Paras ohje minkä olen saanut

Nuorena opiskelijana sain harjoittelunohjaajaltani maailman parhaan ohjeen. Hän eli oman ohjeensa mukaan ja olen itsekin niin yrittänyt tehdä. Saman ohjeen annan myös sinulle. Väitän, että se voi olla paras ohje, jonka tulet ikinä saamaan:

Jumppa menee kaiken muun edelle  

Vanhoja ihmisiä jumppaamassa jumppamatoilla
Kysyttävää? Laita meidän kysy/Fåga-palstalle kysymys!

Ohje pitää ehkä vähän avata… 

Ohjeen ajatus ei tietenkään ole se, että kaikkien pitäisi ryhtyä jumppaamaan (vaikka se toki fiksua olisi). “Jumpan” voi korvata millä tahansa itselle tärkeällä ja positiivisella harrastuksella tai tekemisellä

Jumppaa on pitsinnypläys, jalkapallo, kävely, kuntosali, lukeminen… tai mikä tahansa muu asia, joka sulle on tärkeää. Viikoittainen jumppa vain sattui olemaan ohjaajalleni “SE juttu”. 

Se, että jumppa menee “kaiken muun edelle”, taas tarkoittaa juuri sitä. Onko tulossa tärkeä tapaaminen? Ei mitään väliä, jumppa menee edelle. Soittaako pomo? Ei väliä, jumppa menee edelle. Onko tärkeän koulutehtävän deadline keskiyöllä? Ei mitään väliä. JUMPPA MENEE EDELLE! 

Korkkitauluun nastalla kiinnitetty paperi, jossa lukee I don't care.
Ihan kaikista pakoista ei tarvi välittää

Elämässä on liikaa pakkoja 

Elämässä on lähes aina enemmän tekemistä kuin aikaa. Koulu, työ, harrastukset, kaverit… mutta vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Osa tekemisistämme vie energiaa ja osasta sitä saa lisää. Oman jaksamisen kannalta nämä pitäisi olla vähintään tasapainossa. 

Me kaikki varmasti tiedämme omasta elämästämme asiat, jotka vie energiaa. Usein ne ovat asioita jotka koetaan “pakkona”. Ne ovat vaatimuksia ulkopuolelta, työstä, kavereilta tai vaikkapa perheeltä. Liian usein “pakot” menee edelle elämässä. Etenkin tunnollisilla ihmisillä, jotka eivät halua tuottaa pettymystä muille. 

Mutta kun pakkoja kasaa riittävän paljon, niin niska pakostakin katkeaa.  

Ohjeen ydin: Oma jaksaminen (oikeasti) edelle 

Oma jaksaminen on siis laitettava, ihan oikeasti, kaiken muun edelle. Siitä ohjeessa on oikeasti kyse. Jokaisen pitää varata omassa elämässään aikaa asioille, joista saa voimaa. Ja tässä asiassa saa olla itsekäs! Itse asiassa jokaisella on oikeus ja velvollisuus pitää itsestään huolta. 

Oman jaksamisen edelle laittaminen auttaa myös muita. Jos käy välillä lataamassa akkujaan jonkin kivan parissa, niin myös muiden auttamiseen on voimia. Jos laittaa jumpan kaiken muun edelle, niin laittaa myös läheiset ihmiset keskiöön. 

Tietokoneen näppäin, jossa lukee don't forget to take care of yourself!
Jumppa menee kaiken muun edelle!

Se yksi poikkeus sääntöön 

Miten pitkälle tässä elämänohjeessa sitten kannattaa mennä? Kysyin asiaa ohjaajaltani ja siitä muodostuikin aika pitkä keskustelu. Tiimikokous, budjettikokous, pomo tai edes tasavallan presidentti ei saisi ohjaajaani jättämään jumppaa väliin.

Ainoa asia, mikä menee edelle on oma lapsi. Ja sekin vain siinä tapauksessa, jos oma puoliso ei voi asiaa hoitaa. Vaikka jumppa onkin tärkeää, niin ei se maailman tärkein asia ole.

Poikkeus vahvistaa myös hyvät säännöt. 

Joulu on taas!

“Joulu on taas, joulu on taas, kattilat tänynnä puuroo”.

Mutta mikä ihmeen joulu? Meille kaikille on ainakin koulussa kerrottu, että Joulu on Jeesuksen syntymäpäivät, mutta tämä ei ihan koko totuus ole. Siihen jouluun kun liittyy aika monta legendaa ja tarinaa.

Jeesuksen syntymäpäivä? 

Jeesuksen syntymäpäivä on 25. päivänä joulukuuta. Tai siis oikeasti joskus maaliskuussa, mutta näin päätettiin noin vuonna 300 kirkonisien kokouksessa. Sattumalta joulukuun päivä osui monenkin erilaisen pakanallisen keskitalven juhlan kanssa samaan aikaan. Mikä sattuma 😉.

Suomessa joulua kuitenkin vietetään aattona, eli 24. Joulukuuta. Miksi ihmeessä? Monet epäilevät, että syynä on suomalaiset juomatavat. Aattona juhliessa voi vetää viinaa, kun seuraava päivä on vapaapäivä. Todellisuudessa keskiajalla pohjoismaissa päivän ajateltiin alkavan illasta. Siksi “aattoilta” oli todellisuudessa 25. päivän alku.

Hyvä/paha joulupukki 

Jouluna meidän luona käy Joulupukki, joka nykyään on ihanaisen Coca Colan punainen. Ennen vanhaa Suomessa ihmisten luona kyläili pakanallinen harmaa ja pukinsarvinen Nuuttipukki.  

Nuuttipukki ei suinkaan tuonut lahjoja, vaan vaati niitä. Jos ei lahjoja saatu, niin pukki saattoi tehdä pahojaan. Nuuttipukin perinne elää yhtä, mutta nykyisin nuuttipukki vierailee harvemmin, ja tammikuussa, Nuutinpäivänä. 

Vanha kuva joulupukista kirjoittamassa kirjettä pöydän ääressä punaisella sulkakynällä.
©Juntunen, M. joulupukki kirjoituspöytänsä ääressä.

Salassa jaetut joululahjat 

Joulupukin esikuva taas tulee kristityätä pyhimykseltä, Pyhä Nikolaokselta. Myran kaupungissa vaikuttanut piispa jakoi lahjoja niitä tarvitseville. Hän kuitenkin teki sen salaa ja esimerkiksi jakoi köyhille kolikoita yöllä, kun kukaan ei huomannut.

Pyhä Nikolaus oli myös merenkulkijoiden pyhimys. Hollannissa hänellä oli oma nimitys “Sinterklaas”. Tämä nimi levisi Yhdysvaltoihin 1800-luvulla ja sai siellä nkyisen muotonsa “Santa Claus”. 1930-luvulla Coca Colan mainoskampanjassa Joulupukki sai nykyisen ulkomuotonsa punaisine nuttuineen.

Ja kaikkihan tietää, että Joulupukki asuu korvatunturilla, eikä pohjoisvanalla, kuten monissa maissa virheellisesti väitetään!

Oi kuusipuu 

Miksi ihmeessä ihmiset kantavat elävän puun kotiinsa, koristelevat sen ja sitten heittävät kuivuneen puun roskiin joskus kesäkuussa?

Itse asiassa tätä ei tarkkaan tiedetä. Legendan mukaan Saksassa noin 600 elänyt munkki olisi kaatanut kuusipuita saksan metsistä. Puita ei kuitenkaan koristeltu, vaan ripustettiin sisälle roikkumaan latva alsapäin(!).

Kuusipuun kolmiomaisella muodolla munkki halusi vertauskuvallisesti kertoa kolmiyhteisestä Jumalasta. Kuka tietää, onko tarina totta, mutta hänen vaikutusalueeltaan löytyy ensimmäiset maininnan joulukuusista. Koristelu aloitettiin vasta paljon myöhemmin.

Helsingin senaatintorin joulumarkkina, jossa iso joulukuusi.
©Småros, E. Suomi 100, itsenäisyyspäivän vietto kotona ja kaupungilla.

Kielletään joulu! 

Joulu on yritetty kieltää montakin kertaa. Kieltoja on perusteltu niin politiikalla kuin uskonnolla. Yleensä niillä molemmilla. Ainakin 1650-luvulla Skotlannissa joulpäivästä tehtiin arkipäivä, koska valtaapitävien mielestä joulusta oli tullut irstaileva mässäilyjuhla kalkkunoideen ja jouluoluineen. Tavallinen kansa ei kiellosta tosin paljoa piitannut.

Myös natsit yrittivät 1930-luvulla kieltää joulun. Kaikki kristillisyys pyrittiin poistamaan ja joulua vietettiin lähinnä kansallissosialistisen ideologian nostattamalla kiihkolla. Tarjolla oli niin hakaristin muotoisia piparimuotteja kuin kuusen nokkaan nostettavia rautaristejä. Myös joulukalenterien kuvat pyrittiin muuttamaan iskulauseiksi.

Sanomattakin on selvää, että joulua ei noin vain ole onnistuttu koskaan kieltämään. Aina, kun sitä on yritetty, on kansa silti jatkanut juhlintaa.

Oikein Bueno joulu! 

Joulussa on satoja, tai tuhansia, perinteitä ympäri maailmaa. Se, miten joulua viettää on jokaisen oma asia. Osa ripustaa joulukuusen jalastaan katoon, osa syö kinkun sijaan seitania ja joillekin joulun tärkein anti on huonot elokuvat.

Miten sitten joulua vietätkin, niin toivottamme sinulle oikein Buenoa joulua! Nähdään ensi vuonna, tulkoon siitä tätä vuotta parempi. Kovin paljoa tätä vuotta erikoisempi se ei (ainakaan todennäköisesti) voi olla 😊.

“Nyt sitä sa, nyt sitä saa, kattilat täyteen puuroo” 

– Mikael ja koko Bueno Jengi 

Ps. Kaikista joulun herkkuruuista oma suosikkini saattaa kuitenkin olla se jouluaamun riisipuuro, joka nautitaan Lumiukkoa televisiosta katsellen. 

Nuorisoväkivaltaa kaduilla

Viime viikkoina on ollut tiedotusvälineissä paljon puhetta katuväkivallasta ja erityisesti Helsingissä pyörivästä 100-150 nuoren jengistä. Useiden lehtien pääkirjoituksissa, asiantuntijoiden lausunnoissa ja kaupunkilaisten haastatteluissa on asiaa käsitelty useasta näkökulmasta. Monessa kauhistellaan tilannetta, mikä on tietysti ymmärrettävää, mutta useassa lehtijutusta jää vähän köyhä jälkimaku. Ilmiö tiivistetään korona-ajan ilmiöksi ja maahanmuuttajien aikaansaamaksi, mitä se ei todellisuudessa ole.

Uutisotsikoita eri lehdistä ja uutissivustoilta.

Olen tähänkin blogiin kirjoitellut omasta nuoruudestani, ajastani Itä-Helsingissä. Silloinkin kaduilla tapeltiin ja oikein kunnolla. Eikä vaan Helsingissä, vaan 90-luvulla levottomuuksia oli myös mm. Oulussa. 2000-luvun alussa oli levottomuuksia ja 2010 uutisoitiin ainakin Espoossa liikkuvasta ryöstelevästä nuorisojoukosta. Samaa uutisointia löytyy oikeastaan siitä asti, kuin Suomessa on uutisia tehty.

Samaa keskustelua on siis käyty jo oikeastaan 100 vuotta, mutta aina välillä se unohtuu. On harmillista, että vasta kun jotain uutiskynnyksen ylittävää väkivaltaa tapahtuu, asiasta keskustellaan julkisesti. Jos puhutaan Helsingin rautatieaseman tai Itäkeskuksen Tallinnanaukion levottomuudesta, ei se tule yhdellekään nuorten kanssa töitä tekevälle yllätyksenä. Ongelmia oli omassa nuoruudessani 90-luvulla ja niitä on edelleen. Välillä on toki ollut rauhallisempia hetkiä, riippuen siitä, mitkä nuorisokulttuurin sen hetkiset trendit ovat olleet.

Suomessa ei ole koskaan ollut näin turvallista

Nuorten tekemiä rikoksia on tilastoitu yhtenäisesti vuodesta 1995. Koko tilastohistorian aikana on nuorten tekemät rikokset vähentyneet. Pari vuotta sitten uutisoitiin, että “Pahamaineinen nuoriso uhkaa kadota”, koska nuorisorikollisuus on vähentynyt niin paljon. Isossa kuvassa Suomen nuorilla menee siis tällä(kin) elämän osa-alueella paremmin kuin koskaan. Helsingissä alaikäisten tekemien henki- tai pahoinpitelyrikosten yhteismäärä on laskenut viime vuodesta, mutta henkirikoksesta epäiltyjä nuoria on vuonna 2020 ollut enemmän kuin vuosi sitten. Tästä huolimatta emme elä mitään väkivallan nousukautta, pikemminkin päinvastoin.

Uutisista saattaa kuitenkin saada sellaisen kuvan, että asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Uutiset kun kertovat aina jostain poikkeavasta. Rauhallinen ilta ei ole uutinen, mutta kolmen nuoren nyrkkitappelu on. Nykyään, kun uutisvirta on entistä nopeampaa, niin myös entistä pienemmistä tapahtumista löytyy juttuja. Tämän vuoksi meistä saattaa hyvinkin tuntua, että väkivalta on lisääntynyt. Lisäksi somessa liikkuu tietoja ja huhuja entistä nopeammin. Mitä raflaavampi tarina, sitä enemmän ihmiset voivat pöyristyä, ja sitä enemmän juttu saa jakoja.

Tämä ei tarkoita, etteikö Suomessa olisi väkivaltaisia nuoria. Totta kai on, ja on aina ollut. Tätä ongelmaa ei saa vähätellä! Samaan aikaan on menossa ilmiö, jossa suurimmalla osalla nuorista menee paremmin kuin koskaan ja pienellä vähemmistöllä huonommin kuin aikoihin. Molemmat ääripäät ovat olemassa yhtä aikaa, ja todellisuudessa suurin osa nuorista osuu näiden ääripäiden väliin. 100-150 väkivaltaisen nuoren joukko on kuitenkin aika pieni. Helsingissä kun asuu 10-18-vuotiaita nuoria noin 50 000.

Helsingin rautatieaseman ovet pimeänä iltana.
Kuva: MInna lehtinen

Mutta entä ne maahanmuuttajat

Yksi ikävin piirre keskustelussa on ollut, taas ja jälleen kerran, maahanmuuttajien syyllistäminen. En edes mene tässä tarkemmin siihen, miksi kaikkien ulkomaalaistaustaisten niputtaminen termin “maahanmuuttajat” alle on ongelmallista. Mutta koko nuorisoväkivaltaongelman niputtaminen ulkomaalaistaustaisten syyksi tai seuraukseksi on vähintäänkin ymmärtämättömyyttä. Ja pahimmillaan puhdasta populismia, jolla ajetaan vain omaa agendaa.

Helsingin 15-vuotiaista nuorista on eri tavoilla ulkomaalaistaustaisia noin viidennes. Mutta tarina ei lopu siihen. Suurin osa tästä porukasta, noin 70 %, on syntynyt Suomessa. Tämä pieni fakta tuppaa unohtumaan, kun ongelmat laitetaan joko “hallitsemattoman maahanmuuton” tai “huonosti hoidetun Euroopan pakolaiskriisin” syyksi. Nämä nuoret ovat siis asuneet koko elämänsä Suomessa ja käyneet läpi suomalaisen koulutusjärjestelmän. Jos siis haluaa syyllistä etsiä, niin ehkä ongelmia voisi etsiä jostain vähän lähempää kuin maahanmuutosta…

Todellisuudessa samoista ongelmista voivat kärsiä kaikki nuoret syntyperästä riippumatta. Se, miksi ulkomaalaistaustaiset ovat esimerkiksi nuorten pahoinvoinnin tilastoissa yliedustettuina, onkin kohtalaisen monimutkainen yhtälö. Voisiko pahoinvointi johtua vaikka siitä, että monesti he tulevat köyhemmistä perheistä, kun vanhemmat eivät saa töitä syrjivillä työmarkkinoilla? Voisiko pahoinvointi johtua vaikkapa heidän kokemasta syrjinnästä koulussa ja hyväksymisen puutteesta? Tai siitä, että joutuu taistelemaan oman hyväksynnän puolesta? Tai siitä että jo peruskoulussa on nähtävissä rakenteellisia ongelmia ja suoranaista rasismia? Toivottavasti ymmärrätte ongelman monimuotoisuuden, jota ei ihan muutaamaan lauseeseen voi tiivistää…

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Suurin syy nuorten väkivallantekoihin on ulkopuolisuuden tunne ja näin on ollut aina. Jos elämässä ei ole sisältöä, tai toivoa paremmasta, niin väkivaltaan on helppo turvautua. Kavereiden tai “muun jengin” silmissä väkivallalla voi saada arvostusta. Se tuntuu hyvältä, jos arvostusta ei ole mistään muualta saanut. Nyt on uutisoitu, että nuoret ovat ryöstäneet ihmisiä saadakseen esimerkiksi merkkivaatteita. Ei niitä vaatteita huvikseen haluta, vaan sen vuoksi, koska kalliista vaatteista on tullut statussymboleja. Niilläkin saa arvostusta muiden nuorten keskuudessa. (Tämä on muuten pelottava ilmiö, jota pitäisi pohtia tarkemmin, mutta ei nyt).

Kolmen nuoren selät kävelemässä pimeässä.
Kuva: Iida

Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on siis vähentää ulkopuolisuuden tunnetta. Se vaatii resursseja niin kouluihin, harrastuksiin kuin nuorisotyöhön. Positiiviset kokemuksen kuulluksi tulemisesta, ryhmään kuulumisesta ja aikuisten ja/tai muiden nuorten arvostuksesta pitäisi kuulua kaikille nuorille. Tämäkään ei ole mikään uusi oivallus, sillä samaa resurssipulaa on podettu jo ainakin 90-luvun lamasta asti, jos ei myös ennen sitä. Fakta on se, että jos me haluamme auttaa ja puuttua ongelmiin, niin siihen tarvitaan työvoimaa, joka maksaa.

Pitää myös olla rehellinen itselleen. Vaikka järjestelmä olisi kuinka hyvä, niin aina löytyy rakoja, joiden välistä tippua. Siihenkin pitää varautua. Pitää luoda oikeasti toimivat polut pois ahdingosta jos, ja kun, nuoria sinne tippuu. Nykyinen järjestelmä perustuu lähinnä ongelmiin puuttumiseen, mutta jos ei ole riittävän isoja ongelmia, niin apuakin on vaikea saada. Pitäisi löytyä tapa auttaa jo siinä vaiheessa, kun ongelmat eivät ole kasvaneet liian suureksi.

Pahimmat ja parhaimmat seuraukset

Pahimmillaan nuorten väkivaltainen käytös johtaa noidankehään: Nuoret voivat pahoin, jonka vuoksi he oireilevat väkivallalla. Tästä syystä ihmiset kokevat pelkoa, jonka takia nuoria ei uskalleta kohdata. Seurauksena nuoret tuntevat entistä enemmän ulkopuolisuuden tunnetta ja voivat entistä pahemmin. Vielä jos asiasta uutisoidaan uhkakuvia luoden, yksinkertaistaen ja pelkoa lietsoen, on soppa valmis. Itse olen ihan fiksuilta ihmisiltä kuullut kommentteja, että ei sinne Helsingin keskustaan nyt uskalla mennä (keskellä kirkasta päivää), kun siellä on niitä rikollisia nuoria niin paljon. Vaikka kyllä sinne vielä pari viikkoa sitten uskalsi mennä iltaa viettämään…

Itse toivoisin, että seurauksena olisi ymmärrystä nuoria kohtaan. Nuorten pahoinvointi ei ole nuorten, vaan aikuisten syytä. Me aikuiset päätämme, mihin resursseja riittää. Me aikuiset päätämme, miten nuoria kohdellaan. Me aikuiset luomme sen ilmapiirin, jossa nuoret elää. Me aikuiset olemme vastuussa niin omista lapsistamme kuin kaikista muistakin nuorista. On ihan turha väittää, etteikö asialle voisi tehdä mitään. Kyse on vain siitä, miten paljon me aikuiset oikeasti haluamme auttaa.

– Mikael

Jos maapallo onkin litteä

Myönnän, että minulla on vähän outoja harrastuksia. Yksi niistä on aina välillä laitaa YouTuben hakukenttään termi “flat earth” tai “conspiracy theory” ja ryhtyä tutkimaan, minkälaisia ovat uusimmet todisteet maapallon litteydestä tai liskoihmisten elämänvaiheista. Usein luvassa on nimittäin varsin päätöntä menoa, ainakin omasta mielestäni. Välillä saa nauraa ihan ääneen ja joskus lähinnä kieriskellä myötähäpeässä. 

Litteän maan kartta avaruudessa kuvattuna
Claus Lunau/Science Photo Library

Ihan hauskaa on myös seurata kilpavarustelua vaikkapa flat earth -yhteisön ja tieteellisemmän maailmankuvan omaavien kesken. Välillä molempien osapuolien kommentit menevät henkilökohtaisuuksiin, mutta joskus litteän maan todistelut kuulostavat ihan järkevältäkin, jos unohtaa muutaman fysiikan lain. Salaliittoteoreetikot on toki ihan oma lukunsa. Osa heidän teorioistaan on nimittäin vähintäänkin… mielenkiintoisia. 

On toki hauskaa naureskella ihmisille, jotka yrittävät todistaa maapallon litteyttä. Todisteena kun käy niin porttien kääntely kuin märkien tennispallojen heittely. Melkeinpä aina litteää maapalloa kannattavat perustavat väitteensä tieteeseen. Siis tieteeseen, jota he itse tekevät. Ja me muut ollaan tietysti vain lampaina, jotka uskovat mitä tahansa väitteitä, joita ns. tiedemiehet kertovat. 

Jos litteä maa on sun juttu, go for it 

Mielestäni ihmiset saavat ajatella ihan mitä tahansa, kunhan eivät vahingoita muita (henkisesti tai fyysisesti). Jos litteä maa on sun juttu, niin go for it. Näen kuitenkin aika suuren ongelman sen, kun ihmiset esiintyvät tieteilijöinä ilman vähäisintäkään ymmärrystä tieteellisestä metodista tai fysiikan laeista. Väärän tiedon esittäminen tieteellisenä faktana ei ole ok, se on valehtelua. Oli sitten itse asiasta mitä mieltä tahansa. 

Me suomessa saamme kaikki kohtalaisen hyvän ja ilmaisen koulutuksen. Siitä huolimatta täältäkin löytyy litteän maan todistukseen uskovia. Vaikka yksikään litteän maan teoria ei pysty selittämään aurinkokunnan, tai edes maapallon, toimintaa kattavasti, niin silti usko on kova. Itse asiassa teorioita litteästä maan toiminnasta on useita, eikä niistä mikään toimi. Ilmiötä taitaakin selittää halu kritisoida tai huomiohakuisuus, ei todellinen usko litteään maahan.

Miksi netin huuhaa on ongelma 

Monelle netissä muutaman minuutin videoihin pakattu Flat earth -propaganda on halutumpaa sisältöä kuin vaikkapa Neil deGrasse Tysonin videot. Ensimmäinen kun vetoaa tunteisiin ja juuri sinun oikeuteen tietää totuus ja jälkimmäinen tieteeseen. Yksittäisinä videoina tässä ei tietenkään ole ongelmaa. Katsonhan itsekin välillä näitä huuhaavideoita, vaikka tarjolla olisi paljon järkevämpääkin sisältöä.

Punainen leimasinkuva, jossa lukee Bullshit

Jossain vaiheessa on kuitenkin ylitetty kriittinen massa ja näistä huuhaavideoista on tullut liian suosittuja ja ne otetaan tosissaan ihan liian usein. Tämä on jo alkanut vaikuttamaan esimerkiksi tieteen uskottavuuteen maailmalla, ja pikkuhiljaa valitettavasti myös Suomessa. Tätä kehitystä ei ole auttanut se, että Yhdysvaltojen presidenttinä on viimeiset neljä vuotta ollut lähinnä vain itseensä uskova, kovaääninen tieteen kyseenalaistaja.

Mitä väliä! 

No mitä sillä sitten on väliä, jos maailmassa katoaa usko tieteeseen ja kuka tahansa huuhaan puhuja saa enemmän palstatilaa kuin tutkijat ja asiantuntijat? No on sillä valiä! Tutkijat ja asiantuntijat ovat tutustuneet omaan aiheeseensa parhaimmillaan vuosikymmenten ajan. He ovat joutuneet perustelemaan omia näkemyksiään niin omia tutkimuksiaan suunnitellessa kuin niitä puolustaessa muita asiantuntijoita vastaan. Asiantuntija ovat asiantuntijoita, koska he… tuntevat asiansa.

Tiede on itseään korjaava prosessi, jossa väärät teoriat aina häviävät. Tiede ei koskaan väitä olevansa 100% oikeassa, koska se ei koskaan ole oikeassa 😊. Uusien todisteiden valossa myös teorioita muutetaan. Valitettavasti me ihmiset ollaan aika huonoja käsittelemään epävarmuuksia ja hyviä uskomaan “Sataprosenttisia faktoja” ja toisten ihmisten kertomia tarinoita.

Uhkana on maailma, jossa “musta tuntuu” alkaa ohjailemaan päätöksiä. Maailma, jossa tieteen tai tiedon sijasta paras puhuja tai taitavin psykologian tuntija päättää. Tai vaihtoehtoisesti maailma, jossa elää lähinnä idiootteja. Täsä maailmasta on jopa tehty ihan oma “dokumentti”, Idioluutio, jos sen joku haluaa katsoa.

Mielenosoituskyltti: "Idiocracy was just supossed to be a movie, not a documentary.
Mark Dixon from Pittsburgh, PA, CC BY 2.0 https://creativecommons.org/licenses/by/2.0, via Wikimedia Commons

ps. en viitsi edes aloittaa QAnonista… kunhan vaan sanon, että ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä netin anonyymeillä palstoilla puhellaan ;).

Minäpä ymmärrän tahallaan väärin

Palataanpa ajassa 15 vuotta taaksepäin. Internet oli silloin hyvin erilainen paikka tähän päivään verrattuna. Ei ollut Twitteriä ja Facebook oli vain vuoden ikäinen pikkutekijä. YouTubekin oli vasta samaisena vuonna 2005 perustettu videonjakopalvelu. Elettiin somen alkuaikoja. Silloin uudesta sosiaalisesta mediasta, uudesta tavasta yhdistää ihmisiä, puhuttiin jopa koko maailman pelastajana.  

Facebook, YouTube ja Twitter-sivujen vanhat ulkoasut julkaisuvuonna.
Somen alkuaika näytti tältä. Kuvassa sivujen Julkaisuvuoden ulkoasut.

Sosiaalisen median lupaus

Somen avulla saisimme yhteyden niin sukulaisiimme, ystäviimme kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin ympäri maailmaa. Somessa voisimme jakaa elämämme ja mielipiteemme kaikkien kesken. Näin ennakkoluulot vähenisi ja maailmasta tulisi oikeasti tasa-arvoinen ja mukava paikka kaikille olla ja elää… Jossain vaiheessa taidettiin kuitenkin mennä vikaa, eikä visio tainnut ihan toteutua niin kuin ajateltiin. Toki some on saanut paljon hyvää aikaan, mutta nyt ei puhuta siitä.

Itse käytän viikossa muutaman tunnin tutustumalla “suomalaiseen poliittiseen keskusteluun” Twitterissä. Valitettavasti harvoin siellä oikeasti on mitään keskustelua, vaikka alusta sinänsä sen mahdollistaisikin. Lähinnä Twitter (ja moni muukin some) on täynnä omaa mielipidettään megafonillaan tuuttaavia trolli-ihmisiä, joille dialogi tarkoittaa lähinnä kahden ihmisen eriaikaista monologia.

Dialogin puute on ikävää, mutta “keskustelun” kaikkein ärsyttävin piirre on tahallaan väärin ymmärtäminen. Aina välillä toki oikeitakin väärinymmärryksiä tapahtuu, sillä somessa viestit ovat lyhyitä ja ne pitäisi osata muotoilla hyvin. Se on ihan ok, ja aina voi korjata, jos oma teksti/kuva/video on ymmärretty väärin. Mutta nyt en puhu näistä harmittomista lapsuksista.

Kuvakaappaus Twitteristä, jossa valitetaan väärinymmärtämisestä.

Mitä tahansa sanot, olet väärässä!

Tahallaan väärin ymmärtäjä ymmärtää minkä tahansa viestin hyökkäyksenä itseään ja/tai omaa ajamaansa asiaa vastaan. Jos asia on yhtään tulenarka, niin vaikka kuinka selkeästi esittäisi asiansa, niin joku aina ymmärtää tahallaan väärin. Ja tämä “väärin ymmärtäminen” on sellaista, että mikään korjaus tai perustelu ei auta. Etenkin, kun jokaiseen valitusviestiin voi sitten laittaa sen oman mielipiteensä, jota ei tietysti tarvitse perustella millään tavalla.

Tunnen monia ihmisiä, jotka eivät uskalla osallistua esimerkiksi Twitterissä keskusteluun, koska siellä aina on joku urputtamassa. Mitä useampi jää tästä syystä keskustelun ulkopuolelle, sitä useampi keskustelu jää käymättä. Ja se on iso ongelma! Monen tutkijan, poliitikon, toimittajan, lääkärin, upseerin, insinöörin, taiteilijan, terveydenhoitajan ja muunkin näkökulma jää löytymättä, jos somessa ei ole positiivinen ympäristö mielipiteiden jakamiseen, kuten pitäisi olla. Sitten mielipiteitä jaetaan vain omissa kuplissa, joissa ei sitten opi mitään uutta.

Somessa ei ole mitään muuta kuin se sisältö, jonka me sinne luomme. Palaamalla reiluun keskustelukulttuuriin ja keskustelemalla itse kivemmin voi muuttaa asioita. Twitter ei ole rikki, kunhan me lakkaamme rikkomasta sitä.

Suvi Auvinen, Ellun Kanat

En itsekään aktiivinen osallistuja somen keskusteluissa, vaikka niitä paljon seuraankin. En vain jaksa vääntää ihmisten kanssa, jotka eivät edes halua keskustella ja ymmärtävät tahallaan väärin. Miksi me ihmiset, jotka ainakin omasta mielestämme olemme niin kovin fiksuja, aina pilaamme kaiken? Some, Twitter mukaan lukien, voisi olla mahdollisuus oikeasti tutustua toisiin ihmisiin ja jakaa mielipiteitä, keskustella ja oppia lisää. Mutta me käytämme näitä upeita välineitä lähinnä toistemme kiusaamiseen.