Voiko täydellistä pelaajaa olla olemassa?

Viime perjantaina 12.4.2019 järjestettiin Buenotalk Live. Kyseessä on parituntinen rutistus, jossa vieraaksi on pyydetty kivoja tyyppejä juttelemaan jostain teemasta. Tällä kertaa aiheena oli pelaaminen. Lähetyksen juonsi kävelevä tietosanakirja e-urheilulegenda Teemu ”wabbit” Hiilinen. Hänellä oli ihan mahtava kyky heittäytyä tilanteisiin ja pitää keskustelua yllä.

Vieraana ekan tunnin aikana meillä kävi vloggaaja Ilona Ylikorpi sekä Sekasin Gamingista tuttu Joosua ”Zavo” Valkonen. Tokan tunnin täytti ex-ammattilaispelaaja Roope ”Tomsku” Simpanen ja pelitubettaja Reetta ”ReettaJ” Järvenpää.

Me mietittiin paljon sitä, että voiko täydellistä pelaajaa olla olemassakaan? Jos satsaa pelaamiseen, saattaa koulunkäynti ja ihmissuhteet kärsiä. Jos taas satsaa muihin asioihin, ei todennäköisesti tuu kaikista taitavimmaksi pelaajaksi. Eli käytännössä sitä pyllistää johonkin suuntaan, riippuen siitä mihin kääntyy. Mistä löytyy tasapaino pelaamisen ja arjen välillä?

Sano sinä.

Välillä on hyvä vaan tuijottaa lehtiä

Tiedätkö sen hetken, kun sä oot tehnyt niin paljon hommia, että oot unohtanut itsesi aivan täysin? Mulle on käynyt nyt vähän niin. Oon painanut menemään ihan liian pitkään. Mulla tulee silloin itku. Tänään tuli. Ajattelin ensin kirjoittavani jonkinlaisen huikentelevaisen tekstin kannabikseen liittyen, mutta nyt en kyllä jaksa. On maailman tärkeintä pitää itsestä huolta.

Nää ihanuudet löytyvät Helsingin kasvitieteellisestä puutarhasta. Talvipuutarha on myös ihan mun suosikkini Suursuositus rentouttavalle käynnille. Keitä mukaan vähän teetä ja voitele leivät, sitten vaan kohti lehtivihreää. ❤

Mitä sun sukupuolesi osaa?

Joku vuosi sitten sain tarpeekseni siitä, mitä mun sukupuolelta odotettiin. Siihen kuului esimerkiksi palaverikahvien keittäminen, alati iloinen käytös, tapahtumien koristeluvalmius, siivoamisinto ja muu järjestämishalu sekä huolehtimisvalppaus. Mä ajattelen näin – jokainen joka on päässyt työelämään kykenee ihan varmasti keittämään kahvia, tää ei oo sukupuolisidonnainen asia. Huomaan ärsytyskynnyksen nousevan myös silloin, kun miehiä kutsutaan paikalle, kun on tarve kantaa jotain, miettiä teknisiä ratkaisuja tai ajaa autoa.

On olemassa tehtäviä jotka sujuvat kaikilta ja sitten niitä tehtäviä, jotka sujuvat henkilökohtaisen osaamisen, ei sukupuolen takia. On tärkeä muistuttaa itseä työnjakoa tehdessä, että vahvistaako parhaillaan pinttyneitä ajattelumalleja siitä kuka kykenee ja mihin. Ilmoittaudu reippaasti keittämään kahvia, jos sulle tuntuu jakautuvan helpommin autonajopuuhat ja niin edespäin.

Me ollaan kaikki vastuussa siitä, että kommunikoidaan paremmin mikä on ookoo ja mikä taas ei. Jos susta tuntuu, että kontollesi kasautuu helposti sukupuolellesi oletettuja tehtäviä, kokeile ehdottaa tehtävien vaihtamista. Mun on todella syytä sanoa useammin ei. Toimin aivan liikaa muiden ulkoisena kovalevynä ja jeesinä.

Älä ymmärrä mua väärin – kyllä kaveria tulee auttaa. Välillä tulee vaan autettua enemmän kuin mikä itselle on hyväksi. Kun muiden pyynnöt tuntuvat ärsyttäviltä joko siksi, että joku ajattelee sukupuolesi antavat sulle maagista intoa muiden passaamiseen tai ihan vaan siksi, että toinen on laiska, mulla on sulle ratkaisu. Valloittava työtoverini antoi läksiäislahjana valmiita lauseita, miten kieltäytyä pyynnöistä kohteliaasti. Ota sinäkin nämä hyötykäyttöön:

”Ehkä ensi kerralla.”

”Voinko vastata tähän myöhemmin?”

”E.”

”Minulla on nyt kova kiire.”

”Tekisin sen mieluusti, mutta minulla on nyt muita työtehtäviä.”

”Anna minulle hetki, niin mietin.”

”Tiedän, että tämä on sinulle tärkeää, mutta juuri nyt en pysty siihen.”

”Pahoittelen, mutta en pysty juuri nyt.”

”En taida olla etsimäsi ihminen.”

”Kiitos, kun ajattelit minua. Toivoisin itsekin, että kykenisin tähän työtehtävään.”

”Kuulostaa kivalta, mutta en ole juuri nyt tavoitettavissa.”

”Oletko jo googlannut, tai katsonut Youtubesta?”

Hyvää tasa-arvon päivää,

Minna

Kun ystävyys satuttaa

Tiedätkö sen hetken, kun tulee jotain kinaa ystävän kanssa ja sä ajattelet, että tämän voi vielä selvittää? Kun sydän vielä jaksaa toivoa. On ihan älyttömän musertava tunne, kun huomaa että ystävyys onkin ohi, eikä toinen halua antaa mahdollisuutta puhua välejä kuntoon.

Mä sain just kysymyksen, jossa tiedusteltiin, onko väärin katkaista ystävyys yhden väärinkäsityksen takia? Mikä asia voi olla niin suurta, että se katkaisee ystävyyden lopullisesti? Varsinkin, jos kyse on väärinkäsityksestä?

Mä oon sen verran useasti kinannut ystävieni kanssa, joten mulle on ehtinyt kertyä tästä jo jonkin verran ajatuksia ja kokemusta. Mulla on aina ollut elämässäni ystäviä ja kavereita. Alakoulussa meillä oli tosi pimeä kiusaamisrinki, jossa vuotta vanhempi Anu päätti vuoron perään, ketä meistä kolmesta alemmalla luokalla olevasta tytöstä kiusataan. Vaikka tästä on useita vuosia aikaa, muistan vieläkin miltä minusta tuntui seistä yksin koulun portailla, Anun ilkkuessa esimerkiksi mun ruutuhousuja tai liian isoa pipon tupsua.*

Mä mietin, että miksi mulla on jäänyt tämä mieleen, ja miksi minusta tuntuu vieläkin vaikealta luopua tästä ajatuksesta ja antaa anteeksi. Mä luulen, että siksi, etten oo koskaan sanonut tästä Anulle. Me kaikki vuorollaan kiusatut kolme luokkakaveria olimme huojentuneita, kun Anu lähti yläkouluun, eikä kiusaaminen jatkunut meidän kolmen kesken hänen lähtönsä jälkeen. Se jätti kuitenkin jäljen.

Jos on tilanne, että kavereita riittää, niin silloin voi helposti tulla vähän ylimieliseksi. Ei välttämättä jaksa kiinnostaa ryhtyä selvittämään välejä, kun kavereista ei ole pulaa. Voihan se toki johtua muustakin, kuten siitä että tilanteen selvittäminen pelottaa. Mulla on yksi ystävä, jonka kanssa meillä on ollut välit poikki useasti usean vuoden ajan. Mä olen ollut se, joka on ottanut yhteyttä ja sovitellut tilannetta. Kysyin häneltä joskus, miksi hän ei ole ollut aloitteellinen näissä selvittelytilanteissa. Hän kertoi, kuinka hän on pelännyt mun reaktiota, etten antaisi hänelle anteeksi, joten hän on päättänyt olla tekemättä mitään. Mulla taas on ollut aina vahva luotto siihen, että asiat voi aina selvittää juttelemalla.

En tiedä mikäli se lohduttaa sua, jonka kaveritilanne koulussa on tällä hetkellä vähän hataralla pohjalla, mutta mä oon tavannut aikuisällä itselleni tärkeimmät ystävät. Nuoruuden koulukavereiden valikoituminen on aika sattumanvaraista. Tai mieti, on aika paljon vaadittu, että sun täytyy kyetä viettämään aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat sattuneet syntymään samaan aikaan kuin sinä ja asuvat samalla paikkakunnalla. Ei siinä välttämättä synny heti mitään loputonta sydänten rakkaustarinaa.

Ystävyyssuhteet ovat niitä, joissa pääsee harjoittelemaan ihmissuhdetaitoja. Nuorena kokemusta ei ole vielä niin paljoa, joten tällaiset tilanteet voivat jännittää ja tuntua mahdollisesti vähän pahemmalta, kun ei ole kokenut niitä aiemmin huomatakseen, että tilanteita voi ratkaista ja näistä pääsee yli ajan kanssa. Mä tiedän, että ”aika auttaa” -sanonta on ihan auttamattoman kulunut klisee, mutta hitto soikoon, totta se on. Aika auttaa.

Tämä saattaa kuulostaa siltä, että ihmissuhteita joutuu treenaamaan vain nuorena. Voin kuitenkin paljastaa salaisuuden: näitä treenejä joutuu jatkamaan läpi elämän. Kukaan meistä ei synny täydelliseksi ihmissuhdeguruksi vaan sitä pääsee treenaamaan joka päivä koulussa, kotona, töissä ja harrastuksissa.

Voisin luetella kymmeniä välirikkoja ystävieni kanssa. Osa niistä ihmissuhteista sai perustellustikin jäädä historiaan, mutta on niitäkin, joissa kumpikin on antanut periksi, ja ymmärtänyt toisen näkökulmaa. Sekin vaatii harjoittelua, että osaa päästää irti oikeassa olemisen tarpeesta ja siitä, että osaa hyväksyä toisen ajatukset ja antaa anteeksi. Kuten psykoterapeutti Katja Myllyviita sen kirjassaan hienosti toteaa: Tunteet syntyvät niistä tulkinnoista, joita me tehdään. Tunne ei ole koskaan väärässä, mutta tulkinta voi olla aivan vinossa.

Ja sitä se väärinymmärrys on. Tulkintaa tilanteesta. Mä oon oppinut melko hyväksi anteeksipyytäjäksi ja välien selvittäjäksi. En ole ollut sitä aina. Hyvä anteeksipyyntö koostuu niistä ajatuksista mitä itselle on syntynyt tilanteesta. Ei siten, että lataa täyslaidallisen mikä toisessa tyypissä on pielessä. Löysin yhden anteeksipyyntöni, jonka olen esittänyt ystävälleni:

”Mä jäin miettimään sitä meidän riitaamme. Mulle tuli siitä tosi surkea fiilis, kun sä merkkaat mulle tosi paljon ja haluan selvittää meidän välit. Tulin jotenkin epävarmaksi ja tulkitsin sun ajatuksen pahimman kautta. Mulla on ollut muutenkin tosi huono viikko ja oon reagoinut herkästi asioihin. Löydätkö sä paikan sydämestäsi selvittää tätä asiaa, koska olet mulle tosi tärkeä.”

Tämä anteeksipyyntö johti keskusteluyhteyteen ja se lujitti ystävyyttämme. Voihan olla, että ystävä sanoo, ettei ole kiinnostunut selvittämään asiaa. Silloin ystävyyden loppumista voi alkaa surra. Vaihtoehtoisesti ystävä saattaa löytää paikan sydämestään lähteä selvittämään asiaa. Epämääräinen tila on mun mielestä kaikista vaikein, koska sitä saattaa mietiä vielä vuosienkin päästä. Ehkä mun olisi aika kirjoittaa viesti mua kiusanneelle Anulle ja kertoa, että se mitä hän teki ei ollut okei?

Terkuin,
Minna

*) Anu, you suck!

Moi, mä oon Minna ja mä oon roskannut

Viime aikoina ei ole voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että ympäristöasioista puhutaan vähän joka puolella. Jotkut haastavat itsensä somessa muokkaamaan omia kulutustottumuksiaan erilaisilla ostolakoilla, toiset taas satsaavat bloggaajien matkustustahdin syynäämiseen ja antavat siitä huutia. Nämä osallistumistavat tuntuvat itselle vähän etäisiltä ja olenkin antanut muiden Jodelissa viihtyvien hoidella sen osuuden. Oon yrittänyt vaientaa huonoa ympäristöomaatuntoani lisäämällä roskien lajittelua. Tehtiin tästä video viime vuonna.

Oon miettinyt mun lentomatkustamista. Aiemmin olin vähän polleana, kun lähdin Helsinki-Vantaan lentokentälle, että on täs nyt tehty vähän hommia ja on palkinnon, eli lentomatkustamisen aika. Tämä ei tunnu enää kovinkaan ajankohtaiselta, kun omatunto kolkuttaa Daruden Sandstormin tahtiin. Oon ymmärtänyt katsella kestävämpiä valintoja kuin hetken kestävän lomarusketuksen. Saan itseni kiinni selittelemästä itselleni kuinka olen melko hyvä tyyppi, joita tällaiset kulutuksen rajoittamiset ei niinkään koske, koska asunhan kaupungissa, käytänhän julkisia kulkuvälineitä, syön kasvispainotteisesti*, minulla ei ole jälkikasvua, lajittelen roskani jne. Eli ehkä mä voisin tällä perusteella kuitenkin lentää?

Kun huono omatuntoni on saavuttanut kyllääntymispisteensä alan käymään kauppaa. Oon huomannut pääni sisällä sen ilkeän pienen luontoa vihaavan kyseenalaistajan, joka ehdottaa että mitä sä siitä ympäristöstä välität, kun pian kuitenkin kuolet, etkä halua lapsiakaan, joten anna mennä ny vaan. Eihän se oo sun asiasi. Samaan aikaan vedin tosi paljon kieppiä ystävälleni, joka puolusteli omaa lentomatkusteluaan sillä, että ellei hän nyt matkusta koko ajan joka paikkaan, niin hän pelkää ettei tule näkemään tätä maapalloa sellaisena kuin se on. Hän odottelee insinöörien ratkaisevan ilmasto-ongelmat ja jatkaa itse matkusteluaan. Hyvällä omallatunnolla, kuten hän asian ilmaisi. On sanomattakin selvää, että tuli sanottua.

Tollainen itsekäs ajattelu hävettää, aij jestas miten se hävettää. Asia, josta haluaisin myös sanoa on tupakantumpit. Nuo oranssit pienet viattomat filtterit, jotka on helppo nepata luontoon, on sekä maailman että Suomen yleisin roska. Olen itse polttanut ja heitellyt sujuvasti filttereitä ympäristöön. Kiusallista! Mä teen vieläkin katumusharjoituksia siltä ajalta. En saata ymmärtää miten mä oon voinut olla niin tyhmä. Viime kesänä keräsin yhdeltä rannalta satoja tupakantumppeja, kun ne suututti mua niin suuresti. On niin pieni vaiva kerätä mukaansa omat roskansa, että mua ihmetyttää se helppous tehdä toi pieni ympäristörikos.

Tupakointiurani loppuvaiheessa keräsin sujuvasti tumppini matkaan pieneen filmirullaan, jota tyhjäsin isompiin roska-astioihin. Kanssani tupakoinut henkilö otti myös omaksi asiakseen kannella filtterit roskiin, kun mä tein sitä niin uutterasti. En tiedä mikäli hän jatkoi tätä muulloinkin, vai vain silloin kun kohtasimme. Oli syy mikä tahansa, lopputulos kiinnostaa mua.

Mikä sai mut tekemään tämän asennemuutoksen? Mun on vaikea sanoa mikä on ollut mun toimintaa muuttanut tekijä. Ehkä vaan empatian sisäistäminen ja ihan puhdas järki. Kai se on sitä, kun joka puolelta tuputetaan samaa infoa niin jossain vaiheessa saa luotua käytännön jostain asiasta. Kaikki tietävät roskaamisen olevan väärin, mutta silti sitä tehdään. Jos tutkimukset puhuttelevat sua, niin tiedoksi: Filtterit ovat muoviksi luokiteltava materiaali, eli ne sisältävät selluloosa-asetaattia, joka muuttuu suurimmaksi osaksi muovia. Selluloosa-asetaatti ei maadu, vaan hajoaa esimerkiksi meressä yhä pienemmiksi hiukkasiksi planktonin joukkoon, tiivistää Yle.

WWF on puhunut siitä, kuinka olemme ensimmäinen sukupolvi, joka tuntee ilmastonmuutoksen vaikutuksen ja viimeinen sukupolvi, joka voi tehdä sille jotakin. Mä ymmärrän, että ympäristön fanittaminen on paljon enemmän kuin tupakantumppien kerääminen. Ainakin me voidaan aloittaa jostain. Jos mä sain mun kaverin keräämään roskansa talteen, ehkä sinäkin voit katsella itsesi ja sun kaverisi perään ottamalla asian hänen kanssaan puheeksi?

Terkuin,
Minna, ex-kelmi, joka nykyään larppaa omasta mielestään melko hyvää kansalaista.

Ja ps. Sama koskee myös nuuskapusseja ja -kiekkoja.

*) Niin just, söin viimeksi eilen jauhelihalasagnea