Päihteet ja liikenne vei multa tärkeitä ihmisiä

Mä tulen alueelta, jossa linja-autoja kulki kahdesti päivässä. Kouluun ja takaisin. Välimatkat olivat pitkät, ja iästä riippumatta niitä kuljettiin pyörällä, mopolla, traktorilla tai autolla. Liikenne oli aika rauhallista.

Tulen aikakaudelta, jolloin nuorten juominen oli reilusti nykyistä yleisempää. Vuonna 1995 kun olin 15-vuotias, olutta oli maistanut 13-vuotiaana tai sitä nuorempana pojista 69 % ja tytöistä 52 %. Vuonna 2015 vastaava osuus oli pojilla enää 29 % ja tytöillä 15 %.

Kaikki tiesivät, että liikenne ja päihteet on huono yhdistelmä, mutta silti sitä tapahtui. Liikenneonnettomuuksia tapahtui mun kotiseudulla niin usein, että muistan äitini päivitelleen sitä, kuinka me kylän nuoret olimme osallistuneet useampiin hautajaisiin kuin hän.

Tyypillistä oli, että kokoonnuttiin johonkin missä oli tarkoitus juoda, ja loppuillasta osa ihmetteli miten sieltä pääsisi kotiin humalassa. Mopolla ajamista pienessä maistissa ei juuri paheksuttu, vaikka sitä ei itse tehnytkään. Autolla ajamista humalassa paheksuttiin enemmän, mutta välimatkat ja tietynlainen salliva kulttuuri piti tätä tapaa yllä.

Syvän punaisia ruusuja ja valkoinen lilja haudalla.
Kukkia haudalle laskettuna.

Aamuöiset nopeuskisat ja alkoholi

Mulla on pari surullista tarinaa päihteistä liikenteessä. Muistan nämä tarkasti. Oli yksi tyyppi, joka oli hyvin pidetty, ja hänellä oli suuri kaveripiiri. Olin salaa ihastunut häneen, joten siksi tämä tapahtunut järkytti erityisen paljon.

Jossain järjestettiin tavanomaiset kotibileet, johon osallistui moni nuori. Aamuyöllä tämä tyyppi tajusi, että huomenna on äitienpäivä, eli on pakko lähteä ajamaan kotiin. Äiti suuttuisi ihan varmasti, jos häntä ei löytyisi aamulla kotoa sängystä. Auto, laskuhumala, rakkaus vauhtiin, aamuyön nopeuskisa kaverin kanssa ja ajovirhe. Tämä äitienpäivän aamu ei unohdu. Hautajaisissa oli kirkko täynnä surevia nuoria miettimässä, että mitä jos mitään tästä ei olisi tapahtunut. Jos hän olisi vaan…

Aika identtinen tapahtuma sattui mun lähisukulaiselle muutaman vuoden päästä juhannuksena. Sukulaiseni havahtui kavereidensa kanssa yöllä mökkibileiden loppupuolella siihen, että haluavat nukkua yönsä kotona tyttöystäviensä vieressä. Mönkijä, laskuhumala, rakkaus vauhtiin, aamuyön mutkat hiekkatiellä ja ajovirhe.

Muistan miltä tuntui kuulla ne sanat puhelimessa, että hän on kuollut. Huusin ja itkin, ettei tämä voi olla totta! Mä voin niin kuvitella sen tilanteen, vauhdin hurman, ja sitten täydellisen pimeyden. Kun mitään ei ole tehtävissä enää. Joka juhannus tää tulee mieleen ja tuntuu vaikealta.

Päihteet ja liikenne on surkea yhdistelmä

Päihteet ovat mukana joka kolmannessa kuolemaan johtavassa liikenneonnettomuudessa Suomessa. Aikaisemmin yleisin päihde oli alkoholi, mutta nyt huumeet ovat yhtä yleinen rattijuopumuksen syy.

Väestökyselyissä on näkynyt muutoksia suomalaisten asenteissa huumeita kohtaan: yhä useampi pitää huumekokeiluja suhteellisen vaarattomina. Huumeet ja liikenne on kuitenkin vaarallinen yhdistelmä.

Noin 30 alle 25-vuotiasta nuorta kuolee tieliikenneonnettomuuksissa vuosittain. Huumeet ovat mukana erityisesti nuorten ja työikäisten liikenneonnettomuuksissa.

Nuori mies ajaa sähköpotkulautaa reppu selässä.
Turussa tehdyn tutkimuksen mukaan sähköpotkulautojen onnettomuuksissa aiheutuu etenkin kasvotapaturmia. Tapaturmissa 90 % tapahtui päihtyneenä.

Valitse asenteesi etukäteen

Oma suhtautuminen liikenteeseen ja päihteisiin on asia mitä on syytä miettiä jo etukäteen. Onko näiden yhdistäminen sinusta ookoo vai ei? Onko okei juoda yksi juoma, vai onko sulla nollalinja kun oot liikenteessä pyörällä, skuutilla, säköpotkulaudalla, mönkijällä, mopolla, traktorilla tai autolla?

Miten toimisit, jos näkisit toisen lähtevän ajamaan humalassa tai huumeita käytettyään? Yrittäisitkö estää? Soittaisitko hätäkeskukseen? Mulle on helpompaa miettiä etukäteen omia asenteitani, jotta mun on helpompi toteuttaa niitä, kun joudun valintatilanteeseen.

On kiinnostavaa tutkailla millaisista kokemuksista ja ajatuksista suhtautuminen liikenneraittiuteen muodostuu. Mitä tulee päihtyneenä ajamiseen, voi olla vaikea paheksua jotain, jossa ei näytä päällisin puolin tapahtuvan mitään vaarallista. Mutta sitten voi olla se kerta, kun jotain ikävää sattuukin – ihan näiden samojen valintojen takia. Ajatteleekohan sitä samalla tavalla silloinkin? Että suhtautuu sallivasti päihteisiin liikenteessä? Epäilen.

Sulla on vastuu valinnoistasi

Meillä on vastuu omista valinnoistamme päihtyessämmekin. Jos lähdemme ulos juhlimaan, on yleensä oletuksena se, että jossain vaiheessa haluamme kotiin. Sen sijaan, että lähtisi ajamaan päihtyneenä, voi valita toisin. Soittaa kaverin, kotiväen tai taksin hakemaan, kävelee, käyttää julkisia tai jää yöksi.

Asioiden suunnittelu etukäteen kuuluu meidän vastuullemme. Mieti jo etukäteen, miten pääset illalla kotiin ja mitä se sinulta vaatii. Taksirahaa, ajokykyistä tuttua, juomatta jättämistä, hyviä kävelykenkiä vai bussikorttia?

Jos oot päihtynyt ja sun tarvitsisi päästä kotiin – jätä mieluummin sun kulkuväline paikoilleen ja pyydä kyyti kotiväeltä. Vaikka tää ajatus jännittäisi, he kyllä toipuvat siitä, että oot ollut päihtynyt. Liikenneonnettomuudesta ei välttämättä toivuta.

Pidä itsestäsi ja kavereistasi huolta.

Tää korona vie järjen!

Onhan tästä puhuttu vaikka kuinka paljon, että korona uuvuttaa. Syitä huoleen on niin monia, että niitä on vaikea luetella. Korona ei oo mikään reilu kaveri, vaan hyvin eriarvoistava sellainen. Tämä tauti ja sen lieveilmiöt eivät iske kaikkiin samanlaisella voimalla.

On vaikea eritellä, että onko oma yllättävän kuormittunut fiilis peräisin tästä perhanan koronasta, kevään liiallisesta valosta, omasta elämästä vai mistä. Läsnäolo vaatii pinnistelyä, ja koko ajan tuntuu joltain, kun kaikesta on tullut vähän vaikeampaa.

Korona syö motivaation

On vaikea keskittyä ja motivaatio on nollassa. Arki tuntuu raskaalta ja väsyttää. Ensin odottaa tosi paljon pääsevänsä lähiopetukseen, mutta nyt se ei tunnukaan kovin hyvältä. Kouluun meno ahdistaa, kun kaverit eivät ole osuneet samoille tunneille.

Tyhjä luokka, jossa on pulpetteja, mutta ei oppilaita.
Ahdistaa, ei ahdista. Ahdistaa, ei ahdista.

Eikä niitä omia koulukavereitaan oikeastaan edes kunnolla tunne, kun ei heitä näe. Kun ei oo mitään harrastuksiakaan, niin tulee selviydyttyä paljon itsekseen. Koulupäivät ovat vaan tylsiä ja pitkiä. Tulee istuttua koko päivän, eikä tule tehtyä mitään järkevää. Etäopiskelussa on helppo sluibata, eikä tule tehtyä riittävästi.

Etäkoulussa on helppo avata videoyhteys ja jatkaa unia. Ei osaa kokata ruokakassista saatuja ruokia, eikä jaksa lähteä koululle syömään. Ravinto alkaa olla hieman yksipuolista. Kun mieli seikkailee päivisin, on helppo jäädä jälkeen koulussa. Sitä paikatakseen tulee tehtyä läpi yön kestäviä läksymaratoneja. Eikä seuraavana päivänä jaksa keskittyä.

Korona uuvuttaa

Toisille etäopetus on suuri helpotus, toisille painajainen. Taustalla pyörivät perheenjäsenet häiritsevät keskittymistä, ja näytön välityksellä on vaikea innostua sisällöstä. Jollekin toiselle taas etäaika auttaa keskittymään, kun välillä voi venytellä ja tehdä nopeasti välipalan itselleen.

Päässä pyörii ajatuksia. Valmistunko ajoissa? Kauanko tämä kestää? Mistä mä saan rahaa? Miten mun perhe pärjää? Tulenko mä ikinä löytämään töitä mistään? Kuumottaa, että olenko mä tulevaisuudessa kilpailukykyinen työntekijä.

Opettajat eivät pysty keskittymään oikein kumpaankaan – etä- tai lähiopetukseen. Säädetään tekniikan kanssa, ja opettaja toistaa asioita kuin papukaija. Koulukaverit ahdistuvat ja masentuu silmissä. Koulun käytävälle on kirjoitettu kuinka voisi tappaa itsensä.

Miten selvitä ahdingosta?

Ihminen muodostaa käsistään sydämen muotoisen eleen.
Nyt tarvitaan jotain muuta kuin sydänemojeita ja jaksuhaleja.

Paukkuuko ensimmäisenä mielenterveys vai popcornit? En *ittu tiiä. Tätä loppukiriä on jo vedetty tässä hyvä tovi. Kysyin yhdeltä koronatutkijalta, että mitä kannustavaa haluaisit sanoa tässä vaiheessa nuorille. Hänen piti miettiä vastaustaan, koska tarpeet ja toiveet ovat tosi erilaisia nuorten kesken, kuten yllä voi huomata.

Jos jotain, niin ainakin sitä, että täytyy tarjota jotain muuta kuin naiivia sympatiaa. Ei jaksuhaleilla kauan eletä. Toivotus ”koita kestää” ei tarjoa sellaista lohtua mitä nyt kaivataan. Puhuttaisiin mieluummin siitä, että onko mahdollista saada joustoa opintotukiin, sakkaaviin opintoihin ja muuhun mikä painaa.

Älä toivota sikana tsemppiiiiii, vaan sano että ongelmat on kuultu ja ne noteerataan. Kädenlämpöinen ”kyllä se siitä” -toivotus ei oo mitään konkreettista.

Minna

Ps. Kun tarviit jonkun jolle purkaa tän kaiken etänä [sic] on Sekasin-chat sua varten.

Miksi on niin vaikea hakea apua mielenterveysongelmiin?

Mä oon ollut se tyyppi, joka on aina ollut muiden apuna. Aivan liikaakin. Jopa niin paljon, että jo odotin muiden rajoittavan mun auttamishalua. Lopulta suutuin sisimmässäni siitä, kuinka ihmiset kehtasivat toistuvasti vastaanottaa tarjoamaani apua. Kuulit oikein. Mun mielessä toisen olisi pitänyt tajuta vastaanottaneensa jo aivan tarpeeksi sitä apua, mitä olin jalomielisesti tarjonnut. Ei se ollutkaan minulta ihan niin jaloa, kun näin jälkeenpäin mietin.

En oo vielä varma, että ymmärrätkö kuinka avulias olin. Yhtenä kesänä mulla oli viidet avaimet eri kavereille, joiden asioita hoidin. Luvalla sanoen, v*ttu että v*tutti.

Olen saanut monta pyyntöä, jossa on sanottu, että en kehtaa kysyä muilta, siksi pyydän sua. Mä en ole oikein varma siitä miten tällainen pohjustus tulisi ymmärtää.

Ehkä siten, että olen niin läheinen, että minulta uskalletaan pyytää apua? Minun edessäni kehtaan pyytää tätäkin? Omassa mielessäni ajattelin, että en ole arvoasteikossa ihan niin merkittävä, että minulta uskalletaan toistuvasti kysyä tekemään tällaisia (paska)nakkeja, mitä ei a-listan ystäviltä kehtaa pyytää.

Eihän tässä mitään järkeä ollut. Oli sanomattakin selvää, että mä olin se, jonka kuului muuttua.

Ja muutuinkin. Keksin silloin sanonnan, että auta sen verran, ettei se tee sua katkeraksi. Mulle tämä oli hyvä oivallus, ja olen välttynyt aiemmilta suuttumuksilta, kun olen osannut asettaa itselleni ja auttamiselleni terveemmät rajat.

Kirjoittaja Minna kissansa kanssa yhteiskuvassa.
Yksi mun parhaista tukijoista on kissani, joka on maannut vierelläni kuuntelemassa kaikki itkut.

Suutarin lapsilla ei ole…

Siihen nähden miten paljon mä oon tuputtanut omaa apuani muille, on mun ollut vastaavasti vaikea vastaanottaa apua itse. Kun ystäväni on tarjoutunut käymään kaupassa puolestani ollessani kipeä, se on tuntunut vaikealta. Ei mun takia tarvitse! Kyllä mä pärjään. Saan hoidettua itse. Tästä on sulle turhaa vaivaa!

Yhden lajin ennätys oli se, kun sain ruokamyrkytyksen. En silloinkaan ajatellut, että olisi järkevää vastaanottaa apua. Sen sijaan piirsin mieleeni kartan siitä missä lähikortteleiden vessat sijaitsevat, ja lähdin nopeasti käymään hakemassa elektrolyyttijuomaa apteekista ja mustikkakeittoa ruokakaupasta. Onneksi olin muistellut lähikorttelin avoimet vessat, sille tiedolle oli nimittäin käyttöä.

Miten onkaan helppo neuvoa muita?

Silloin, kun en ole auttanut ystäviäni jossain käytännön asioissa, olen auttanut kuuntelemalla huolia. Olen kannustanut kavereita, joilla on mielenterveysongelmia, tietenkin hakemaan apua lääkäristä, koska sehän on fiksua. On helpompaa nähdä asioita etäältä kuin silloin, kun on lähellä. Tapaan sanoa, että on helppo ratkoa muiden ongelmia omalla kapasiteetillaan.

En meinaa kehtaa sanoa, kuinka hankalaa mun on ollut myöntää tarvitsevani apua, kun kyseessä on ollut oma pää. Mieleni saadessa kolhuja, olen valinnut kehittää omaa itseterapointitaitoani ja jauhanut asiasta kavereiden kanssa ennemmin kuin mennyt lääkäriin. Se on tuntunut harmittomalta.

Pino mielenterveyttä tukevia kirjoja.
Olen lukenut elämäni aikana kaikenlaista tietoa mielenterveydestä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten tarvitsisi ongelmiini ulkopuolista apua.

Miksi kaveri on helpompi ohjata lääkäriin kuin itsensä? Mikä avun hakemisessa niin pelottaa? Jos jalka on kipeä, on itsestään selvää mennä lääkäriin.

Olen jutellut satojen nuorten kanssa avun hakemisesta Sekasin-chatissa, ja eniten sen vaikeudesta. Olen silmät loistaen ja näppis sauhuten kertonut miten upeaa on saada apua omaan tilanteeseen. Siitä, kuinka tunteet eivät ole pysyviä. Tunteet liikkuvat, ne tukalimmatkin! Avun pariin noin vaan!

Sanoma on hyvä. Minulta löytyy tosi paljon ymmärrystä sille, että avun hakeminen on matka. Kun riittävän monesti saa kuulla myönteistä puhetta ja motivointia asian ympäriltä, saa se lopulta varaamaan sen ajan. Kaikista pahinta on mielestäni se ajanjakso ennen kuin rohkaistuu tekemään ajanvarauksen ja saapuu odotusaulaan. Vatsaa vääntää, mieleen tulee erilaisia pelkoja ja tekee vaan mieli pärjätä itse.

Avun hakemista mielen ongelmiin on jarruttanut kohdallani eniten pään sisäinen vähättely, pelko ja epävarmuus.

Ei tämä nyt varmaankaan omalla kohdalla ole niin paha tilanne? Oon ennenkin osannut ajatella asiat kohdilleen. Olkoonkin, että iltaisin vähän itkettää ja öisin nukuttaa huonosti. Aamuisin tuntuu siltä kuin olisin jäänyt jyrän alle, päivisin saan nieleskellä kyyneliä ja olen koko ajan herkillä. Entä mitä muut tästä ajattelee? Itsensä johtamisen taitoakin aina niin kehutaan, että sellaista pitäisi olla, ja eihän mulla oo, jos mä voin huonosti. Varmaan tää menee ohi. Kyllä tää tästä.”

On vaikea olla tuntematta tätä kaikkea epäonnistumisena, kun en ole ajoissa osannut painaa jarrua ja hakenut apua. Ja sitten yrittää pärjätä vielä vähän lisää.

Kaveri vai ammattilainen?

Huomaan rakentaneeni identiteettini paljolti auttajan roolin varaan. Oma tulkintani on ollut sellainen, että ystäväni ovat vuosien aikana kantaneet minulle ison vuoren verran huoliaan, ja mä olen ollut heitä varten, enemmän kuin he minulle. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi itse kuormittanut ystäviäni ongelmillani myös.

Kun oli mun aika sairastua, tuntui nololta olla se, joka tarvitsee apua mielenterveyteensä. Kun minähän olin se, joka osasi auttaa, ja joka oli hankkinut keittiöpsykologikoulutuksen sisustusmessuilta.

Jossain vaiheessa tällainen kaverituki alkoi kääntyä itseään vastaan. Ei ole mikään tähtihetki tajuta, että omien asioiden purkaminen kaverille kuluttaa myös hänen jaksamistaan. Huolimatta siitä miten perehtyneitä olemme mielenterveyteen liittyviin asioihin, on eri asia puhua siitä ulkopuoliselle ammattilaiselle.

Olen itse ollut uupunut ja ärsyyntynyt kuuntelemaan omien ystävien huolia, kun ne junnaavat paikallaan. Ja kuten aiemmin jo sanoin, omalla kapasiteetilla nämä asiat ratkaistaisiin helposti, joten on ollut helppo turhautua kuuntelemaan kaveria. Olen vienyt asiaan väsymistäni eteenpäin vielä toiselle ystävälle, joka on joutunut kuuntelemaan purkautumistani kaverin kaverista. Tämä kertoo myös siitä, miksi on tärkeä hakea apua ammattilaiselta – jotta ystävyys säilyisi ystävyytenä, eikä väljähtyisi väsymiseen.

On tervettä, että se ajatus itsestäni mahtavana auttajana on saanut kolhun. Jos jotain, niin olen huomannut, ettei minulla ole varaa olla sellainen päsmäri suhteessa ystäviini, vaan tasavertainen ja yhtä lailla sekasin kuin kaikki muutkin. Jokainen meistä on sitä välillä.

Hae apua sitten joskus. Lakkaa kääntämästä itseapuoppaiden sivuja ja kuormittamasta kavereita. Se kannattaa, vaikka tuntuu kaikkein huonoimmalta vaihtoehdolta ja pelottaa. Ehkä tähän voisi muokata sitä mun sanontaa ”Auta sen verran, ettei se tee sua katkeraksi” muotoon ”Auta itseäsi sen verran, ettei se tee muita katkeraksi”.

Niin minäkin tein,

Minna

Vinkkejä kesätyön hakuun

Oh shit, mun piti kirjoittaa tää blogi valmiiksi jo aiemmin. Mulla on muitakin tehtäviä, jotka ovat jo myöhässä. Tää viikko on ollut sellainen, että nyt ei oikein lähde. Eikä ole ainoita viikkoja, kun tuntuu että juoksen koko ajan eri aikatauluista jäljessä. Tää blogi sopii sulle, joka kokee kesätyön hakemisen hankalaksi.

Kuulin Opetushallituksen luomista osaamiskorteista, joihin on koottu arvioita siitä mitä tulevaisuuden työelämässä tulee osata. Ajanhallintataidot ovat näistä yksi, joka ainakin vaatii panostamista itsellä, kun tarkastelen omaa viikon suoritustani.  

Opetushallituksen sivulta kuvakaappaus, jossa esitellään yhteiset osaamis- ja koulutustarvekortit. Käytä näytä hyödyksi kesätyön haussa.
Yhteiset osaamis- ja koulutustarvekortit

Kasvavien osaamistarpeiden listat ovat pitkät kaikilla aloilla. Suosittelen tutustumaan millaisiin taitoihin olisi syytä kiinnittää huomiota, eikä vähintään nyt kun on aika hakea kesätöitä.

Moni tulevaisuuden osaamistarve liittyy omalla alallani digitaalisiin taitoihin, mutta on siellä tarvelistalla paljon pehmeitäkin arvoja. Sosiaaliset taidot, ammattieettinen osaaminen, luovuus, joustavuus, oppiskyky ja monitaitoisuus kuuluu tärkeimpiin sosiaalialan osaamistarpeisiin.

Sosiaalipalveluiden kasvavat osaamistarpeet, yleinen osaaminen ja työelämätaidot sekä perusdigitaidot on koottu listaksi, joka löytyy kokonaisuudessaan Opetushallituksen sivulta. www.oph.fi. Näiden läpikäyminen voi hyödyttää kun on aika hakea kesätyötä.

Mulle herää tästä listasta sellainen ajatus, että monia asioita tulee opittua omassa arjessaan, riippuen omista kiinnostuksen kohteista. Ja tää onkin mielestäni aika kaksijakoinen asia – saammeko käyttää työssämme aikaa erilaisten asioiden opetteluun, vai oletetaanko ja odotetaan, että olet aktiivinen omalla vapaa-ajallasikin?

Haetaan superihmistä töihin

Välillä työpaikkailmoituksia lukiessa herää kysymys, että millainen superihminen tarvitaan, jotta olisi kyllin hyvä työtehtävään. Työnantajillakin saattaa hämärtyä käsitys siitä mikä on yhden ihmisen työ. Saatetaan vaatia samoja taitoja uudelta työntekijältä kuin esimerkiksi lähtevältä työntekijältä.

Kaupungit ja kunnat saattavat tarjota helpotusta kesätyön löytämiseen erilaisten kesäseteleiden avulla.
 Jos haluat kysyä jotain kesätöistä, laita oma kysymyksesi www.buenotalk.fi/kYSy
Kaupungit ja kunnat saattavat tarjota helpotusta kesätyön löytämiseen erilaisten kesäseteleiden avulla.
Jos haluat kysyä jotain kesätöistä, laita oma kysymyksesi www.buenotalk.fi/kYSy

Jos vertaan omaa osaamistani nyt siihen hetkeen, kun tulin EHYTiin töihin – olen täysin eri osaaja. 12 vuodessa oppii useita eri ammatteja tekemällä, kun suhtautuu uuden opetteluun osaksi työtäni. Kun aloitin työt, mun tehtävänäni oli jutella nuorten elämään koskevia asioita Habbossa, Demi.fi:ssä ja Irc-Galleriassa. Tämän lisäksi keksimme kysymyksiä päihdeteemaisiin visoihin. Sillä tavalla viikot kuluivat.

Nykyistä työtehtävääni kuvaisin termillä yhden henkilön mainos- ja viestintätoimisto, eikä sitä voi juuri verrata 10 vuoden takaiseen aikaan. Somen kehittyminen muutti työtehtävät. Muutos on mielestäni hyvä. Mun on vaikea uskoa motivaationi säilyneen, jos työni olisi pysynyt samana. Oli syytäkin uudistua.

Vinkit kesätyön hakuun

Nyt kun on aika hakea kesätöitä, on hyvä ruveta miettimään mitä kaikkia taitoja sulla onkaan ehtinyt syntyä koulun lisäksi vapaa-ajan harrastuksista. Voit pohtia millaisia valmiuksia ne ovat sinulle antanut. Käy kurkkaamassa noita osaamiskortteja ja inspiroidu niistä.

Tsekkaa hakemasi alan osaamistarpeita ja mieti ovatko jotkut niistä sellaisia joista sulla on kertynyt omassa arjessasi osaamista. Kerro niistä mahdolliselle työnantajalle.

Jos sulla ei ole työkokemusta ennestään, voit pohtia olisiko sulle kehittynyt tiedonhakutaito tehdessäsi koulutehtäviä, luovuus lisääntynyt harrastuksissa, tai onko esiintymistaitosi parantunut TikTokin päivittämisen myötä? Tiedonhakutaito, luovuus ja esiintymistaito on osaamiskorttienkin mukaan plussaa kun haet töihin sosiaalialalle.

Harrastuneisuus ja kiinnostus uuteen on ehdottomasti satsaus tulevaisuuden työelämään! 😊

Terkuin,
Minna

30 asiaa, jotka alkoi ärsyttää, kun alkoholi astui kehiin

Alkoholi. Mä en aina ole ajatellut susta näin. En ihan muista milloin mua alkoi häiritä sekä oma että muiden käyttäytyminen juodessa. Tässä lista asioista, jotka alkoi alkoholia käyttäessäni ärsyttää.

Top 30 -alkoholiärsytykset

Henkilö pitää kiinni kädellään lonkerotuopista diskon valossa.
Ärsyttääkö alkoholi, tai haluatko kysyä jotain päihteistä? Jätä meille kysymys www.buenotalk.fi/kysy, niin vastataan sulle.
  1. Ärsytti, kun omat sanat takelteli. Myös muiden horinat. (Koita sanoa ”takelteli” kännissä.)
  2. Ärsytti, kun joku vuodatti tunteitaan ihan eri tavalla kuin selvinpäin. (Pitäisikö sun mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa?)
  3. Ärsytti, kun seuraavana päivänä ei saanut paljon mitään aikaan. (Jotkut ihmiset ovat liian ahkeria ja kaipaavat breikkiä, mä en ole ahkera.)
  4. Ärsytti, kun joku yritti houkutella juomaan, vaikka olin sanonut ei. (Mikä homma!)
  5. Ärsytti, kun piti selitellä miksi en halunnut juoda enempää. (Aikuiset ihmiset!)
  6. Ärsytti ja huolestutti, kun näki toisen ongelmallisen päihteidenkäytön. (Huomaan, että yrität peitellä jotain, onko sun mahdollista hakea apua? Oikeasti.)
  7. Ärsytti rahanmeno. (Autch! Alkoholi vaihtui makaroniin ja ketsuppiin.)
  8. Ärsytti millaisia muista ja itsestä tuli humalassa. (Ihan saakelin älykkäitä! NOT.)
  9. Ärsytti toisten jumittaminen. (No niin. Tulehan sieltä.)
  10. Ärsytti toisten humalaiset ilmeet ja eleet. (Miksi sä teet noin?)
  11. Ärsytti äänitason nouseminen ja öykkäröinti. (Ole hiljaa, ole hiljaa, ole hiljaa!)
  12. Ärsytti, kun tultiin puhumaan liian lähelle. (Sun hengitys haisee.)
  13. Ärsytti, kun humalaisena tuli uhkarohkeaksi. (No niin, semmoista sitten. Tekisitkö selvinpäin? Kiitos alkoholi!)
  14. Ärsytti, kun postattiin kuvia alkoholijuomista eikä kavereista, kun lähdettiin viettämään aikaa kavereiden kanssa. (Mun kasvot ovat täällä!)
  15. Ärsytti, kun puhuin vähän liikaa muiden asioista kännissä. (Anteeksi.)
  16. Ärsytti, kun tunnelman kohottamiseen tarvittiin (muka) päihteitä. (Ihan kivaa meillä oli ilman, tai vähemmällä määrällä.)
  17. Ärsytti, kun piti olla huolissaan ja pitää huolta toisista. (Pääsetköhän nyt kotiin, soitetaan huomenna ja kysellään sun laukun perään.)
  18. Ärsytti, kun toinen alkoi valittaa kaikesta. (Ootko kuullut sellaisesta esineestä kuin peili?)
  19. Ärsytti, kun kaverista tuli ihan toisenlainen. (Mun pitäisi kai sietää sua tällaisenakin, mutta mikä estää olemasta rohkea arjessa?)
  20. Ärsytti, kun lääpittiin. (Haloo, omat rajat!!)
  21. Ärsytti muiden vastuuttomuus, kun oltiin ulkona juomassa. (Tää ei kyllä olisi mun asia huolehtia.)
  22. Ärsytti kuunnella toisen valitusta rahattomuudesta, kun tiesi toisen juovan pitkin viikkoa. (Talousasiat voivat ahdistaa, mutta eivät ne näinkään ratkea. Hae apua.)
  23. Ärsytti väkivallan uhka mitä välillä esiintyi baarien ulkopuolella. (Tää on todella epämukavaa.)
  24. Ärsytti, kun omaa käytöstä seliteltiin sillä, että oli kännissä. (Läppä!)
  25. Ärsytti, kun piti skarpata kotiin kulkiessa, jotta voisi varautua, jos tapahtuisikin jotain pahaa. (Ikinä ei oo tapahtunut paljon mitään, mutta varoa täytyy silti.)
  26. Ärsytti, että ihmiset unohtivat mitä sanoivat tai tekivät ollessaan hutikassa. (Ahaa, et siis tarkoittanut analyysiasi minusta, koska olit kännissä?)
  27. Ärsytti, kun illanvietosta tuli terapiasessio. (Oikeasti tästä kuuluisi jo maksaa.)
  28. Ärsytti, kun toinen yritti toistuvasti pummata itselleen juomaa multa, eikä itse tarjonnut takaisin. (Hei nyt! Not cool.)
  29. Ärsytti, kun toinen puhui koko ajan päälle niin, että lopulta sitä vaan itse nyökkäili ja joi. (Ootko kuullut dialogista?)
  30. Ärsyttää kun ärsyttää.
Kuvituskuva. Henkilöitä seisomassa festivaaleilla.
KUvituskuva. Henkilöt eivät liity tekstiin.

On ihan ookoo ärsyyntyä alkoholista

Tämä lista kertoo tietenkin enemmän minusta kuin sinusta. Käytän vieläkin alkoholia toisinaan, mutta kerta toisensa jälkeen tulee mietittyä – mitä järkeä tässä on?

Kuten listasta huomaa, olen kontrollin ystävä. Tämä on vaikuttanut siihen millaisissa kaveriporukoissa ja tilanteissa viihdyn. Onneksi oon sellaisessa tilanteessa missä saan valita. Juomaan painostavat ja muutenkin humalassa sekoilevat tyypit ovat karsiutuneet mun illanviettokavereista vuosien varrella.

Mietin, että kuulostan melko tylyltä tässä. Uskon kuitenkin siihen, että me kaikki voidaan paremmin, jos toisen ei tarvitse kytätä ja ärsyyntyä, ja toisaalta toisen ei tarvitse himmailla menoaan. Kaikki voittaa!