Tekijä: Minna

Onko rakkauden oltava tulista?

Seurustelin ekaa kertaa neljännellä luokalla. Tai sanotaanko ”seurustelin”. Mun pulpettiin oli laitettu Karvis-paperille kirjoitettu viesti:

”Hei c’moon, alatsä oleen mun kaa?”

Ja totta kai mä aloin. Emme puhuneet tän tyypin kanssa toisillemme, mutta vaihdoimme kirjeitä. Välitunnilla jalkapalloa pelatessa hän tönäisi mua. Ärsytti. Tönäisi uudestaan. Ärsytti vielä enemmän. Tönäisi vielä kerran, jolloin työnsin hänet käsillä pois mua tuuppimasta. Silloin hän sihisi mulle: ”Mulla on sulle kirje!!”

Neljä alakoululaista istumassa sohvalla vierekkäin toppatakit päällä.
Ensimmäinen seurusteluni päättyi kyyneliin.

Meidän seurustelumme kesti kaksi viikkoa. Kahden viikon jälkeen hän jätti mut kirjeellä. Muistan, kuinka itkin tapahtunutta. Saksin hänen kirjeensä ihan pieneksi silpuksi, hyvästi! En todella ollut hänen kaverinsa tämän jälkeen.

Miten sä oot työstänyt sun eroja? Kirjeen saksiminen silpuksi oli mun reaktio jätetyksi tulemiseen, eli pettymykseen. Ootko koskaan miettinyt sitä miksi toimit niin kuin toimit arjen eri tilanteissa? Tai että mistä olet poiminut tapasi käyttäytyä seurustellessa? Ootko ottanut oppia esimerkiksi vanhemmiltasi, vai onko tunneilmaisusi tiedostamatonta?

Mistä opit tapasi?

Leffoja katsoessani ja kavereiden seurustelua seuratessa on tullut nähtyä miten muut ratkovat ihmissuhteisiin liittyviä tilanteita. Keinoja on yhtä paljon kuin ihmisiä. Rakkaudella, välittämisellä, ymmärryksellä, kinaamalla, huutamalla, paiskomalla astioita, neuvottelemalla, uhkailemalla ja väkivallalla…

Mr. & Mrs. Smith -elokuvan juliste.
Bradin ja Angelinan rakkaus on kärsinyt sekä leffoissa että oikeussaleissa.

Omat suhteeni eivät totisesti ole muistuttanut Bradia ja Angelinaa Mr. & Mrs. Smith -leffassa, jossa heidän tehtäväksi koituu eliminoida oma aviopuoliso. Suhteeni ovat muistuttaneet ennemmin palohälytintä, joka pärähtää soimaan välillä itsekseen ilman täydellisen järkevää syytä. Oma tapani on ollut reagoida äänellä.

Nuorempana ihailin salaa tuollaista väkevää tunteiden ilmaisua. Riitoja selviteltiin leffoissa niin ihanan räiskyvällä tavalla. Erityisesti sellaiset kohtaukset, joissa paiskotaan tavaroita, huudetaan ja TODELLA tunnetaan ne raivon puuskat, ah. Se tuntui mielettömän intohimoiselta. Siinäpä vasta rakkaudenosoitus, kun on niin raivona, ettei tavarat pysy käsissä. Olisipa itselläkin semmoista.

Kun kirjoitan tämän tähän näytölle, ajatus tuntuu todella vieraalta. Tämän päivän tulkinta tällaisesta riitelystä on, että tämähän on väärin, ja tulisi todella punnita kannattaako tällaiseen suhteeseen jäädä, ja mitä tällaiselle reippaalle tunneilmaisulle on tehtävissä. Jos kykenee paiskomaan astioita, onko mahdollista, että joku kerta seinälle ei säry keramiikka, vaan ihminen?

Viranomaisten tietoon tulleen lähisuhdeväkivallan määrä kasvussa

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 viranomaisten tietoon tuli 10 600 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, mikä on 7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Viranomaisten tietoon tulleen lähisuhdeväkivallan määrä on siis kasvussa. Tarkoittaako tämä, että tapausten määrä on lisääntynyt vai että väkivaltatilainteisiin haetaan entistä enemmän ulkopuolista apua?

Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan 15–24-vuotiaista noin joka neljäs (27 %) oli kokenut jotakin fyysisen väkivallan muotoa vuoden aikana. (Lähisuhdeväkivalta 2019.)  

Se on tosi iso määrä. Lähisuhdeväkivaltaan on tarjolla apua sekä sen kohteeksi joutuvalle että tekijälle. Nyyti on kerännyt listan eri toimijoista, joilta saat apua.

Riitelyä on mahdollista opetella

Kaikilla voi joskus katketa pinna ja voi tehdä jotain hetken mielijohteesta, mutta uhkaava tunnelma ja toiminta ei kuulu pysyviin toimintatapoihin missään ihmissuhteissa. Tunteiden säätelyä voi onneksi opetella.

Olin aiemmin todella huono riitelijä. Äänekäs, sanoin ilkeitä asioita, ja hermostuin tosi helposti. Mun temperamentti ei oo kadonnut minnekään, joten otan kuumaa vieläkin kohtuullisen herkästi. Se mihin oon onneksi voinut vaikuttaa on, että mitä suustani tulee ulos.

En ajattele enää, että voin sanoa suoraan mitä mieltä olen. Jos se mitä olen sanomassa on loukkaavaa, niin se ei ole ookoo pullauttaa sitä ulos suusta. Nykyään mietin, että mikä toisen tekemisessä tai sanoissa mua kolhaisi, ja puhun siitä millaiset tunteet heräsi itselle. “Kun sanoit/teit näin, mulle tuli epävarma olo ettet enää välitä minusta, ja puolustauduin sanomalla sulle ilkeästi.”

En mä aina tässä onnistu, mutta yritän parhaani. Tää on parantanut riitatilanteita ihan älyttömästi. Suosittelen puhumaan miltä susta tuntuu, sen sijaan että haukut toista.

Turvallinen suhde kuuluu myös sulle

Koska viimeksi puhuit sun kumppanille, mikä on sopivaa käytöstä parisuhteessa? Millaiset jutut ovat sulle tärkeitä? Entä mitä ajattelet mustasukkaisuudesta tai kontrolloinnista – ihan yleisellä tasolla? Millainen käytös on okei erotessa tai riidellessä?

Seurusteluun liittyy tiukasti omat rajat – ja myös muiden. Toisen kunnioittaminen kuuluu tasavertaiseen seurusteluun.

Terkuin,
Minna

Ps. Tehtiin yhdessä Nuorten Exitin kanssa seurusteluvisa, jossa saa pallotella ajatuksiaan mitä seurusteluun kuuluu. Protip: pelaa visaa yhdessä sun rakkaan kanssa ja jutelkaa mitä mieltä ootte.

Mitä sun on syytä tietää nudeista

Nude, eli alastonkuva. Oon saanut kymmeniä dickpicejä elämäni aikana pyytämättä. Siis kuvia peniksistä. Tämä on liittynyt kohdallani nettideittailuun. Kun deittisovelluksesta siirrytään juttelemaan toiseen viestisovellukseen, silloin ollaan jo vaarallisilla vesillä. WhatsApp, Kik, Snapchat, Insta, Telegram jne. Ei siis ole sattumaa, että itse deittisovelluksista on siivottu pois mahdollisuus lähettää kuvia toiselle.

“Mitä hemmettiä sä teet?” Pyytäessäni selitystä kuvien lähettämiselle selitykset ovat olleet monipuolisia:”Se oli vahinko, piti lähettää oma kuva.” – Aivan varmasti. Yhtä tyyppiä ujostutti lähettää minulle kuva kasvoistaan, koska olin hänen mielestään muka niin upea. Mä oikein kannustin häntä, että turha huoli pois, saa lähettää kuvan pärstästä.

…Ja BOOM. – Sähköpostiin kolahti kuvia ja videoita, joissa keskustelukumppani koskettelee itseään katsellessaan mun kuviani. Näitä tilanteita riitti MONTA.

All the women in me are tired. (Nayyirah Waheed)

En halua saada kuvia sun…

Olin jossain vaiheessa niin vihainen tästä, että suunnittelin joskus pystyttäväni näyttelyn aiheesta. Näyttelyssä olisi eri ihmisten saamiin viesteihin perustuvia huoneita. Huoneissa esiintyisi aina se määrä sukuelimiä seinillä, joita henkilö on pyytämättä saanut. Jotkut huoneet ovat täynnä niitä, toiset tyhjiä – Jotkut ovat saaneet paljon nudeja, toiset eivät ollenkaan. Me jotka olemme saaneet niitä liikaa – ja vielä pyytämättä, tiedämme mistä puhumme.

Huomasin olevani deittaillessa etukäteen aggressiivinen jännittäessäni, että lähetetäänkö mulle taas ei-toivottuja kuvia. Saatoin sanoa numeroa vaihtaessa vähäsen vitsikkäästi, mutta silti painokkaasti kiertäen, että en halua kuvia kullista. Jos lähetät niitä, mä teen susta hakkelusta. En HALUA saada kuvia sukuelimestäsi. Ihan älytöntä, että se on niin tavallista, että täytyy erikseen kieltää.

Älä ymmärrä mua väärin, mun ei oo tarkoitus heristellä sormea kaikille nudeille. Minusta on aivan sama mitä kuvia lähetämme toisillemme, kunhan siihen on suostumus ja osapuolet ovat kyllin vanhoja. Se voi myös luoda sopivaa värinää tilanteeseen. Ilman suostumusta tää ei kuitenkaan ole ookoo. Jos viestin saaja on alle 16 vuotta, asia ei ole ollenkaan ookoo.

Mitä laki sanoo teemasta nude?

Lain mukaan on rikos laittaa alastonkuvia alle 16-vuotiaalle, mutta sitä vanhemmallekaan nudeja ei saa laittaa, jos hän ei niitä halua vastaanottaa. Alastonkuvia ei koskaan saa laittaa kysymättä. Yli 16-vuotiaalle nudejen laittaminen voi olla rikos, jos niitä laitetaan jatkuvasti kielloista huolimatta.

Huomaan, että mulla nousee kierrokset tätä kirjoittaessa. Suututtaa! Sen lisäksi, että alastonkuvia on lähetetty minulle, niin on niitä pyydetty takaisin.

Pistä pari kuvaa… laita mulle joku rohkee kuva, missä näkyy vähän enemmän, jos tajuut… vai häh, etkö uskalla… mun eksäki suostu pistään… Blokkaan, blokkaan, blokkaan.

Kirjaimia sekoitettuna valkoisella taustalla, keskellä sana ärsyttää.
Pyytämättä saadut kuvat sukuelimistä ärsyttää. Ihan syystä.

Aikuinen EI saa laittaa alle 16-vuotiaalle alastonkuvia. Itse asiassa aikuisella ei ole koskaan yhtäkään hyvää syytä laittaa nuorelle alastonkuvia. Alastonkuvien lähettäminen alle 16-vuotiaalle on rikos. Samalla tavalla kuin aikuinen ei saa harrastaa alle 16-vuotiaan kanssa seksiä, aikuinen ei myöskään saa laittaa alle 16-vuotiaalle alastonkuvia.

Jos aikuinen on perheenjäsen, muussa luottamuksellisessa suhteessa tai auktoriteettiasemassa, ikäraja on 18 vuotta. Esimerkiksi siis omat perheenjäsenet, opettaja tai valmentaja eivät saa laittaa alle 18-vuotiaalle kuvia jotka sisältävät alastomuutta.

Lyhyesti nudeista:

Saako aikuinen laittaa alle 16-vuotiaalle nuorelle alastonkuvia? – EI.

Saako sinulla olla alle 18-vuotiaasta nuoresta alastonkuvia puhelimessa? – EI.

Onko rikos laittaa pyytämättä yli 16-vuotiaalle alastonkuvia? – Saattaa olla, jos kuvat eivät ole haluttuja.

Saatko säilyttää puhelimessasi alle 18-vuotiaiden alastonkuvia? – Et koskaan.

Piste.

Kiitos, kun kuuntelit.

Ps. Testaa mitä tiedät alastonkuvien ja -videoiden lähettämisestä! Tehtiin tää visa yhdessä Sua varten somessa -jengin kanssa. Jos kohtaat häirintää somessa, laita heille yksäri.

Miksi me ollaan pilattu internet?

Oon aina viihtynyt keittiöpsykologiosastolla, ja tunteista sekä tutuista lätiseminen on tuntunut kutkuttavalta. Juorujen kuuleminen, niiden välittäminen ja (yli)analysointi on ollut aiemmin minulle ihan suurinta herkkua. En ole vaatinut itseltäni itsekritiikkiä näiden juoruilujen kohdalla, sillä en viihtymiseltäni edes ajatellut tässä olevan mitään ihmeellistä.

Lintu kakkaa ihmisen niskaan.
Mikä juoruilussa ja selän takana puhumisessa viehättää?

Käsi sydämellä – oletko koskaan itse juoruillut?

Jos vastaat ettet ole juoruillut, valehtelet. Erään tutkimuksen mukaan jokainen ihminen juoruaa noin 52 minuuttia päivässä. Juoruilulla tarkoitetaan sitä, että puhutaan jostain henkilöstä, joka ei ole paikalla. Kaikki juoruilu ei ole kielteistä, vaan on olemassa myös positiivista ja neutraalia juoruilua.

Juoruilun kohteena on useimmiten yhteiset tuttavat julkkisten sijaan. Se mistä juorutaan, on yleensä tuttujen toiminta sosiaalisissa tilanteissa.

Jodelin juorukanavat

Mitä ilmeisimmin tämä tutkimus ei ollut kuullut anonyymiin viestittelyyn perustuvasta Jodelista, jossa julkkiksista ja somevaikuttajista juoruaminen on jatkuvasti läsnä. Jodel sulki vuonna 2020 kaikki juoruiluun liittyvät kanavansa. Sen jälkeen siellä on ryhmittäydytty uusiksi juoruilemaan taitavammin blogi- ja julkkisjutut -kanavien alle. Kaikki tietävät, että alustalla on sääntö *positive vibes only*, mutta mitä kun ne negatiiviset ovat paljon kiinnostavampia?

Mä en oikein tiedä miksi seuraan muutamaa entistä juorukanavaa, nykyistä juttukanavaa, joissa ruoditaan vaikuttajien ja julkkisten valintoja, ulkomuotoa ja tekoja. Nyt ei puhuta siitä myönteisestä juoruilusta, vaan tuhoavasta. Tämä jaksaa ihmetyttää mua erityisesti siksi, koska tunnen pöyristyväni joka kerta, kun luen noita kirjoituksia.

Ihmisten puuhat kiinnostavat, vaikka mä en oikein tiedä kenestä puhutaan. Kuinka usein olenkaan käynyt tsekkaamassa itselleni vieraiden someprofiileja jonkinlaisen vahingoniloisen tunteen takia. Tunnen olevani jonkinlaista sisäpiiriä, kun tiedän mistä puhutaan, ja koen salaista paremmuutta, vaikka luonnollisesti tässä blogissa asiaa paheksun.

Vaikka en kommentoi inhottavasti ja osallistu keskusteluun, niin silti mä luen noita juoruja ja sitä kautta tuen kulttuuria. En ole siis millään tavalla syytön tähän ilmiöön.

Banaanille on annettu silmät auringonkukan siemenistä, jotta se näyttää hahmolta.
Lopeta juorukanavien seuraaminen. Syö mieluummin banaani.

Epäonnistuminen kiinnostaa

Mun mielessä pyörii kysymys, että ketä nämä tyypit ovat, jotka kerääntyvät pilkkaamaan ja löytämään kaikki mahdolliset kritisoitavat asiat jostain tyypistä, jonka tuntevat ainoastaan somen kautta?

Ikään kuin olisi tärkeää tietää, että joku on…

käsitellyt kuviaan liikaa,
ottanut liikaa täyteaineita,
quotannut jotain noloa,
tehnyt jotain yhteisön mukaan väärää
näyttänyt oudon jähmeältä videossa,
ollut liian kännissä,
eronnut, ihastunut, sekoillut…

Ei oo tärkeä tietää! Ilkeä juoruilu kertoo enemmän susta kuin juoruilun kohteena olevasta.

Miten meistä on kasvanut tällaisia raatilaisia? Jotain me tästä hyödytään, koska käytämme aikaamme muiden asioiden pyörittämiseen, itsemme niiden yläpuolelle nostaen, ilkeiden ajatusten viljelemiseen ja niiden toistamiseen päivästä toiseen. Sen lisäksi osallistumme pohdintakeskusteluihin aiheen ympäriltä. Tällä tavalla jää ainakin vähemmän aikaa omien valintojen yhtä täydelliseen analysointiin ja kriittiseen tarkasteluun (sarkasmia).

Annan kiitoksen itselleni tästä kirjoituksesta. Mä oon valmis lopettaman näiden kanavien seuraamisen. En halua tietää, eikä mun todella tarvitse.

Delete.

Päihteet ja liikenne vei multa tärkeitä ihmisiä

Mä tulen alueelta, jossa linja-autoja kulki kahdesti päivässä. Kouluun ja takaisin. Välimatkat olivat pitkät, ja iästä riippumatta niitä kuljettiin pyörällä, mopolla, traktorilla tai autolla. Liikenne oli aika rauhallista.

Tulen aikakaudelta, jolloin nuorten juominen oli reilusti nykyistä yleisempää. Vuonna 1995 kun olin 15-vuotias, olutta oli maistanut 13-vuotiaana tai sitä nuorempana pojista 69 % ja tytöistä 52 %. Vuonna 2015 vastaava osuus oli pojilla enää 29 % ja tytöillä 15 %.

Kaikki tiesivät, että liikenne ja päihteet on huono yhdistelmä, mutta silti sitä tapahtui. Liikenneonnettomuuksia tapahtui mun kotiseudulla niin usein, että muistan äitini päivitelleen sitä, kuinka me kylän nuoret olimme osallistuneet useampiin hautajaisiin kuin hän.

Tyypillistä oli, että kokoonnuttiin johonkin missä oli tarkoitus juoda, ja loppuillasta osa ihmetteli miten sieltä pääsisi kotiin humalassa. Mopolla ajamista pienessä maistissa ei juuri paheksuttu, vaikka sitä ei itse tehnytkään. Autolla ajamista humalassa paheksuttiin enemmän, mutta välimatkat ja tietynlainen salliva kulttuuri piti tätä tapaa yllä.

Syvän punaisia ruusuja ja valkoinen lilja haudalla.
Kukkia haudalle laskettuna.

Aamuöiset nopeuskisat ja alkoholi

Mulla on pari surullista tarinaa päihteistä liikenteessä. Muistan nämä tarkasti. Oli yksi tyyppi, joka oli hyvin pidetty, ja hänellä oli suuri kaveripiiri. Olin salaa ihastunut häneen, joten siksi tämä tapahtunut järkytti erityisen paljon.

Jossain järjestettiin tavanomaiset kotibileet, johon osallistui moni nuori. Aamuyöllä tämä tyyppi tajusi, että huomenna on äitienpäivä, eli on pakko lähteä ajamaan kotiin. Äiti suuttuisi ihan varmasti, jos häntä ei löytyisi aamulla kotoa sängystä. Auto, laskuhumala, rakkaus vauhtiin, aamuyön nopeuskisa kaverin kanssa ja ajovirhe. Tämä äitienpäivän aamu ei unohdu. Hautajaisissa oli kirkko täynnä surevia nuoria miettimässä, että mitä jos mitään tästä ei olisi tapahtunut. Jos hän olisi vaan…

Aika identtinen tapahtuma sattui mun lähisukulaiselle muutaman vuoden päästä juhannuksena. Sukulaiseni havahtui kavereidensa kanssa yöllä mökkibileiden loppupuolella siihen, että haluavat nukkua yönsä kotona tyttöystäviensä vieressä. Mönkijä, laskuhumala, rakkaus vauhtiin, aamuyön mutkat hiekkatiellä ja ajovirhe.

Muistan miltä tuntui kuulla ne sanat puhelimessa, että hän on kuollut. Huusin ja itkin, ettei tämä voi olla totta! Mä voin niin kuvitella sen tilanteen, vauhdin hurman, ja sitten täydellisen pimeyden. Kun mitään ei ole tehtävissä enää. Joka juhannus tää tulee mieleen ja tuntuu vaikealta.

Päihteet ja liikenne on surkea yhdistelmä

Päihteet ovat mukana joka kolmannessa kuolemaan johtavassa liikenneonnettomuudessa Suomessa. Aikaisemmin yleisin päihde oli alkoholi, mutta nyt huumeet ovat yhtä yleinen rattijuopumuksen syy.

Väestökyselyissä on näkynyt muutoksia suomalaisten asenteissa huumeita kohtaan: yhä useampi pitää huumekokeiluja suhteellisen vaarattomina. Huumeet ja liikenne on kuitenkin vaarallinen yhdistelmä.

Noin 30 alle 25-vuotiasta nuorta kuolee tieliikenneonnettomuuksissa vuosittain. Huumeet ovat mukana erityisesti nuorten ja työikäisten liikenneonnettomuuksissa.

Nuori mies ajaa sähköpotkulautaa reppu selässä.
Turussa tehdyn tutkimuksen mukaan sähköpotkulautojen onnettomuuksissa aiheutuu etenkin kasvotapaturmia. Tapaturmissa 90 % tapahtui päihtyneenä.

Valitse asenteesi etukäteen

Oma suhtautuminen liikenteeseen ja päihteisiin on asia mitä on syytä miettiä jo etukäteen. Onko näiden yhdistäminen sinusta ookoo vai ei? Onko okei juoda yksi juoma, vai onko sulla nollalinja kun oot liikenteessä pyörällä, skuutilla, säköpotkulaudalla, mönkijällä, mopolla, traktorilla tai autolla?

Miten toimisit, jos näkisit toisen lähtevän ajamaan humalassa tai huumeita käytettyään? Yrittäisitkö estää? Soittaisitko hätäkeskukseen? Mulle on helpompaa miettiä etukäteen omia asenteitani, jotta mun on helpompi toteuttaa niitä, kun joudun valintatilanteeseen.

On kiinnostavaa tutkailla millaisista kokemuksista ja ajatuksista suhtautuminen liikenneraittiuteen muodostuu. Mitä tulee päihtyneenä ajamiseen, voi olla vaikea paheksua jotain, jossa ei näytä päällisin puolin tapahtuvan mitään vaarallista. Mutta sitten voi olla se kerta, kun jotain ikävää sattuukin – ihan näiden samojen valintojen takia. Ajatteleekohan sitä samalla tavalla silloinkin? Että suhtautuu sallivasti päihteisiin liikenteessä? Epäilen.

Sulla on vastuu valinnoistasi

Meillä on vastuu omista valinnoistamme päihtyessämmekin. Jos lähdemme ulos juhlimaan, on yleensä oletuksena se, että jossain vaiheessa haluamme kotiin. Sen sijaan, että lähtisi ajamaan päihtyneenä, voi valita toisin. Soittaa kaverin, kotiväen tai taksin hakemaan, kävelee, käyttää julkisia tai jää yöksi.

Asioiden suunnittelu etukäteen kuuluu meidän vastuullemme. Mieti jo etukäteen, miten pääset illalla kotiin ja mitä se sinulta vaatii. Taksirahaa, ajokykyistä tuttua, juomatta jättämistä, hyviä kävelykenkiä vai bussikorttia?

Jos oot päihtynyt ja sun tarvitsisi päästä kotiin – jätä mieluummin sun kulkuväline paikoilleen ja pyydä kyyti kotiväeltä. Vaikka tää ajatus jännittäisi, he kyllä toipuvat siitä, että oot ollut päihtynyt. Liikenneonnettomuudesta ei välttämättä toivuta.

Pidä itsestäsi ja kavereistasi huolta.

Tää korona vie järjen!

Onhan tästä puhuttu vaikka kuinka paljon, että korona uuvuttaa. Syitä huoleen on niin monia, että niitä on vaikea luetella. Korona ei oo mikään reilu kaveri, vaan hyvin eriarvoistava sellainen. Tämä tauti ja sen lieveilmiöt eivät iske kaikkiin samanlaisella voimalla.

On vaikea eritellä, että onko oma yllättävän kuormittunut fiilis peräisin tästä perhanan koronasta, kevään liiallisesta valosta, omasta elämästä vai mistä. Läsnäolo vaatii pinnistelyä, ja koko ajan tuntuu joltain, kun kaikesta on tullut vähän vaikeampaa.

Korona syö motivaation

On vaikea keskittyä ja motivaatio on nollassa. Arki tuntuu raskaalta ja väsyttää. Ensin odottaa tosi paljon pääsevänsä lähiopetukseen, mutta nyt se ei tunnukaan kovin hyvältä. Kouluun meno ahdistaa, kun kaverit eivät ole osuneet samoille tunneille.

Tyhjä luokka, jossa on pulpetteja, mutta ei oppilaita.
Ahdistaa, ei ahdista. Ahdistaa, ei ahdista.

Eikä niitä omia koulukavereitaan oikeastaan edes kunnolla tunne, kun ei heitä näe. Kun ei oo mitään harrastuksiakaan, niin tulee selviydyttyä paljon itsekseen. Koulupäivät ovat vaan tylsiä ja pitkiä. Tulee istuttua koko päivän, eikä tule tehtyä mitään järkevää. Etäopiskelussa on helppo sluibata, eikä tule tehtyä riittävästi.

Etäkoulussa on helppo avata videoyhteys ja jatkaa unia. Ei osaa kokata ruokakassista saatuja ruokia, eikä jaksa lähteä koululle syömään. Ravinto alkaa olla hieman yksipuolista. Kun mieli seikkailee päivisin, on helppo jäädä jälkeen koulussa. Sitä paikatakseen tulee tehtyä läpi yön kestäviä läksymaratoneja. Eikä seuraavana päivänä jaksa keskittyä.

Korona uuvuttaa

Toisille etäopetus on suuri helpotus, toisille painajainen. Taustalla pyörivät perheenjäsenet häiritsevät keskittymistä, ja näytön välityksellä on vaikea innostua sisällöstä. Jollekin toiselle taas etäaika auttaa keskittymään, kun välillä voi venytellä ja tehdä nopeasti välipalan itselleen.

Päässä pyörii ajatuksia. Valmistunko ajoissa? Kauanko tämä kestää? Mistä mä saan rahaa? Miten mun perhe pärjää? Tulenko mä ikinä löytämään töitä mistään? Kuumottaa, että olenko mä tulevaisuudessa kilpailukykyinen työntekijä.

Opettajat eivät pysty keskittymään oikein kumpaankaan – etä- tai lähiopetukseen. Säädetään tekniikan kanssa, ja opettaja toistaa asioita kuin papukaija. Koulukaverit ahdistuvat ja masentuu silmissä. Koulun käytävälle on kirjoitettu kuinka voisi tappaa itsensä.

Miten selvitä ahdingosta?

Ihminen muodostaa käsistään sydämen muotoisen eleen.
Nyt tarvitaan jotain muuta kuin sydänemojeita ja jaksuhaleja.

Paukkuuko ensimmäisenä mielenterveys vai popcornit? En *ittu tiiä. Tätä loppukiriä on jo vedetty tässä hyvä tovi. Kysyin yhdeltä koronatutkijalta, että mitä kannustavaa haluaisit sanoa tässä vaiheessa nuorille. Hänen piti miettiä vastaustaan, koska tarpeet ja toiveet ovat tosi erilaisia nuorten kesken, kuten yllä voi huomata.

Jos jotain, niin ainakin sitä, että täytyy tarjota jotain muuta kuin naiivia sympatiaa. Ei jaksuhaleilla kauan eletä. Toivotus ”koita kestää” ei tarjoa sellaista lohtua mitä nyt kaivataan. Puhuttaisiin mieluummin siitä, että onko mahdollista saada joustoa opintotukiin, sakkaaviin opintoihin ja muuhun mikä painaa.

Älä toivota sikana tsemppiiiiii, vaan sano että ongelmat on kuultu ja ne noteerataan. Kädenlämpöinen ”kyllä se siitä” -toivotus ei oo mitään konkreettista.

Minna

Ps. Kun tarviit jonkun jolle purkaa tän kaiken etänä [sic] on Sekasin-chat sua varten.