Mitä koira voi opettaa elämästä?

Nykyaika on lifecoachien, aktiivisuusrannekkeiden ja ties minkä kaikkien hyvinvointivalmentajien kulta-aikaa. Omaa aktiivisuutta, syömistä, juomista, nukkumista, ruutuaikaa ja ajattelua on helppo monitoroida ihan vaan oman kännykän näytöltä. Aivan kaikelle on oma appi ja ihan sama mikä ongelma sulla on, siihen löytyy elämäntaito-opas. Ja sitten on myös koira…

Villakoira katsoo suoraan kameraan,
what would iris do?

Minullakin on nimittäin oma hyvinvointivalmentaja. Kohta neljävuotias koira, villakoirani Iris (viralliselta nimeltään Doctors Special Star Angel!! :D), jonka sähellystä seuraan joka päivä. Mielestäni eläimiltä ja luonnosta voi oppia vähintään yhtä paljon kuin toisilta ihmisiltä. Tässä joitakin asioita, joita olen oppinut rakkaalta koiraltani.

Luota vaistoihisi, kuten koira

Flow with the go. Eiku go with the flow. Teet oikeat asiat oikeaan aikaan useimmiten ihan luonnostaan. Ainakin jos olet koira. Eläin osaa luonnostaan venytellä ennen liikkeelle lähtöä ja se ravistelee itseään, kun stressi on kerääntynyt sen kehoon. Se tietää koska pitää juoda vettä tai mennä nukkumaan, ihan ilman appien kilkatustakin.

Ihminen on unohtanut tämmöiset asiat ainakin osittain. Toki ei ole fiksua tehdä aina sitä asiaa, joka ensimmäisenä juolahtaa mieleen. Anarkiahan siitä seuraisi ja yleinen sekasorto. Kuitenkin voisi olla hyvä oppia kuuntelemaan myös enemmän sitä ”omaa sisintään”, mikä se sitten lieneekään. Liialla asioiden ylianalysoinnilla saa usein hurjasti tuhoa aikaiseksi.

Onko se sisäinen ääni sitten intuitio, maalaisjärki vai mikä se on? En oikein tiedä.Itse ainakin haluaisin olla vähän enemmän eläimen kaltainen. En ole tosin varma minkä eläimen, mutta eläimen kuitenkin.

Syö se, kuten koira

Just eat it – nykyään syöminen tuntuu olevan hyvin haastavaa ja siihen liitetään kaikenlaisia uskomuksia. On paljon erilaisia muotidieettejä, jotka tulevat ja menevät. Toisinaan vältellään rasvaa, toisinaan viljoja. Välillä on muodikasta syödä vain tiettyyn aikaan päivästä. Koira syö kuitenkin lähes mitä vaan, milloin vaan. Siis ihan oikeasti MITÄ vaan, jos sitä ei vahdi. Pentuna maistui muun muassa pikkukivet ulkoillessa, onneksi tää oli vain joku vaihe. Tässä muutama asia, joita koirani on elämänsä aikana syönyt ja on silti todistettavasti elossa: noin kymmenet kengät, luoja tietää kuinka monet kuulokkeet, halvaa (?!), puoli pakettia kaurakeksejä, jonkun puskaan viskaamat kanansiivet(hemmetin tamperelaiset ja heidän obsessionsa kanaan).

Ruskea villakoira katsoo nojaa leuallaan sohvan reunaan.
Hei olisiko teillä hetki aikaa jutella herkkupaloista?

Ehkä koira ei olekaan paras esimerkki tässä asiassa, kun tarkemmin asiaa mietin. Olen nimittäin joutunut köijäämään Iristä useamman kerran eläinlääkäriin sen jälkeen kun se on syönyt jotain sopimatonta ja pentuaikana se pureskeli poikki muun muassa sähköjohdon (joka ei onneksi ollut just sinä päivänä seinässä). Joten jonkinlainen sensuuri ehkä kannattaa olla sen suhteen, mitä suuhunsa laittaa. Mutta ajatus on kaunis! Jos se ei juokse karkuun, syö se!

Positive mental attitude

Jokainen elävä olento on ystävä, kunnes toisin todistetaan – pois lukien ruokalähetit ja postinkuljettajat, jotka saavat koirani kodinpuolustusvietin heräämään. Haluaisin itsekin olla yhtä avoin uusia ihmisiä kohtaan, kuin koirani. Ehkei jokaista vastaantulijaa tarvitse nuolaista, kuten sillä on tapana, mutta tietynlainen uteliaisuus ja kiinnostuneisuus siitä, että hei minkähänlainen tyyppi tää on? Miten se juo kahvinsa ja mikä on sen lempipizza? Toivoisin, että voisin säilyttää sen myös tulevaisuudessa, enkä sulkeutuisi vain omaan kuplaani.

Koiria ei kiinnosta ihonväri, kansalaisuus, uskonto, koulutustausta, pankkitilin saldo eikä seksuaalinen suuntautuminen eikä kyllä oikeastaan mikään muukaan, joka meitä ihmisiä usein tuppaa kiinnostamaan. Niitä kiinnostaa kai lähinnä se, miltä haiset; eli onko sinulla taskussa herkkuja. Omaa koiraani kiinnostaa myös, oletko kiinnostunut leikkimään tai rapsuttamaan mahaa.

Koira makaa viltillä auringonpaisteessa.

Jokainen eläinten kanssa aikaa viettänyt tietää että niillä on ainutlaatuinen tapa elää hetkessä. Niitä ei kiinnosta mitä tapahtui eilen tai mitä tapahtuu ensi viikolla. Ainoastaan sillä on väliä, onko asiat hyvin just nyt. Ihminen ei voi olla tämmöinen, mutta ainakin siitä voi yrittää oppia jotain. Voi yrittää nauttia niistä kaikkein pienimmistä ilon aiheista.

Aina välillä lykästää, ja eteen sattuu hetkiä kun unohtaa kokonaan ajankulun, uutiset ja kaiken ympärillä mölisevän hömpötyksen. Voi vaan nautiskella hetkestä, oli se sitten sekunnin tai tunnin mittainen. Se riittää! Kiitos kaikille ihanille eläinystäville ja ihan erityisesti Irikselle <3

Vuosi 2020: Vähän alakuloinen, mutta ihan ok

Myönnettäköön, tämä vuosi 2020 ei ole ollut se kaikista paras. Pandemia, lomautukset, sosiaalinen eristäytyminen, ympärillä häälyvä synkkyys… list goes on.

Joulukuu on aina (tai ainakin niin kauan kuin muistan) ollut yksi lempikuukausistani. Silloin on tietenkin joulu, ja kaikki siihen liittyvät kivat asiat. Ruoka, nukkuminen ja joululeffat tulee näin ekana mieleen.

Mutta sen lisäksi joulukuussa on jotain semmosta kivaa kutkutusta. Vanha poistuu, ja uusi astuu sisään. On mahdollisuus miettiä mikä voisi olla ensi vuonna eri tavoin, jos niin haluaa. Moni tekee uudenvuodenlupauksia, ja haaveilee valoisammasta tulevaisuudesta.

Joulukuussa katsoo usein myös automaattisesti taaksepäin ja miettii, mikä kuluvassa vuodessa on jäänyt plussan puolelle, minkä taas voi huoletta heittää unholaan. Tänä vuonna on jotenkin ihan extra-toiveikas olo.

Nainen päässä 2020 uudenvuodenhupilasit katsoo suoraan kameraan
Yllä allekirjoittanut, toiveikkaana valmiina uuteen vuoteen 😀 little did i know!

Halusin tehdä oman TOP5-listan vuodelle 2020. Ensin suunnitelmissa oli mahtipontisesti TOP10, mutta aika nopeasti huomasin, että nyt lähdettiin soitellen sotaan ja lista hieman typistyi.

1. Etätyöt / etäopiskelu 2020

Kuulun ehdottomasti siihen ihmisryhmään, jolle etäily sopii. Olen äärimmäisen aamu-uninen, joten kun työmatkoihin tai luennoille raahautumiseen ei tarvitse käyttää aikaa, olen aina ajoissa!! Niin mahtavaa! Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Historiaa ovat ne hetket, kun saa juosta takki auki ja puoliksi syöty leipä suusta roikkuen bussiin <3

Myös suuntavaistoni on surkea ja eksyn helposti. Kun työpiste sijaitsee omassa keittiössä, on eksymisen mahdollisuus aika pieni. En sano, etteikö kasvokkaiset ihmiskohtaamiset olisi kivoja, mutta täytyy ottaa tästä ajasta nyt ilo irti. Etäkohtaamiset ovat usein huomattavan viihdyttäviä, kun kanssapalaveeraajien naamat jäätyvät hassuihin ilmeisiin tai muuta vastaavaa. Tätä harvemmin tapahtuu kadulla höpistessä.

Haluaisin uskoa, että kohta saadaan taas istua kylki kyljessä metrossa, bussissa tai missä lie ja katsella kaverin aamunaamaa kyllästymiseen asti 😊.

2. Äänikirjat

Tää ei ole mitenkään sidoksissa vuoteen 2020, mutta tänä vuonna äänikirjojen kuuntelu on lähtenyt omalta osalta ihan eri tavalla lapasesta. Rakastan lukemista, mutta olen lähtökohtaisesti mukavuudenhaluinen ihminen. Illalla ei jaksa enää liikuttaa silmälihaksia, kun koko päivän on jo tuijottanut milloin mitäkin ruutua. Siis aivan paras keksintö!

En aloittanut vuonna 2020 mitään uutta kehittävää harrastusta, kuten hapanjuurileivontaa, puutarhanhoitoa tai makrameeta, mutta vanhat lähtivät rallille.

3. Omenaviinietikka

En osaa perustella tätä oikein mitenkään. Tekee elämästä elämisen arvoista ja maistuu hyvältä. Nam. Se on myös kuulemma superterveellistä, mutta siitä minulla ei ole tieteellistä faktaa tarjota, joten en tiedä pitääkö se paikkansa.

4. Tampere 2020

Tampere, eli nykyinen kotikaupunkini. Minulla on ollut siihen aina hieman ristiriitainen suhde. Muutin tänne enemmän tai vähemmän pakon sanelemana ja hampaat irvessä.

Kuluneen vuoden aikana suhteemme on roihahtanut ihan uudelleen liekkeihin. En tiedä johtuuko se pian valmistuvasta Tampereen punaisesta ratikasta vai mistä, mutta entistä useammin tulee sellainen tunne, ettei tämä ehkä olekaan helvetin esikartano.

Parasta Tampereella minun mielestäni on Pyynikin harju, Tammelan tori mummoineen ja Hervannan laajat metsät. Nääs? Moro?

Näsijärvi ja Näsinneula talvella 2020

5. Piknikit

Tämäkin on vanha suosikki, joka riistäytyi tänä vuonna käsistä. Kun keväällä meille kerrottiin, että korona ei leviä niin tehokkaasti ulkotiloissa, ilahduin kovin sillä se ei estänyt eväsretkiäni.

Eväsretkiä voi harrastaa melkein missä vaan ja milloin vaan, kun vaatetus ja asenne on oikea. Tietenkin miellyttävintä se on, kun lämpötila on plussan puolella.

Nyt kun katson tätä vuotta taaksepäin ja omaa TOP5-listaani, huomaan että se on ehkä vaatimaton ja aavistuksen alakuloinen, mutta silti aivan ok. Vähän niinkuin tämä vuosi. Vuoteen on mahtunut myös paljon hyvää, iloista ja kaunista. Eli suunta on ylöspäin. Toiveikaista uutta vuotta <3

-Anni

Väsymyksen juurisyy?

Lähiaikoina mielessä on pyörinyt uupumus ja väsymys. Erityisesti loppuun palaminen tai ns. ”burn out” kiinnostaa (kiinnostuksen kohteensa kullakin :D). Aiheesta puhutaan paljon ja siitä on kirjoitettu kivoja kirjoja. Osan olen lukenutkin, jotain olen oppinut. Mutta silti mielessä risteilee monia kysymyksiä aiheeseen liittyen.

Uupumuksesta puhuttiin varsinkin ennen siten kuin se olisi täysin töihin ja työelämään liittyvä ilmiö ja muut mielenterveyden ongelmat sitten erikseen ja vapaa-ajalla. Eli työuupumus ilmenee, kun tekee hurjasti töitä, ja sitten väsyy. Nykyään ihminen nähdään jo kokonaisuutena, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Pahantuulinen koira viltin sisällä.
Psst… Onko sinulla joku JAKSAMISEEN liittyvä kysymys? Kysy meiltä täältä anonyymina! Katso samalla vastauksemme aiemmin esitettyihin kysymyksiin.

Melkein jokainen tuntuu olevan jossain vaiheessa burn-outin partaalla, uupunut tai sanoittaa pohjatonta väsymystä jotenkin muuten. Itsekin olen käynyt elämässä läpi vaiheita, jolloin on tapahtunut liikaa turhan lyhyen ajan sisällä. Silloin olisi ollut viisainta painaa jarrua ja ottaa aikaa itselle, joskus niin teinkin. Toisinaan lähinnä painoin eteenpäin entistä nopeampana; ihmetellen samalla miksi mikään ei oikein onnistu. Aina pysähtyminen se ei ole mahdollista, tai varoituskellojen kilkatusta ei edes kuule, kun on niin paljon meneillään. Johtaako oman kehon liiallinen kuormitus väistämättä uupumiseen? Ja miksi sitten?

Nykyäänhän meillä pitäisi kai olla asiat suht hyvin, ainakin täällä Suomessa. Ei ole maanjäristyksiä, maanvyöryjä, kulkutauteja (okei, korona on), väkivaltaisia jengejä ainakaan ihan hirveästi eikä sotia. Mitä meillä sitten on? No älylaitteet ainakin, internet-yhteydet ja loputon määrä tietoa saatavilla jokaiselle, joka vaan jaksaa etsiä. Meillä on puhdasta vettä ja luontoa, kattava sosiaaliturva ja mitä kaikkea. Meidän pitäisi olla kai maailman onnellisimpia. Ainakin Suomi rankattiin kolmatta kertaa maailman onnellisimmaksi maaksi world happiness report-tutkimuksessa.

Kun asiantuntijoilta kysytään, uupumus johtuu nykyihmisellä useimmiten riittämättömyyden tunteesta. On loputtomasti vapautta, valinnanvaraa, vegaaniruokaa ja vaihtoehtoja. Pitäisi olla aina tavoitettavissa, kehittyvä ja dynaaminen ja tiedostava. Moni kokee odotukset kohtuuttomiksi ja ristiriitaisiksi. Itseä on lähes mahdoton olla vertaamatta muihin. Ajatus siitä, että jokaisella elämän osa-alueella pitäisi koko ajan olla menossa johonkin suuntaan ja aina pitäisi olla kivaa, on kieltämättä todella raskas.

Pariisin Metropolitain-metroaseman portaat yöaikaan.

Hävettääkö?

Joskus uupumuksen ja suorittamisen taustalla voi olla häpeä. Kiinnostuin itse häpeästä aiheena joskus vuonna X kun vielä opiskelin, ja jouduin lukemaan aiheeseen liittyviä juttuja. Kävipä ilmi, että häpeä on suomalaisille lähestulkoon kansallistunne ja osa identiteettiämme. Kaikkea on osattu aikojen saatossa hävetä: junttiuttamme, suomalaisuuttamme, ruokakulttuuriamme… lista on pitkä. Suomalaisilla oli pitkään tapana puhua itsestään vähättelevään sävyyn: kuin olisimme joku haiseva kompostikasa Euroopan takapihalla. Sietäisimmekin hävetä ja unohtua tänne. ”Euroopassa niillä on kulttuuria ja naiset on kauniita ja miehet komeita, me täällä vaan mämmiä syödään ja viinaa juodaan”-tyyliset puheenparret ei varmaan ole mitenkään kuollet sukupuuttoon vieläkään. Kaiken lisäksi häpeä vielä periytyy isältä pojalle. Se pesiytyy välttelevään katseeseen, vihaiseen mulkoiluun ja tunteeseen siitä, että ei tule kohdatuksi sellaisena, kuin oikeasti on.

Pipopäinen mies on peittänyt kasvonsa käsillään.

Häpeä on niin kipeän polttava tunne, että se peittyy jonkun muun toiminnan alle. Itseä pyritään suojelemaan häpeän tunteilta viimeiseen asti. Joskus se tehdään piiloutumalla muiden katseilta. Toisinaan taas luomalla suorittamiseen ja täydellisyydentavoitteluun perustuva minäkuva. Se toimii ikään kuin laastarina kuristavaa häpeää vastaan.

Tunteena häpeä ei ole täysin turha. Se auttaa ymmärtämään yhteisöjen sääntöjä, normeja ja lakeja. Se on auttanut kautta historian sosiaalista laumaeläintä ymmärtämään kirjoittamattomia sääntöjä, ja sopeutumaan osaksi yhteiskuntaa. Mutta jossain vaiheessa se voi muotoutua ongelmalliseksi. Ehkä siinä vaiheessa, kun joku yksittäinen teko ei aiheuta hetkellistä häpeää tai nolostumista, vaan alkaa olla häpeissään omasta olemisestaan.

Häpeä lievittyy myötätunnon avulla. Ne ovat ikään kuin toistensa vastamyrkyt. Toinen luo yhteyksiä, lämpöä ja valoa ympärilleen. Toinen taas katkeruutta, vihaa ja yksinäisyyttä.

Tämmöisiä mietin tällä viikolla, toivon sulle mukavaa marraskuuta, kaikkine harmaan sävyineen 😊

-Anni

Itsemyötätunto – perfektionismin pahin painajainen

Suomessa on perinteisesti arvostettu itsekseen pärjäämistä. Menneinä vuosina avun pyytämistä välteltiin viimeiseen asti. Suomi-kliseet ovat täynnä umpimielistä, taipumatonta ja juroa kuvastoa. Yhä edelleen mediaa seuratessa tulee sellainen kuva, että kauhein kohtalo, joka yksilöä saattaa tässä elämässä kohdata on joutua ”yhteiskunnan elätettäväksi” eli esimerkiksi työttömäksi tai sairaseläkkeelle. Tällaisesta asenteesta välittyy rivien välistä asenne, että ainut oikea kansalainen olisi pärjäävä työmyyrä, joka ei koskaan väsy. Löytyypä meiltä jopa sellainen ummehtunut sanonta kuin ”sääli on sairautta”. Yhhh.

Ei siis ihme, että meistä kasvaa helposti toisiamme ja erityisesti itseämme kohtaan vaativia ihmisiä. Kuitenkin myös eriävät äänet ovat pikkuhiljaa saaneet tilaa. Empatian ja itsemyötätunnon merkitys on alettu ymmärtämään.

Ole kiltti itsellesi 🙂

Itsemyötätunto (eng. self-compassion) on termi, jolla viitataan kykyyn olla lempeä itseään kohtaan. Ennen kaikkea se on tapa suhtautua omaan itseen lempeästi ja joustavasti. Esimerkiksi omiin virheisiin voi pyrkiä suhtautumaan armollisesti. Hyvä tapa opetella itsemyötätuntoa on miettiä, miten puhuisi kaverille, joka on möhlinyt pahasti. Lähtisikö sitä haukkumaan ja lyttäämään, vai lähestyisikö kannustaen ja ehkä jopa huumorin kautta? Omaa sisäistä puhetta voi ja kannattaa muuttaa, mikäli huomaa puhuvansa itselleen törkeästi.

Lyhtypylväs, jossa pyöreä "Dude breathe" -tarra

Sisäisen puheen moderoinnin lisäksi voi kiinnittää huomiota omaan tunneskaalaan. Tämä ei sitten olekaan niin helppo tehtävä, vaan enemmänkin koko elämän kestävä oppimisprosessi. Lähtökohtaisesti omat tunteet kannattaa hyväksyä sellaisena kuin ne ovat. Vääriä tunteita ei ole olemassa, eikä itseä tarvitse niistä moittia. Tunteet voi opetella kohtaamaan, ne vaikeatkin. Tunteiden kohtaaminen helpottuu, kun oppii tarkastelemaan omia tunnereaktioitaan ulkopuolelta, eikä anna haastavien tunteiden, kuten kiukun tai surun, viedä täysin mukanaan. Jos tunteet ovat kovin voimakkaita ja vievät kaiken keskittymiskyvyn, ei energiaa juurikaan jää muuhun. Tunteiden säätely on tärkeä taito. Usein sen perusta opitaan jo lapsena.

Tärkeää tunteiden säätelyn kannalta on oppia tunnistamaan erilaiset tunteet ja keskittymään myönteisiin tunteisiin. Iloisia tunteita voi pyrkiä vahvistamaan ihan tietoisesti, vaikka miettimällä jotain mukavaa (”nukun yön yli ja huomenna onkin parempi päivä”, ”onneksi kohta on viikonloppu ja näen kavereita”). Hyödyllinen taito on myös taito tunnistaa, milloin on mahdollisesti tulossa ylivoimaisen voimakas tunnemyrsky, ja opetella pysähtymään ennen täydellistä kilahdusta. Nämä ”myrskyn merkit” on jokaisella yksilöllisiä, mutta silloin toimii yleensä parhaiten tilanteesta poistuminen ja hengitteleminen ynnä muut wanhat hyviksi todetut keinot, jottei ala paiskoa tavaroita tai haukkua keskustelukumppania. Jos tunnereaktioiden antaa yltyä turhan voimakkaiksi tai tilanteeseen sopimattomiksi, saattaa vahinkoja joutua paikkailemaan myöhemmin.

Itsemyötätunto perustuu ajatukseen, että olemme kaikki ”vain” ihmisiä. Jokainen tekee virheitä ja ihmisyys on meitä yhdistävä tekijä. Ei siis ole mitään syytä pyrkiä täydellisyyteen, sillä se on mahdotonta saavuttaa. Kaiken lisäksi se on myös uuvuttavaa. Itsemyötätunto ja inhimillisyyden korostaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että tulisi luopua itsensä kehittämisestä tai kokonaan ja heittää hanskat tiskiin. Jokainen tekee sen, minkä pystyy, osaa ja voi, ja se riittää.

Kuppi, jossa lukee Good enough.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

Miksi tätä taitoa sitten kannattaisi tietoisesti harjoitella? Tutkitusti itseensä lempeästi suhtautuminen ainakin:

  • Helpottaa masennuksen ja ahdistuksen oireita
  • Lieventää stressiä
  • Vähentää pelkoa epäonnistumisesta
  • Tekee hyvää ihmissuhteille

Kun osaa rohkaista itseään, myös maailma ympärillä näyttää vähän valoisammalta. Elämässä yksi tärkeimmistä taidoista on rohkeus ottaa haasteita vastaan. Jos epäonnistumisen pelko ja kummittelee takaraivossa jatkuvasti, voi olla tosi vaikea hakea unelmien opiskelupaikkaan, työpaikkaan tai pyytää ihastusta ulos. Erityisen hyödyllistä itsemyötätunnon harjoittaminen on jokaiselle täydellisyyteen pyrkijälle. Oma kokemukseni on, että vaativuudesta irti päästäminen antaa tilaa omille ajatuksille. Ilman oman mielen asettamia vaatimuksia on helpompi muistaa, mitä ja ketä varten me tätä yhtä ainutta elämää oikein elämme.

Jos haluat lukea lisää aiheesta, siitä löytyy juttua esimerkiksi Nyyti ry:n tai Mieli ry:n sivuilta.