitsi perinteisten mainontakeinojen olevan tehottomia nykynuorten ostotottumuksiin vaikuttamisessa. Suoraa mainontaa vakuuttavampaa oli käyttää nuorten omia vertaisia, johon nuori kuluttajaa haluaa samaistua. Tavoitteena oli, että nuorelle kuluttajalle ei tulisi tunnetta, että häneen on vaikutettu markkinoinnin kautta.

Tupakkateollisuuden tavoite on myös tänä päivänä luoda tupakoinnista, höyryttelystä ja nuuskaamisesta trendikästä, seksikästä, hauskaa ja jotain sellaista, joka on osa tavoiteltavaa elämäntapaa, erityisesti nuorten silmissä. Homma ei ole ihan helppo. Vai mitä sanot siitä, että tupakkayhtiöiltä palkkaa saavien markkinointityyppien työtehtäviin kuuluu positiivisten mielikuvien liittäminen sairauksia ja kuolemaa aiheuttaviin tuotteisiin?

Tämähän on siis laitonta…

Koska tupakkatuotteiden mainonta on monissa maissa laitonta, on teollisuus ujuttanut lonkeronsa syvälle sosiaaliseen mediaan, tuonne piilomainonnan villiin viidakkoon, jossa sääntöjä kyllä on, mutta tupakkateollisuus vähät välittää niistä.

Taidokkaan vaikuttajamarkkinoinnin viesti uppoaa nuoreen seuraajaan kuin veitsi voihin. Siinä missä nelikymppinen seuraaja saattaa haistaa palaneen käryä piilomainontaa kohdatessaan, on 14-vuotias fani altis vaikutteille. Vaikuttajat ovat esikuvia, joilla on valtaa ja joiden elämäntapaa imitoidaan.

Tutkijat ovat penkoneet tupakkateollisuuden ja somevaikuttajien välisiä yhteistyökuvioita, paljastaneet julkisuuteen vuotaneita asiakirjoja ja haastatelleet somevaikuttajia, joille on maksettu yhteistyöstä. Tupakkateollisuuden brändilähettiläiksi on rekrytoitu nuoria, terveen, hyväkuntoisen ja menestyvän näköisiä vaikuttajia, joilla on tupakkateollisuuden tarpeisiin sopiva kohderyhmä ja laaja joukko seuraajia. Kuvissa ja videoissa on pitänyt näkyä mainostettava tupakkatuote luontevasti, osana vaikuttajan muuta sisältöä, eikä tupakkatuotteiden kuvalliset terveysvaroitukset ole saaneet olla näkyvissä.

Kaupallisesta yhteistyöstä kertovien hashtagien (#ad, #sponsored jne.) käyttö on ollut kiellettyä, mutta julkaisut ovat sisältäneet tarkoin ohjeistetut kampanjahashtagit, joita ei osata liittää mainostettavaan brändiin (esim. #lus, #NightHunters, #likeus_party ja #IDecideTo). Kampanjoihin on liitetty 123 erilaista hashtagia, jotka ovat saaneet Instagramissa ja Twitterissä yli 25 miljardia katselukertaa ympäri maailmaa.

Myöhemmin, yhteistöiden tultua ilmi, julkaisuja on poistettu.

Vastuunsa tunteva vaikuttaja ei lähde mukaan epäilyttäviin ja epäeettisiin yhteistöihin. Valitettavasti joidenkin moraalinen selkäranka taipuu ilmaisten tuotteiden tai rahatukun edessä, joten ole tarkkana. Älä niele kaikkea mitä sinulle yritetään syöttää somessa! Kyseenalaista, ole kriittinen, äläkä anna tupakkateollisuudelle edes pikkusormea, sillä se ei ole ystäväsi, joka välittää sinusta tai hyvinvoinnistasi. Se haluaa vain rahasi ja riippuvuutesi – niin kauan kuin elät.

Katso lisää, mistä tässä oikein on kyse. Kuvat samoilta sivuilta: https://www.takeapart.org/wheretheressmoke/


Kirjoittaja:
Katri
Kommentit: 0

Skinejä ja somaleja turpaan – Villi Itä (-Helsinki) #4

Vietin nuoruuteni pahamaineisen hämyisessä Itä-Helsingissä. Kaupungin vuokra-asuntojen ja Itäkeskuksen kauppakeskuksen varjoissa sattui aina välillä kaikenlaista. Joskus tapahtumat oli hauskoja, mutta joskus varsin surullisia ja jopa rikollisia. 

Itä-Helsingissä on asunut vuosien saatossa paljon eri kansalaisuuksiin kuuluvia ihmisiä. Alueella on paljon kaupungin vuokra-asuntoja, minkä vuoksi pakolaiset ja maahanmuuttajat ovat usein saaneet ensimmäisen asuntonsa Itä-Helsingistä. Valitettavan usein eri kulttuurien kohtaaminen voi johtaa yhteenottoihin ja joskus jopa suoraan väkivaltaan. 

Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt vihaa ja pelkoa, jota Suomessakin koetaan eri kulttuureista tulevia ihmisiä kohtaan. Myös nuoruudessani oli välillä ikävää katsella, kun Itäkeskuksen ympäristössä asuneet maahanmuuttajat, pääasiassa somalit, joutuivat päivästä toiseen kestämään kantasuomalaisten nimittelyä ja sadattelua. “Harmittomien huutelijoiden” lisäksi Itäkeskuksen alueella pyöri myös järjestäytyneempää porukkaa. Kaljupäitä ja pilottitakkeja näkyi välillä huolestuttavan paljon, vaikka junnuna en ehkä täysin tajunnut, mitä porukkaa kulmillamme pyöri. 

Eräänä päivänä koulussamme alkoi kiertämään huhu, että somalit ja skinit aikoivat ottaa yhteen oikein kunnolla. Erään toisen koulun pihalla kuulemma tapeltaisiin illalla heidän välillään. Asiasta ei tietenkään saisi kertoa eteenpäin, koska muuten paikalle tulisi poliiseja ja koko tappelu menisi sivu suun. Moni vannoi menevänsä paikalle katsomaan tappelua. Itse en oikein asiaa edes uskonut. Eihän sitä nyt kukaan lähtisi tappelemaan ihan vaan sen takia, että joku on vähän erilainen? 

Totuus on kuitenkin tarua karumpi. En edelleenkään tiedä, miksi joku koulustamme asiasta tiesi, mutta vuosi oli 1997 ja toukokuun iltana oikeasti tapeltiin. Ei kylläkään koulun pihalla, vaan jalkapallokentällä Kontulassa, jossa skinit ja somalit ottivat yhteen oikein kunnolla. En (tietenkään) itse ollut paikalla tai tiedä, mitä tarkemmin tapahtui, mutta uutisjuttuja illalta kyllä löytyy, jos haluaa etsiä. Seuraavana vuonna parikymmentä skiniä tuomittiin 8-11 vuoden ehdollisiin vankeustuomioihin kyseisen tappelun takia.  

Vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin on oikeastaan vähän vaikea käsittää, miten lähellä itse olin silmitöntä rasistista väkivaltaa nuorena. Itse en väkivaltaa kokenut, enkä missään vaiheessa edes sellaista pelännyt, ainakaan pakolaisten suunnalta. Mutta ne kaljupäät pilottitakkiset miehet kyllä pelottivat, vaikka en silloin täysin ymmärtänyt keitä he olivat. 

Ps. Tutkin tätä blogia kirjoittaessani vähän tapauksen taustoja ja varmistin monia yksityiskohtia, joita pikku Mikael ei varmasti kuullut tai tietänyt. Jos skinien sielunmaisema kiinnostaa, niin Ylen Elävästä arkistosta löytyy mielenkiintoinen dokumentti juurikin blogissa kertomastani porukasta ja osittain myös tapahtumista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/01/30/skinivalkoinen-suomi 


Kirjoittaja:
Mikael
Kommentit: 0