Jes, tätä on odotettu koko pitkä ja pimeä talvi: aurinko paistaa, ulkona tuoksuu vasta leikattu nurmikko, ja kaveriporukka istuu piknikillä nauttien lämmöstä ja valosta. Nyt pitää tankata tätä ihanuutta koko pimeän vuodenajan edestä! Muuten tulee FOMO!
…Paitsi että ei. Sisällä on ihanan viileä, pakastimessa on jäätelöä ja HBO:lta löytyi juuri uusi, koukuttava sarja. Vedän verhot ikkunan eteen ja käperryn sohvannurkkaan nautiskelemaan.
Laatuaikaa parhaassa seurassa, eli sohvalla lempisarjan ja herkun parissa.
En varmasti ole ainoa, joka kokee hippasen syyllisyyttä jäädessään neljän seinän sisään kauniina kesäpäivänä. Syynä kotipäivään ei ole se, etten nauttisi helteistä tai auringosta – aina ei vaan yksinkertaisesti jaksa! Ei jaksa nähdä ihmisiä, vaihtaa rönttävaatteitaan edustuskelpoisiin tai kammata tukkaa. Jos sellainen fiilis osuu aurinkoiselle päivälle, ei se ole lopulta sen ihmeellisempi juttu kuin kotiin jääminen hyisenä talvipäivänä.
FOMO eli mistä jään paitsi, jos jäänkin kotiin?
Kesällä kuitenkin mieleen hiipii väistämättä FOMO (muillekin kalkkiksille tiedoksi, että FOMO on lyhenne sanoista fear of missing out). Mistä jään paitsi, jos päätänkin jäädä kotiin? Tapahtuuko ulkona ja kaveriporukassa juuri tänään jotain eeppistä, mistä jään paitsi?
aurinko paistaa, mutta onko pakko mennä ulos?
No todennäköisesti kuitenkaan ei. Ajattelen elämää loputtomina tapahtumaketjuina: jos päätätkin lähteä ulos, ei kaikki tapahdukaan tismalleen samalla tavalla, kuin jos olisit päättänyt jäädä kotiin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja varmaan jokaisella meistä on kokemusta siitä, että on mukana menossa, mutta silti ei ole hauskaa tai kokemuspankkiin kerry once in a lifetime -muistoja. Mukana oleminen ei siis takaa sitä, ettei siltikin jäisi jostain kivasta paitsi.
Pidä taukoa somesta!
Mikä sitten auttaa kaameaan FOMO-oloon? Ainakin somepaussi, etteivät silmille hypi muiden iloiset (tai mukailoiset) kesäfiilistelykuvat. Ja omat kivat suunnitelmat, olivat ne sitten kotona nautiskelua tai vaikka retkeilyä metsässä. Joskus mieli kaipaa palautumista. Mieti, millainen olo sulla on, jos jäät koko päiväksi kotiin – jos et osa huomioon sitä pientä napisevaa ääntä, joka soimaa valintaasi. Ehkä oletkin rentoutunut ja levännyt, ja ensi kerralla paljon parempaa seuraa kuin väsyneenä mukana roikkuen 😊
Muistan vielä, kun mulle ensimmäistä kertaa sanottiin päin naamaa, että taidan olla kontrollifriikki (tai itse asiassa muotoilu taisi olla ”tykkäät pitää kaiken elämässäsi kontrollissa” – onko tuo sana kontrollifriikki vähän kyseenalainen muidenkin mielestä?). Kyseessä ei edes ollut äkäinen ex-kumppani, vaan mun terapeutti!
Voin sanoa, että kun tuollaisen huomion tekee ammatti-ihminen, tuntuu se vähintään yhtä pahalta kuin riitelyn tuoksinassa heitetty ajattelematon kommentti omalta rakkaalta. Ja vaikka tilanne ja tuon kommentin tyyli oli rauhallinen ja toteava, reagoin siihen kuten riitelytilanteessakin helposti teen: puolustautumalla.
fiilis oli kuin tällä patsaalla Holland parkissa, lontoossa!
Kuka nyt haluaisi tulla luonnehdituksi kontrolliin hurahtaneeksi? Kuka haluaisi olla kontrollifriikki? Kontrolloivasta ihmisestä tulee mieleen muiden ihmisten tekemisten rajoittaminen, kyttäys, huumorintajuttomuus ja ties mitkä ikävät asiat. En halunnut tulla nähdyksi sellaisena! Sitä paitsi kaverini luonnehtivat mua rennoksi heittäytyjäksi. Miten se kuvaus muka sopii kontrollifriikkiin?
Suunnitelmallinen, vai kontrollifriikki?
Kun selvisin tästä alkukuohunnasta, aloin tutkailla asiaa tarkemmin, ja koin oivalluksen. Olin aiemmin ajatellut olevani vain suunnitelmallinen ja pikkutarkka, mutta nyt tajusin niiden taustalla piileksivän kontrollin tarpeen. Haluan joka tilanteessa tietää etukäteen, mitä tapahtuu. Jos vaikka osallistun kaverin tupareihin, mietin hyvissä ajoin etukäteen ainakin näitä:
miten juhliin mennään
monelta minun pitää lähteä, jotta ehdin ajoissa perille
keitä muita juhliin tulee
miten pääsen juhlista pois.
Aikaisemmin laitoin tämän kaiken suunnitelmallisuuden piikkiin, mutta tajusin, että tällä itse asiassa eliminoin epävarmuutta ja mahdollisia yllätyksiä. Kontrollinhakuinen ei siis välttämättä ole pomottaja, joka haluaa määrätä muidenkin elämästä, vaan etsii turvallisuuden tunnetta.
Kontrollin tavoitteena on itse asiassa tunteiden säätely – jos asiat menevät kontrolloijan toivomalla tavalla, ovat ne ennustettavissa ja turvallisia, eikä kontrolloijalle synny sellaisia ikäviä tunteita kuin epätietoisuutta, häpeää tai pelkoa.
Itselleni tällainen käytös on lapsuudessa opittu malli, kun ympäristö ja tilanteet eivät aina olleet tasaisia tai ennustettavissa. Se tuntui pelottavalta. Varmaan siksi opinkin arvostamaan sitä, kun asiat sujuvat kuten olen suunnitellut, ja tiedän mitä odottaa.
Tällainen etukäteisvarmistelu on aika stressaavaa ja väsyttävää puuhaa, vaikka myös nautin asioiden suunnittelusta. Nykyään koitan miettiä, mikä motiivi mulla on suunnitteluun: saanko siitä iloa ja energiaa, vai luonko varmistelulla itselleni turvallisuuden tunnetta?
Olen hyvä just tällaisena!
Jossain vaiheessa olisin antanut mitä vain ollakseni sellainen rento zen-munkkimainen tyyppi, joka ottaa asiat vastaan sitä mukaan kun ne tulevat eteen – sellainen joka menee bussipysäkille katsomatta aikataulua etukäteen, tai lähtee ulkomaanmatkalle varmistamatta etukäteen reittiä kohdemaan lentoasemalta hotellille.
tällaisessa ympäristössä mäkin osaan olla zen-munkki!
Mutta tiedätkö mitä? Olen hyvä tällaisena, ja mulla on ymmärrettävä syy toimia kuten toimin. Ja ihmisessä voi olla monia ihan täysin vastakkaisiakin puolia: me voidaan olla samaan aikaan rentoja ja tarkkoja, positiivisia ja melankolisia, heittäytyviä ja varautuneita. Välillä saatan uppoutua kontrollin tuottamaan turvallisuuden tunteeseen, toisinaan taas jätän tietoisesti etukäteisvalmistelut ja -varmistelut tekemättä, ja vaan menen ja teen.
Ensi viikolla vietetään yhtä vuoden lempijuhlistani: vappua! Vapussa viehättää karnevaalitunnelman mukanaan tuoma väri- ja asuiloittelu, kun porukka villiintyy sutaisemaan glitteriä naamaansa, laittamaan päällensä hienot vaatteet ja värjäämään tukkansa riehakkailla sprayhiusväreillä. (Tässä kohtaa voidaan unohtaa ne, jotka vetävät normiasunsa koristeeksi maksimissaan ylioppilaslakin, ja oikein tosissaan innostuessaan kietovat pätkän serpentiiniä kaulaan. Heitä ei lasketa.)
tämä glitterasu kuului itse asiassa euroviisujen kisakatsomoon, ei vappuun
Olen visuaalinen ihminen, ja värikkäät ja kiiltävät asiat ovat silmäkarkkia verkkokalvoilleni. Glitterin säihke ja paljettien kimallus saavat mut iloiselle mielelle. Mulle meikkaaminen ja vaatteet ovat itseilmaisun muoto, vaikka arjessa viihdynkin pitkälti mustissa mekoissa ja melko hillityssä meikissä (aamu-unet ovat prioriteettilistalla laittautumista korkeammalla). Siksi erilaiset juhlat ovat mahtava tilaisuus suunnitella asukokonaisuus ja siihen yhtenevä meikki kaikessa rauhassa fiilistellen. Laittautuminen takaa mulle täydellisen irtioton arjesta.
Olen aina syttynyt erilaisista teemajuhlista ja naamiaisista. Muistan yllättyneeni tajutessani, että läheskään kaikki eivät nauti kyseisen kaltaisista tilaisuuksista! Kun työkaverini kysyi multa, mitä saan teema- ja naamiaispukeutumisesta, aloin miettiä vastakysymykseksi: minkä vuoksi jokainen ei haluaisi tilaisuuden tullen pukeutua hassusti, erikoisesti ja omasta tyylistään poikkeavasti?
tämän lookin loin, kun olin menossa katsomaan drag-esitystä
Pelottaako, mitä muut ajattelee?
Tunnen harvoin häpeää pukeutumisestani, vaikka jonkun muun mielestä saatankin näyttää nololta. En oikeastaan välitä, mitä täysin tuntemattomat ihmiset musta ajattelee – jos he kokevat mun vaatteet typeränä, lapsellisena tai nolona, eivät he todennäköisesti ole muutenkaan sellaisia ihmisiä, joiden arvostusta tai seuraa edes kaipaisin. Silti en kaipaa tuntemattomien huomiota tai kommentteja asustani, etenkään vähätteleviä sellaisia.
Mulla oli nuorena musta huppari, jonka hupussa oli söpöt vaaleanpunaiset kissankorvat. Tykkäsin siitä hupparista mielettömän paljon, sillä se oli samaan aikaan tavallinen ja tylsä, mutta siinä oli myös hauska pieni yksityiskohta. Kerran kävelin tuo kissankorvahuppu päässä ravintolan terassin ohi, ja jotkut aikuiset naiset nauroivat mun asulle ja huutelivat perään. Mua ei oikeastaan hävettänyt, mutta se (asiaton!) huomio tuntui tosi epämukavalta.
Introvertti yksisarvisasussa
Vaikka juhlapukeutumiseni viestii varmasti muuta, en nauti esilläolosta tai viihdy huomion keskipisteenä. Se ei estä mua pukeutumasta hassunhauskasti, mutta oloani helpottaa huomattavasti, jos myös ympärilläni olevilla ihmisillä on jotain joukosta erottuvaa päällään. Siksi vappu onkin mulle mieleinen juhla – silloin en pistä silmään joukosta, ja mun ympärillä on paljon mielenkiintoista katseltavaa. Toinen lempijuhlistani on, yllätys yllätys, halloween. Siihen kuuluu samat pukeutumis- ja laittautumisriitit, ja aina löytyy muitakin tyyppejä, jotka ovat pukeutuneet jonkinlaiseen naamiaisasuun.
Yhtenä halloweenina pukeuduin liisa ihmemaassa -sadun jänikseksi.
Mitä saan pukeutumalla naamiaisasuun, näyttävään glittermeikkiin tai paljettikimonoon? Se nostattaa omaa (ja ehkä välillä muidenkin) juhlafiilistä, ja tarjoaa väylän itseilmaisulle. Ehkä pukeutumiseni kertoo myös siitä, etten larppaa liian tosissani aikuista. Mielestäni tämä maailma kaipaa lisää hassuttelua ja leikkiä kaiken vakavuuden keskelle!
Pahoittelut jo etukäteen, tämä blogiteksti on sellainen kolmikymppisen palkansaajan aikuisedition, mutta ehkä näistä löytyy myös jotain yleishyödyllisiä vinkkejä sun rahankäyttöön!
1. Käytä useampaa eri tiliä (tai jyvitä rahat jotenkin muuten)
Hetki meni laskiessa, mutta tällä hetkellä mulla on eri käyttötarkoituksiin seitsemän eri pankkitiliä, joista osa on yhteiskäytössä. Palkkapäivänä, kun raha ilmestyy tilille, alkaa sen jyvitys: siivu taloustilille, siivu säästöön, siivu kissoille (kyllä!), siivu ruokarahatilille jne. Lopulta käyttötilille jää se summa, jonka voi siinä kuussa käyttää kaikkeen kivaan – koska aina pitää olla jonkin verran rahaa käytettäväksi kaikkeen kivaan!
Koen rahojen hallitsemisen helpommaksi, kun ne on jaettu käyttökohteittain. Esimerkiksi ruokaan budjetoidut rahat siirrän suoraan ruokarahatilille, ja käytän siihen liitettyä korttia ainoastaan ruokaostoksiin. Näin pysyn kartalla siitä, paljonko mulla on käytettävänä rahaa ruokaan – tosin varmistan aina jo etukäteen, että sitä on riittävästi, koska (hyvin) syöminen on sellainen juttu josta en tingi.
Esimerkiksi tästä jälkiruoasta en tinkinyt, eikä harmittanut!
2. Ole tarjoushaukka
Ostan kaiken kosmetiikan ja suurimman osan sisustustuotteista ja vaatteista alennusmyynneistä. Alennukset toistuvat eri kaupoissa tasaisin väliajoin, ja usein jostain löytyy ”-20 % kaikista kosmetiikkatuotteista” -alennuslipuke. Tykkään myös pitää kaikista tärkeimpiä tuotteita kaapissa yhden ylimääräisen kappaleen, jotta esim. meikkivoiteen loppuessa mulla ei ole kiire ostaa uutta tilalle, vaan voin rauhassa kärkkyä tarjouksia.
Oma puhelinliittymä (ja mm. sähkölasku ja vakuutus, jos sellaiset ovat itsellesi ajankohtaiset) kannattaa kilpailuttaa. Yleensä tarjoushinta on voimassa vuoden tai kaksi, ja hyvissä ajoin ennen sen päättymistä käyn kärkkymässä kilpailevien tahojen hintoja. Usein jo olemassa olevaa tarjoussopparia voidaankin sitten jatkaa.
ihania kuppeja kierrätyskeskuksessa
3. Tee suunnitelma isommille hankinnoille
Olen siitä erikoinen tyyppi, että nautin Excel-taulukoiden luomisesta. Etenkin isommat säästösuunnitelmat on kiva excelöidä – näin näkee helposti, paljonko pitää kuukausittain laittaa rahaa sivuun, jotta saavuttaa tietyn säästötavoitteen.
Joskus tarve kalliimmalle ostokselle tulee yllättäen. Jos valitset tällaisessa tapauksessa osamaksun, varmista, että se on koroton, eikä siihen liity kuukausi- tai toimitusmaksua. Muista, että joudut maksamaan osamaksuja, vaikka taloudellinen tilanteesi muuttuisikin, tai ostamasi tuote (esimerkiksi puhelin) katoaisi.
4. Kyseenalaista tarpeesi
On ihan ok käyttää rahaa myös mukaviin asioihin, ei ainoastaan välttämättömyyksiin. Itse koitan kuitenkin erottaa toisistaan hetken mielijohteen ja suunnitelmallisen ostamisen.
Oma esimerkki: käytin aiemmin kuukausittain rahaa uusiin vaatteisiin ja koruihin, joita lopulta käytin vain kerran tai kaksi. Nykyään pyrin ostamaan vähemmän, mutta laadukkaampaa. Tuotteen hinnan voi miettiä myös sen käyttökertojen perusteella: laadukkaammalle tuotteelle yksi käyttökerta ei välttämättä tule yhtä kalliiksi kuin halvemmalle, joka ei kestä kulutusta.
Voit myös maksaa enemmän eettisesti tuotetusta tuotteesta, sillä…
5. …Kaikkea ei voi mitata rahassa!
Mun arjen luksusjuttu on se, että tilaan ruokaa kotiin. Enkä puhu (ainoastaan) Woltista, vaan parin viikon ruokaostoksista isommasta kaupasta. Kuljetusmaksu on kympin luokkaa, ja sillä säästää parhaimmillaan useamman tunnin vapaa-aikaa. Etenkin kahden henkilön taloudessa tuo kuljetusmaksu ei ole juuri mitään verrattuna säästyneeseen aikaan ja hermoihin. Etukäteen tilatessa jäävät myös viime hetken heräteostokset pois.
Myös vapaa-ajalla on hintansa – mieti siis, mistä olet valmis säästämään.
westendiläinen elämänohje
6. Timanttitaso: sijoita
Mun on pakko myöntää, että vaikka olenkin teoriassa kiinnostunut sijoittamisesta, en ole tehnyt tarpeeksi taustatyötä, jotta olisin osannut tarttua toimeen. Todennäköisesti tämä liittyy myös tietyn pitkäjänteisyyden puuttumiseen, sillä sijoitukset poikivat voittoa vasta pidemmällä aikavälillä.
7. Muista, ettei ole häpeä pyytää apua
Kellä tahansa voi mennä joskus raha-asiat solmuun. Aina kyse ei ole omista teoistamme tai valinnoistamme, vaan olosuhteista. Ja toisaalta rahankäyttöön pätee sama kuin moneen muuhunkin asiaan: jos meille ei ole ylipäätään puhuttu rahasta, miten edes voisimme hanskata sen käytön? Rahankäyttöön voi saada myös apua.
Jos sua huolettaa raha-asiat, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi Takuusäätiön nimettömään Kysy rahasta -chattiin, tai soittaa maksuttomaan Velkalinjaan. Älä jää yksin!
Tuntuu kuin jokin pimeä asia olisi kietonut käsivartensa mun rintakehän ympärille. Pää on sumussa, ja mielessä surraa paniikki ja hätä. Vatsasta putoaa pohja. Puren hampaita yhteen tajuamatta sitä. Tältä tuntuu mun ahdistus.
Kuulostaako tutulta? Ehkä sun ahdistus ottaakin erilaisen muodon. Yhtä kaikki, alla lista asioita, jotka auttaa mua elämään ahdistuksen kanssa niin, että se on vaan yksi matkakumppani muiden joukossa.
Sanoita tunne
Mulla meni aikaa, että osasin tuolla yllä olevalla tavalla eritellä, mitä mun kehossa ahdistuksen aikana tapahtuu. Aiemmin se oli vaan kokonaisvaltainen olotila, joka sai mut voimaan pahoin. Nykyään tarkastelen tunnetta uteliaasti, ja havainnoin mielessäni mitä kaikkea mussa tapahtuu tuona hetkenä. En tuomitse tai kauhistele, vaan ulkopuolisen tutkimusmatkailijan tavoin listaan huomioitani. Tämä tarjoaa muuten myös pienen lepohetken pahimmasta mielimyrskystä!
tUNNET VARMAAN SANONNAN “EI NÄE METSÄÄ PUILTA”? Just SILTÄ VOI TUNTUA KUN AHDISTAA.
Tunnista, mistä ahdistus syntyi
Ehkä et itse samaistu tähän kokemukseen, mutta välillä huomaan, että ahdistus vaan ilmestyy näennäisesti ihan tyhjästä.
Yhtenä hetkenä teen ruokaa, ja toisena tunnen, miten vatsasta putoaa pohja ja henki salpautuu.
Kun näin tapahtuu, pyrin kelaamaan mitä ajatuksia päässäni liikkui juuri ennen ahdistuskohtauksen alkua. Olen kehittynyt tässä aika taitavaksi, ja usein onnistun poimimaan yksittäisen ajatuksen, joka aiheutti niin voimakkaan reaktion – olen saattanut jo etukäteen elää mielessäni jotain tulevaa jännittävää tilannetta, tai kerrata mennyttä mokaa tai pettymystä.
Keskity tähän hetkeen
Tämä liittyy myös tuohon edelliseen kohtaan. Mut havahdutti joskus ajatus, että eläminen ja elämä tapahtuu tässä hetkessä. Sen lisäksi on murehtimista ja märehtimistä – murehtiminen suuntautuu tulevaan, ja märehtijä kaivelee menneitä. Sekä menneisyys että tulevaisuus ovat olemassa ainoastaan meidän pään sisällä, nykyhetki taas on olemassa NYT. Oikeastaan ei ole olemassa kuin nykyhetki.
Ajattelen, että selviän kaikesta siinä hetkessä, kun ne ovat käsillä. Ja koska aika ei voi pysähtyä, niin nekin hetket menevät ohi, kuin pilvet taivaalla. Samoin ahdistus helpottaa, jos sen kanssa vaan selviää tässä hetkessä.
Hyväksy ahdistus!
Luulin ennen, että suurimmalla osalla ihmisistä on pääsääntöisesti aina mukavaa ja helppo olla, ja että mussa on jotain vikaa, kun tunnen niin voimakasta ahdistusta. Jo se, että tunteet jaotellaan tyypillisesti positiivisiin ja negatiivisiin tunteisiin, kertoo mielestäni aika paljon.
Entä jos alettaisiin sen sijaan puhua tunteista ihan vaan tunteina, arvottamatta niitä positiivisiin tai negatiivisiin?
Jokainen tunne palvelee jotain tarkoitusta. Nykyään tiedän jo enemmän, ja että kaikki tunteet ovat ihan normaaleja, ja siten ookoo!
Valo ja varjot kuuluvat elämään, samoin kaikenlaiset tunteet
Puhu siitä!
Se, että ahdistuksesta puhuu rehellisesti ja avoimesti, helpottaa paitsi omaa, myös muiden oloa. Mua itseä helpotti tieto siitä, etten ole yksin, vaan ihan kaikki ihmiset tuntevat koko tunteiden kirjon. Jos vaikeista tunteista puhuttaisiin enemmän, niiden kanssa voisi olla helpompi myös elää.
Tee jotain mukavaa ❤️
Ahdistuksen kanssa olemista helpottaa, kun tekee jotain itselleen mieluista. Tarkoitus ei ole työntää ahdistusta pois, vaan ottaa sen rinnalle jotain muuta tekemistä. Itse saatan kuunnella musiikkia ja tehdä ruokaa (kasvisten pilkkominen on mukavan monotonista puuhaa), käydä kävelyllä, katsoa jotain sarjaa tai leikkiä kissojen kanssa. Tee olosi niin mukavaksi kuin se ylipäätään on tuona hetkenä mahdollista. Vinkkejä tekemiseen näin korona-aikana löytyy vaikkapa Lilianin blogista.
PARAS KAVERI HELPOTTAMAAN AHDISTUSTA ❤️
Toivon että löydät oman tapasi, joka auttaa pahaan oloon. Tärkeintä on, ettet jää sen kanssa yksin. Käy vaikka juttelemassa Sekasin-chatissa, tai viestittele kaverisi tai vaikka meidän BuenoTalk-tyyppien kanssa Instassa.
Ja virtuaalihalaus kaikille ahdistuksen tunteen kanssa kamppaileville ❤️
