Mitä tehdä kun ahdistaa?

Tuntuu kuin jokin pimeä asia olisi kietonut käsivartensa mun rintakehän ympärille. Pää on sumussa, ja mielessä surraa paniikki ja hätä. Vatsasta putoaa pohja. Puren hampaita yhteen tajuamatta sitä. Tältä tuntuu mun ahdistus.

Kuulostaako tutulta? Ehkä sun ahdistus ottaakin erilaisen muodon. Yhtä kaikki, alla lista asioita, jotka auttaa mua elämään ahdistuksen kanssa niin, että se on vaan yksi matkakumppani muiden joukossa.

Sanoita tunne

Mulla meni aikaa, että osasin tuolla yllä olevalla tavalla eritellä, mitä mun kehossa ahdistuksen aikana tapahtuu. Aiemmin se oli vaan kokonaisvaltainen olotila, joka sai mut voimaan pahoin. Nykyään tarkastelen tunnetta uteliaasti, ja havainnoin mielessäni mitä kaikkea mussa tapahtuu tuona hetkenä. En tuomitse tai kauhistele, vaan ulkopuolisen tutkimusmatkailijan tavoin listaan huomioitani. Tämä tarjoaa muuten myös pienen lepohetken pahimmasta mielimyrskystä!

Luminen metsämaisema, jossa polku ylämäkeen.
tUNNET VARMAAN SANONNAN “EI NÄE METSÄÄ PUILTA”? Just SILTÄ VOI TUNTUA KUN AHDISTAA.

Tunnista, mistä ahdistus syntyi

Ehkä et itse samaistu tähän kokemukseen, mutta välillä huomaan, että ahdistus vaan ilmestyy näennäisesti ihan tyhjästä.

Yhtenä hetkenä teen ruokaa, ja toisena tunnen, miten vatsasta putoaa pohja ja henki salpautuu.

Kun näin tapahtuu, pyrin kelaamaan mitä ajatuksia päässäni liikkui juuri ennen ahdistuskohtauksen alkua. Olen kehittynyt tässä aika taitavaksi, ja usein onnistun poimimaan yksittäisen ajatuksen, joka aiheutti niin voimakkaan reaktion – olen saattanut jo etukäteen elää mielessäni jotain tulevaa jännittävää tilannetta, tai kerrata mennyttä mokaa tai pettymystä.

Keskity tähän hetkeen

Tämä liittyy myös tuohon edelliseen kohtaan. Mut havahdutti joskus ajatus, että eläminen ja elämä tapahtuu tässä hetkessä. Sen lisäksi on murehtimista ja märehtimistä – murehtiminen suuntautuu tulevaan, ja märehtijä kaivelee menneitä. Sekä menneisyys että tulevaisuus ovat olemassa ainoastaan meidän pään sisällä, nykyhetki taas on olemassa NYT. Oikeastaan ei ole olemassa kuin nykyhetki.

Ajattelen, että selviän kaikesta siinä hetkessä, kun ne ovat käsillä. Ja koska aika ei voi pysähtyä, niin nekin hetket menevät ohi, kuin pilvet taivaalla. Samoin ahdistus helpottaa, jos sen kanssa vaan selviää tässä hetkessä.

Hyväksy ahdistus!

Luulin ennen, että suurimmalla osalla ihmisistä on pääsääntöisesti aina mukavaa ja helppo olla, ja että mussa on jotain vikaa, kun tunnen niin voimakasta ahdistusta. Jo se, että tunteet jaotellaan tyypillisesti positiivisiin ja negatiivisiin tunteisiin, kertoo mielestäni aika paljon.

Entä jos alettaisiin sen sijaan puhua tunteista ihan vaan tunteina, arvottamatta niitä positiivisiin tai negatiivisiin?

Jokainen tunne palvelee jotain tarkoitusta. Nykyään tiedän jo enemmän, ja että kaikki tunteet ovat ihan normaaleja, ja siten ookoo!

Luminen metsämaisema, jossa paistaa aurinko.
Valo ja varjot kuuluvat elämään, samoin kaikenlaiset tunteet

Puhu siitä!

Se, että ahdistuksesta puhuu rehellisesti ja avoimesti, helpottaa paitsi omaa, myös muiden oloa. Mua itseä helpotti tieto siitä, etten ole yksin, vaan ihan kaikki ihmiset tuntevat koko tunteiden kirjon. Jos vaikeista tunteista puhuttaisiin enemmän, niiden kanssa voisi olla helpompi myös elää.

Tee jotain mukavaa ❤️

Ahdistuksen kanssa olemista helpottaa, kun tekee jotain itselleen mieluista. Tarkoitus ei ole työntää ahdistusta pois, vaan ottaa sen rinnalle jotain muuta tekemistä. Itse saatan kuunnella musiikkia ja tehdä ruokaa (kasvisten pilkkominen on mukavan monotonista puuhaa), käydä kävelyllä, katsoa jotain sarjaa tai leikkiä kissojen kanssa. Tee olosi niin mukavaksi kuin se ylipäätään on tuona hetkenä mahdollista. Vinkkejä tekemiseen näin korona-aikana löytyy vaikkapa Lilianin blogista.

Makoileva henkilö, jonka sylissä on vaaleanruskea kissa.
PARAS KAVERI HELPOTTAMAAN AHDISTUSTA ❤️

Toivon että löydät oman tapasi, joka auttaa pahaan oloon. Tärkeintä on, ettet jää sen kanssa yksin. Käy vaikka juttelemassa Sekasin-chatissa, tai viestittele kaverisi tai vaikka meidän BuenoTalk-tyyppien kanssa Instassa.

Ja virtuaalihalaus kaikille ahdistuksen tunteen kanssa kamppaileville ❤️

Mulle työ on vaan työtä

Ensimmäinen haaveammattini oli kirjailija. Sitten se vaihtui astronautiksi. Graafikoksi. Psykologiksi. Kunnes monen mutkan kautta päädyin hakemaan sosionomiopintoihin, ja pääsin opiskelemaan ammattikorkeakouluun keväällä 2009.

Sosiaalialan töitä kutsutaan usein kutsumukseksi, ehkä sen vuoksi, ettei tällä alalla tahkota isoja palkkoja bonuksineen. Puhtaasti vain rahan takia en työtäni teekään – tärkeintä on, ettei tekemäni työ ole ristiriidassa arvojeni kanssa. Mutta työ ei saa viedä vapaa-aikaani. Se saa tietenkin tulla mieleeni vapaallakin, ja välillä tuottaa stressiä, mutta sen isompaa osuutta elämästäni en tahdo sille antaa.

Se, että oma työ ei ole kutsumus, ei tarkoita, että sen tekisi huonosti. Vaikka työ olisi jotain muuta kuin elämäntehtävä, on siitä tärkeää saada onnistumisen elämyksiä ja kiitosta. Työ ei saa vahingoittaa tai uuvuttaa. Kuitenkin: kaikkiin elämän osa-alueisiin kuuluvat ikävät tunteet ja hetket, myös töihin.

Vaalea nainen kannettava tietokone polvillaan kirjoittaa muistikirjaan.

Pitkään kipuilin sen kanssa, että mun täytyy löytää kutsumusammattini. Ajattelin, etten voisi olla täysin onnellinen, jos mulla ole sellaista työtä, jonka tekemistä en malta lopettaa ja joka saa työn ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtymään.

Voiko työ olla jotain muuta kuin intohimo ja elämän tarkoitus? Mielestäni voi. Mulle työnteko on tapa rahoittaa sitä mitä haluan tehdä omalla vapaa-ajallani. Jos tekisin työkseni jotain sellaista, joka on myös harrastukseni ja suuri intohimoni, voiko tästä harrastuksesta syntyvä mielihyvä ja mielenkiinto säilyä? Jos harrastukselle asetetaan tulostavoite, eikö sen luonne muutu?

Jos sulla kuitenkin on mielessä jokin unelma-ammatti, niin go for it! Älä jätä polkua tutkimatta sen vuoksi, ettet usko pystyväsi siihen, olevasi riittävän fiksu tai pärjääväsi. Jos et tiedä mikä susta tulee isona, ei sekään haittaa – työ voi olla myös ihan vaan työtä 🙂